Muurin tällä puolella…

Töitä, unta ja paketointia. Näitä tänään.

Sain töissä ne kauan työnalla olleet sukat valmiiksi ja NYT tajusin, etten kuvannut niitä. Teen sen huomenna. Ajattelin sitten aloittaa minulle annetun projektin, heh heh…

Työkaveri nappasi kännykällään kuvan kun minä kiipesin porrasjakkaralle ja mittaamaan kaapin päällä asustelevien PELKKIEN säärten mittoja. Minun tulee tehdä jaloille sukat/säärystimet ohjeilla, että “mahdollisimman häröt”. Tähän mennessä suunnitelmaani sisältyy isoäidin neliöistä tehty reisiosuus. Kaikki muu tulee sitten tehdessä.

En ehtinyt edes aloittamaan kun pomo taas tuli, että “Stansta, olisi yksi pikku homma”. Purin päälliset seitsemästä veneen tyynystä. Siis istuinsuojasta. Siinä se päivä melkein menikin loppuun. Outo juttu kun päätä alkoi särkeä ja tuli yököttävä olo ihan samaan aikaan kuin eilenkin. En usko kuitenkaan, että olisin tullut työpaikalle allergiseksi. Ehkä se juontaa siitä, että minulla on ollut ensimmäistä kertaa proteesi suussa joka päivä töissä?

Ohjaaja levitti lattialle valmiita, meillä tehtyjä mattoja ja kutsui katsomaan väriterapiaa.

Toki me kävimme kahvitauolla kierrätyksessä ja sieltä nappasin mukaani vielä yhdet kengät Susikairaan kun en ole tuota jättilaatikkoa saanut vieläkään liikkeelle.. *nolo*

Kalliit kengät… 0,90€.. Nyt nuo kaikki YHDETTOISTA kengät on pakattuna laatikkoon. Kunhan kirjoitan yhden jutun sinne mukaan, suljen sen ja köytän narua ympärille. Pakettikortti siinä on jo valmiina.

Poika viestitti juuri, että tulee huomenna kuskaamaan minut paketteineni postiin. Hyvä!

(Homma hoidettu!)

* * * * *

Niin se on ihmisen mieli kummallinen, että jostain syövereistä putkahtaa ajatuksia varoittamatta. Tänään sellainen oli muistikuva putkasta. Tai sellistä. Jäin oikein miettimään…

Minä niin aikoinaan molemmissa viruessani muka päätin, että muistan olla onnellinen vapaudestani sen saatuani. Olenko muistanut? No en. (Samahan se on terveyden kanssa..) Miksi sitä on niin vaikea muistaa? Vai unohtaako mieli tarkoituksella?

Siellä putkassa/sellissä on paljon aikaa miettiä kaikkea mitä haluaisi tehdä. Pää on täynnä hyviä suunnitelmia, että “sitten kun minä pääsen, niin”. Minne ne ajatukset ja suunnitelmat sitten jäävät? Sinne muurin toiselle puolelle? Lukkojen taakse?

Siellä sitä haaveilee kaikenlaista mitä ei voi/saa/pysty toteuttamaan. Ei soittamaan ihmisille, joista välittää. Ei kävelemään ulos kelistä riippumatta. Ei muokkaamaan kotiaan. Ei paljon mitään. Kaikkea mukavaa puuhaa tulee mieleen ja jo pelkkä omassa kodissa tiskaaminenkin tuntuu mielessä luksukselta.

MIKSI nyt sitten on niin vaikeaa omassa kotonaan saada mitään aikaan? Kai sitä luulee, että aikaa kaikkeen on rajattomasti. Ei se niin kuitenkaan mene. Täällä siviilin puolella kun aikakin menee nopeammin, kuten olen ennenkin sanonut. Juuri oli vuodenvaihde ja nyt olemme jo maaliskuun puolessa välissä, huh. Kaksi ja puoli kuukautta mennyt tätä vuotta ja juhannukseenkin vain kuukausi enemmän. Tik-tak tik-tak.

* * * * *

No, ulkona on kamala myrsky. Tuuli humisee EDELLEEN rikki olevan ikkunan raosta. Työkaverini O. kyllä lohdutti, että tuuli kuivaa. Kuivaisipa se äkkiä nuo kadutkin. Helsinki on tähän aikaan vuodesta aika ruma. Mustuneita lumikasoja, kuraisia katuja ja koirien jätöksiä siellä täällä. Minä veikkaan, että tänä vuonna on vielä vappunakin pieniä lumilänttejä jossain. Tule kesä, tule. (päästään Epsoon parvekkeelle..)

Nyt menen kirjoittamaan sen viestin tuohon Susikairan laatikkoon ja sitten suljen kaksi laatikkoa. Keittiössä olisi tiskejä - mitä jos tiskaisinkin ne tänään enkä jättäisi huomiselle..? Huomenna kuulemma sataa TAAS lunta. Saisi olla jo satamatta. Loppuisi ainakin tuo tuuli. Murr ja murr.

Kohti viikonloppua!

Joskus…

…sitä vaan herää omia aikojaan huomatakseen, että hymyilee ilman mitään erityistä syytä kilpaa ulkona paistavan auringon kanssa. Tänään kävi niin.

Menin kielletyn myöhään nukkumaan, mutta silti heräsin oudon aikaisin. Ei kerrota kenellekään, että myös vessahätä ajoi alas parvelta. Kun ei enää nukuttanutkaan. Laitoin kahvia ja menin suihkuun. Ajattelin kaikenlaista mitä voisin puuhailla, mutta hetken istuttuani menin suihkuun. Join kahvia ja hymyilin edelleen..

En tehnyt tällä ns. ekstra-ajalla mitään hyödyllistä. Miksi pitäisi? Olen ottanut suihkun jälkeisiä ilmakylpyjä (kai ne sallitaan aikuisillekin eikä vain vauvoille?) ja nauttinut. Antanut ajatusten seikkailla omia polkujaan. Tykännyt siitä, että en ole (ainakaan vielä..) kiireellä lähdössä töihin. Kello kuitenkin jatkaa kulkuaan ja samoin tulisi minun tehdä. Kiire tulee aina yllättäen oven takaa. Varoittamatta.

Muistakaahan hymyillä sillä silloin maailma hymyilee kanssanne!

Toimivaa torstaita!

PS. Epsoo vastatkoon itse reseptin perään tulleisiin kommentteihin! (Rakastan Sinua!)

Vaikken mie vieläkää oo itteeni sillee tyytyväinen, nii johonki kuiteski.

Mie aioin mennä töihin, mut heräsin viis minsaa sen jäläkee ku siellä olis jo pitäny olla. En menny. Taaskaa, ja harmittaa. Ei sille ennää tännää mittää voi, mutta ens viikolla otan härkää sarvista. Mie luppaan.

Meni ketuiks tää viikko ja se tuntuu pahalta. Mutta mie yritän edelleen uskoo, että ellei koskaa sattais, ei aurinkoakaa huomais. Niin se vaa mennee.

Otin sit ny illalla itteeni sen verran niskasta kii, et pyykkäsin pari konneellista (petivaatteita ILIMAN vahava hajusia aineita!) pyykkiä, imuroin lattioilta vappaat tilat  ja aloin laittaa noita hapsuja Liskonaisen haastepalakintoon…

Iha oma päätös oli laittaa noita nuin tiuhaan ja aikaa se vei. Ei haittaa sillä koko ajan hymyilytti ku ajattelin, et kelle se valamistuu..

Sain mie sen valamiiksi:

Piti muka vasiten kuvata tuo kirjakin millä noi hapsut leikkasin ko oli niin kivan niminen. En oo lukenu. Mie otan huomenna illalla kuvan tuosta saajansa päällä, jooko? Oi että, mun poikaki lupas tulla vaikka aikoki kattoo tännää lätkää sillee perinteisesti, nestepaastolla. Sanoin, ettei se haittaa. Et ei mekkää ihan kuivin suin varmaa Liskonaisen kans olla. (Me ei-ennää-nii-anonyymit Alkoholistit..)

Mie jätän tiskit huomisee niin saa kerralla kaikki pois. Pettaan Ystävälle sängynkin vasta huomenna, nii on ainaki puhas. Että mie ootan Sua tänne! ♥ Muistaha ne astmalääkkeet!!!

Marikalle on kans menny kirje (palkinto) perille. Siitä voi luntata täällä.

Hanni kiitti paketistaan fb:ssa sanoin:

“Voi helvetin nainen, millainen se lopulta oli. Ja sieltä löytyi vaikka mitä muutakin! Voi että oli IHANA! Vaikka kahvinjuontiin se ei tosiaankaan passaa Ehjä. Varmaan yksi kauneimmista esineistä, joita elämässäni olen nähnyt. Tää kostetaan ;D “

Ihanaa olla noin mukava ‘helevetin nainen’, meinaan kostoa odotellessa, thih.. Oottakaaha ku saatte sinne Hannilaan kuvatki.

Mie oon tän iltapuuhastelun jäläkee sen verran itteeni tyytyväinen, et pistän tän kuupan tyynyyn hetkeksi. Ei oo pakko keretä matsin eka errään mukkaan. Kaks viimeistäki käy. Muistakaa, et Suomi v o i t t a a !!! ( PASKAT! Oikee nolottaa.) Ja sit mie meen mun Elämäni Miestä vastaa sen duunii… ♥ Että sie ookki ihana!

Perstaita, poijjaat!

PS. Ette MUKA huomannu, et mie oon lapista..?

Kyllä minä sellaiset OIKEAT salaisuudet osaan pitää sisälläni, mutta nämä..

Ihan pikaiseen esittelen ne tämän päiväiset kenkälöytöni, ettette jää paitsioon, heh heh…

Siis pointtihan löytyy täältä.

Jos ja kun voin olla avuksi, en epäröi tehdä sitä. Siitä kun saamme kaikki hyvän mielen; kenkien tilaaja, kenkien saaja(-t) ja minä. Tosin EN suostu noudattamaan annettua ohjetta: “mieluiten teräsvahvisteisesta betonista valmistettuja“.

Tällä kertaa, siis tänään,  kierrätyksessä tarjontaa löytyi kokojen puolesta vain isommille pojille - tai äidille?

Toiset näistä maksoivat neljä ja toiset viisi euroa miinus se kymmenen prosenttia työpaikkaetua.

Tässä alkuun kun ajattelin sen verran pitkittää postittamista, että ehdin ensi viikollakin (tavaraa tulee lisää ihan joka päivä!) tutkailla tarjonnan muutamana päivänä. Lähtevät sitten kerralla Susikairaan. Akka saanee oman ei-kenkä-pakettinsa aikaisemmin..

Enkä minä malta olla laittamatta teille kuvaa siitä the Löydöstä, jonka Hannille kierrätyksestä keksin. Hanni, et yhtään siellä hihittele kun höhlä ei TAASKAAN malta!

Tässä:

Laitoin viereen Hermesetaksen, koska oletan jokaisen tietävän, minkä kokoinen tuo naksutin on…

–  JOKO NYT, Hanni, ymmärrät miksi en suosittele tuota aamukahvimukiksi..?

–  JOKO NYT ymmärrätte miksi mielestäni olisi ollut oikeutettua poistaa Hannin lipukkeet arvonnasta?

–  JOKO NYT ymmärrätte miksi en höhlyyttäni enää malttanut..?

Tuo ihanuus maksoi (Hanni tietää jo) viisi euroa eli alennuksen kanssa minulle neljä ja puoli. Uskomaton the Löytö, eikö olekin? Ja niin passeli sinne Hannin mökille.

(Sitä Liskonaisen juttua maltan pitää viikon piilossa, Hanni.)

Ette ikinä arvaa mitä minä nyt meinaan..? Illalla esittämäni toive kuultiin (kiitos!) eli ulkona ei sada, mutta sen korvaa KUUDENTOISTA asteen pakkanen, kääk. Minä ajattelin mennä ja palkita mieheni pitkän työvuoron (15h) päätteeksi tällä:

Jep, ON kiinnitysainetta ensimäistä kertaa ja jännittää ihan hemmetisti! Yritän rentouttaa niin mieleni kuin kaikki kasvolihaksenikin ja jatkaa hymyilemistä..

“Nyt voimme jatkaa kaksin tätä matkaa..” ♪♫♪♪..

PS. Kerron huomenna kokemuksestani tämän kiinnikkeen kanssa…

MITEN ‘pienistä’ asioista voikaan blondin sydän pakahtua!!! ♥

En voi aloittaa kirjoittamista aamusta. ..MISTÄ ihmeen aamusta? Okei, on se minulle aamu siihen aikaan kun minä herään ja alan valmistautua töihin. (..taidan malttaa sittenkin..) En minä nyt ala luettelemaan teille niitä normirutiineja kahvin juomisineen kaikkineen - poikkeuksellista heräämisessä oli vain se, että kapusin alas parvelta kun Epsoo nukkui eri huoneessa yönsä. Mitäs kiskoi minulta peiton pois päältä moneen otteeseen..?

Kuljen töihin mennessä eri reittiä kuin tullessa. Kävelen tavallaan parin korttelin verran eri puolilta. Mennessä jyrkempää alamäkeä ja tullessa loivempaa ylämäkeä. Aika loogista, eikö? Tuo ei ollut pointti, vaan se, kuinka löydän positiivisia ajatuksia silloinkin kun kipitän kilpaa kellon kanssa kohti työpaikkaa.

Näin naisen kantavan kauppakassia edelläni. Aloin ajattelemaan, että eipähän sillä suunnalla ole ruokakauppaa, joten naisenkin on käveltävä mennen tullen ne samat mäet kaupassa käydessään. Niin ylös kuin alaskin. Tulee niiden talojen luota matkaakin monin kertaisesti omaani nähden.

POINTTI: onpa ihanaa kun se sama kauppa sijaitsee omasta kodista katsottuna viereisen talon kulman takana. Tasaisella maalla. Kolmen minuutin päässä jos palaa punaiset matkalla. Muuten ehtii kahdessa minuutissakin. Olen siis onnellinen!

Lisää onnellisuutta sain kun Epsoo tuli jo toistamiseen minua vastaan. Odotteli liukkaine bootseineen risteyksessä ja otti kainaloon heti kun pääsin etäisyydelle. ♥ Kävin automaatilla (!!!)  ja menimme encore-käynnille (hih hih) yksille tuopeille. Ja taas ruokakauppaan. Ja kotiin.

Epsoo pesi likaisen uunin (minä koneellisen pyykkiä) ja aloin ‘lisävalmistamaan’ sitä makaroonihässäkkää. Kiehautin vettä, laitoin sekaan pari lihaliemikuutiota sekä loput aurinkokuivattu tomaatti-juustot. Kippasin kaikki vuokaan ja pistin vuoan pestyyn uuniin. Juuri ennen valmistumista lisäsin vielä päälle juustoraastetta ja niin OIKEA ruoka oli halpistekeleestä tehtynä valmis…

Hyvää tuo aiemminkin oli, mutta nyt sellaista, millaiseksi minä sen alkujaankin halusin.

Sain tänään postia! Jee!

KIITOS Patonki!!!

Tein aiemmin ne lapaset hänen pojalleen ja lähetin ne Patonkimaahan. Sovimme korvauksesta ja sain sen tänään kera ihanalta näyttävien mantelikeksien, nam.

Säästän nuo lauantaille, jotta voimme Liskonaisen kera herkutella! KII-TOS!!!

Ja sitten aiheeseen, josta jo keskustelimme fb:in chatissa tänään Hannin  kanssa. Minä olen minä; Stansta ja BLONDI. En malttanut, en. *nolo*

Löysin meinaan tänään kierrätyksestä ‘jotain’, mikä on kuin luotu Hannin mökkiin. Olin kuin lapsi jouluna; Hannin mukaan hölmö ja Epsoon mukaan höhlä. Molemmat käy ja sopivat kuin nyrkki silm..n. Minun oli ihan PAKKO-PAKKO laittaa jo Hannille kuva menemään ja tuntuu siltä, että osuin bull’s eye’hin… Osuinko? Itse olen löydöstäni onnellinen!

Hanni kertonee siitä ensi viikolla, kunhan saan maanantaina paketin postiin. Samalla kun postitan ‘tarvittaessa’ ARPAJAIS-palkinnon. Siis ellei voitto Hannista huolimatta mene tänne pääkaupunkiseudulle live-toimituksen päähän… Hih.

Kerroin samalla Hannille kuinka olin monena päivänä kuolannut erään esineen perään ilman rahaa taskussani. (en käytä edelleenkään lompakkoa) Ei se minulle ole, se esine. Tänään sain sen ostettua. Olen siitäkin kovasti onnellinen!

Yksi onnellinen asia vielä tähän perään: olemme puhuneet Liskonaisen kanssa monesti, että hän haluaisi tavata Poikani. Minä haluaisin esitellä hänet Liskonaiselle. Ajattelin olla ajoissa ja kyselin illalla pojan viikonlopun suunnitelmia. Näyttää siltä, että toiveemme toteutuu lauantaina. Voi onnea! ♥

Onnellisuutta teille kaikille! Ei siihen niin paljoa tarvitse..

En kirjoita nyt pitkästi. Minulla on vähän kiire.

Epsoo heräsi ihmeen energisenä ja lähtikin sitten ‘kaupoille’. Harmi sekä mielestäni outoa, ettei Nissen ollut lauantaina auki ollenkaan. Tuntuu, että nykyään kaikki liikkeet ovat ‘aina’ auki. Ehtii kai ne silmälasit sitten maanantainakin.

Nousin miehen lähdettyä itsekin ylös vaikka olin ajatellut nukkua. Vaihdoin lakanat sänkyyn ja pistin pyykkikoneen laulamaan. Epsoolta tuli tekstiviesti, jossa hän pyysi minua tiskaamaan. Olin juuri huuhtelemassa astioita kun ovi kävi…

Mies tuli kylmän takkinsa kanssa ja ojensi minulle…

Kuvan alareunassa pilkottaa villasukin peitetyt varpaani enkä halunnut rajata niitä tuosta kuvasta pois, hih hih…

KIITOS ♥ EPSOO!!! Olet Rakas!!! ♥

Toi hän muutakin, mutta siitä toisella kertaa.

Poikani tuli tänne iltapäivällä. Oli ollut eilen juhlimassa; söi ja pyysi särkylääkkeen. Haukotteluista huolimatta hän lähti tunti Epsoon jälkeen ratikalla Kallioon, töihin. Siellä he nyt taas ovat samassa ravintolassa ja minä olen tietenkin menossa sinne. Ihan kohta. Poika tulee luokseni yöksi. ♥ Ihanaa.

Edelliseen kirjoitukseeni kommentoinut “Eve” tekikin oikeastaan ns. karhunpalveluksen kommentillaan. Kiitos siitä. Ilman sitä en olisi päässyt jälleen muistamaan kuinka ihania te rakkaat blogi-ystäväni olettekaan.. ♥ Kiitos ihanista kommenteistanne ja siitä, että olitte heti paikalla minua varten. Arrrvostan!!!

Nauttikaa päivästänne hyvässä seurassa - niin minäkin teen! ♥

Olin eilen aikeissa kirjoittaa, mutta se jäi. Niinkuin jää niin moni muukin asia hoitamatta ja suunnitteluasteelle. Jos edes sinne asti.

Oma aikaansaamattomuuden ilkiö nostaa jälleen päätään. No okei, sain minä eilen tiskattua valtavan tiskivuoren, käytyä kaupassa ja tehtyä ruokaa. Pyykkiäkin pesin koneellisen eilen ja toisen tänään, mutta silti. Pitäisi sitä ja pitäisi tätä, mutta pylly on ja homehtuu tällä tuolilla.

TIETOKONE on varastanut minulta elämän?

Erilailla kuin vaikkapa vuosi sitten. Silloin vielä kiertelin lukemassa blogejanne, mutta nyt facebook ja sen pelit vievät kaiken ajan. Ja huomion. Järkyttävää sekin on, että kone aukeaa ennen kuin toivotamme Epsoon kanssa toisillemme edes huomenta. Pysyy auki koko päivän niin, että toinen meistä on koneen kimpussa. Epsoolla on omat koukuttavat pelinsä.

Olisiko aika tehdä jotain muutakin? Kyllä.

No, ehkä noilla pyörillä en lähtisi nyt ajamaan kuitenkaan..

Arvatkaapa mitä..? Tätä äitiä kutittaa kivasti vatsassa… Poikani on tänään ensimmäistä kertaa töissä (blokkaamassa eli tyhjentämässä astioita pöydistä sekä tiskin takana) samassa ravintolassa, jossa Epsoo vetää karaokea!!! ♥ + ♥ !!! Parhaillaan. Olen koko illan jarrutellut, etten menisi sinne liian aikaisin hymyilemään tyhmänä. Katsomaan heitä molempia töissään ja hymyilemään.

Onnistuin aika hyvin sillä nyt tulee kiire suihkuun ja liikkeelle.

Voi että.

PS. Espanjassa voidaan loistavasti! ♥

Olo on huomattavasti parempi. Onneksi.

“Minni” tuli eilen illalla ja hetken katsoin kauhuissani jätesäkkien määrää. Nuorilla tuo käsitys “ei mulla paljoa tavaraa ole” taitaa olla hieman eri kuin tällaisella keski-ikäisellä hamstraajalla, heh heh. Noh, hyvin ne kaikki mahtuivat kellariini kun sängyn vei vinttiin. Vielä jäi tilaakin.

On vaikea ymmärtää, ettei ystävää näe ainakaan puoleen vuoteen! Olenhan ennenkin teille kertonut, että tuo likka on kuin oma tyttäreni. ♥ Heipat ja halaukset oli pakko hoitaa nopeasti, etten olisi alkanut taas itkemään… Neiti on näihin aikoihin perillä Espanjassa - oi että kuinka jännää!!! Lupaamansa blogin aloittamista odotellessa… *wink wink*

Oma oloni on jo huomattavasti parempi kuin eilen. Onneksi. No, saattaisin olla jo työkunnossa, mutta noudatan annettua sairauslomaa. Ihan siksikin, etten ainakaan tartuttaisi ketään.

Laitan nyt näitä lumikuvia taas, jotta muualla asuvat saavat tuntumaa maisemiin, joissa me tänä päivänä kahlaamme. En todellakaan muista koskaan nähneeni moisia kinoksia täällä! Miettikääpä rollaattorin tai lastenvaunujen kanssa liikkuvia? Yhdyn uutisten kommenttiin, että lunta alkaa olla vaarallisen paljon.

On niitäkin paikkoja, joissa lumen luonnista on huolehdittu asianmukaisesti. Kaunistahan tuo puhdas lumi on.

Me olemme jättäneet suosiolla auton Epsoon luo parkkipaikalle. Kuka nyt vapaaehtoisesti etsisi paikkaa tuon näköisiltä kadunvarsilta? Not me. Not Epsoo.

Olen ennen aina ajatellut, että saisinpa elää suhteellisen terveenä elämäni loppuun asti. Tuossa yksi päivä siihen ‘rukoukseen’ tuli uusi pointti: että säästyisin tulemasta elämälle katkeraksi!

Olimme Epsoon kanssa tulossa Hakaniemestä ratikalla Kallioon. Meillä oli iso painava putkikassi eikä minunkaan laukkuni ihan kevyimmästä päästä ollut. Istuimme ratikan viimeisiin penkkeihin vierekkäin laukut syleissämme ja ratikka lähti liikkeelle.

Seuraavalta pysäkiltä kyytiin nousi mummeli keppinsä kanssa. Siis meidän selkämme takaa. Välittömästi tuo ikääntynyt nainen alkoi rääkymään. Joo, ei sitä huutoa muulla nimellä voi kutsua! Miettikää kolmea palaa porkkanaa pyörimään mummon kurkkuun kuin yksikseen pesukoneeseen eksynyt kenkä..!? Paha ääni. Aikuisten oikeasti.

“PERRRRSEET YLÖS JA VÄHÄN ÄKKKIÄ!!!“, tuo nainen karjaisi. Meille. Epäili vielä, ettemme olisi kuulleet ja toisti useaan kertaan samat sanansa. Tyhjiä paikkoja siellä piisasi; niin edessämme kuin ns. sinkkupaikoillakin. Ihmetteli suureen ääneen, että “eikö siinä ole sitä kylttiä” millä hän olisi etuoikeutettu juuri niille paikoille, jossa istuimme. Ei ollut. Kerroin sen kyllä, mutta eihän se mummeli mitään kuunnellut.

Koko matkan Hakaniemestä Kallioon se nainen huusi ja huusi. Oikein nolotti hänen puolestaan. “20-prosenttinen invalidi“, “ikinä en oo tupakkaa polttanu, enkä viinaa juonu vaan kovaa työtä tehny“, “nuoret pojat ovat kohteliaita, mutta tytöt eivät pidä ovea auki vaikka samasta olisivat kulkemassa” ja “tuollaiset keski-ikäiset paskat“. Joo-o, kirosanoja lenteli ilmaan emmekä voineet olla hymyilemättä lääkityksen sopivuudelle. Emme päin naamaa, mutta keskenämme.

LUOJA MEITÄ VARJELKOON TULEMASTA YHTÄ KATKERIKSI. KAIKELLE.

Epsoo meni taas töihin. Ja minä odotan, että josko “Minni” pääsisi nettiyhteyteen isäntäperheensä koneella ja ilmaantuisi FB:iin kertomaan miten matka meni. Ei näy. Taidan sitten mennä tiskaamaan, hö. Enpäs menekään vaan ensin käyn tsekkaamassa poikani pikkusiskon kirjoituksen uuden uutukaisesta blogistaan…

Lumista iltaa!

PS. Tämä oli tasan 700. kirjoitus tänne blogiin. Oh-hoh!

Voi pojat - vapaapäivä. Molemmilla. ♥

Tulipahan oltua kaikki viisi päivää töissä. Hyvä minä. Eilinen oli kyllä aika liisteriä, mutta niin se näytti olevan muillakin. En saanut aikaiseksi kuin peukalot yksiin lapasiin ja pääteltyä langat. Hei haloo, ostin sen kelta-valkoisen huivin. Meni puolitoista viikkoa ennen kun sain sille hinnan! (Wani, saat sen kunhan kudon ne sukat mukaan..)

Veljeni pojalle löysin päheet housut:

Minusta nuo ovat niin ihanat kun noissa on takataskutkin noin alhaalla.

Ystäväni “Minni” teki ison päätöksen. Myönnän olleeni avittajana sanomalla, että tuollaisia tilaisuuksia ei kannata jättää käyttämättä. Ei tarvitse sitten aikanaan vauva kainalossa manata sitä, ettei olisi mennyt silloin kun vielä voi. Hän lähtee Espanjaan au pairiksi puoleksi vuodeksi!!! Ikävä tulee, onhan hän kuin oma tyttö (19v), mutta olen niin onnellinen hänen puolestaan! ♥

Perhe on suomalainen ja hoidettava lapsi viisi vuotias. Lohduttelin jo eilen, että facebook toimii sielläkin. Pääsemme olemaan yhteydessä reaaliaikaisesti. Minni on niin ihana ihminen, ettei kukaan voi olla tykkäämättä hänestä! Hyvin kaikki menee. Lupasin ottaa hänen tavaransa kellariin säilöön siksi aikaa. Voi kamala, neiti lähtee jo ensi torstaina! Onneksi tapaamme tänään!

Esittelin eilen Patongille fb:ssa pojalleen tekeillä olevat lapaset. Voin nyt esitellä ne teillekin:

Yksi peukalo vielä puuttuu… Harmi, ettei kuva kerro kuinka pienet ja suloiset ja pehmeät nuo ovat.

Menin taas viime yönä Epsoota vastaan. On minulla ihana mies ♥ ! Koskaan ei ole liian vanha, eihän..? Kotini edustalla oleva puisto pursusi uutta pehmeää lunta. Oikeastaan tämä ensimmäinen (ja viimeinen) kuva on teille kahdelle, jotka olette poissa kokemasta tätä -tunnistanette itsenne?

Nuo puun varjot ovat niin kauniit tuossa hangella. Ehdin sanoa Epsoolle, että “arvaa mitä..” ja hän oli heti täysillä mukana…

Kyllä, me heittäydyimme hankeen tekemään enkeleitä. ♥

Tuossa on Stanstan enkeli.

Tässä voisi kuvitella, että alla on auto. Ei ole. Epsoon auto on aivan saman näköinen…

Mutta ajatelkaa mikä mies minulla on..!!!

♥ Oi kun olen onnellinen ja rakastunut ♥

Mies meni juuri suihkuun ja kuulemma minä menen heti perään. Hän haluaa lähteä kanssani ulos kaupoille  ja silloinhan blondin on mentävä. Mielelläni minä…

Ihanaa lauantaita!

Miksi töihin menon suhteen ei ole pakkasrajaa..?

Ei kai.

Innostuin yöllä kokeilemaan sitä lapsen lapasta epäonnistuneen jälkeen eri langalla ja vaikka minun piti “vain ihan vähän aikaa”, meni siinä kello tunnilla eteenpäin. Näytti tuo kyllä jo paljon paremmalta. Tein sen äsken loppuun, mutta pidän teitä (?) jännityksessä ja kuvaan vasta kun parikin sille on valmis. Minä tykkään, että tuli kiva!

No, piti mennä ajoissa nukkumaan, MUTTA koskas minä niin tekisin..? Never. Kello soi aamulla ja silloin olisi uni maittanut ilman niitä pyörimisiä, mitä yöllä tein. Ei auttanut kuin nousta kahvin keittoon ja mennä suihkuun. Hei, en minä silleen valita, e-hei. Tiedän sellaisiakin henkilöitä, tai ainakin yhden, joka olisi varmasti aivan onnessaan niistäkin kuudesta nukutusta tunnista. Harmittaa vain tämä rytmi, joka on tässä iässä vähän päällään, jotta jaksaisi täydellä teholla.

Lähdin töihin jälleen muutamaa minuuttia liian myöhään ja olin tietenkin myöhässä saman verran vaikka tikutin kintuillani kuin muinainen Singer. Muutaman minuutin - mitäs sitten? Pah.

HUOMIO: nyt alkaa rasismiin liittyvä osio. Hypätkää yli jos epäilette olevanne liian herkkä hipiäisiä tähän…

Meillä on töissä mm. irakilainen (kurdi), ‘venäläinen’, kiinalainen sekä thaikku. (Aamuvuorossa muitakin, mutta heidän kanssaan en ole tekemisissä eri työvuoron vuoksi) Olen viime aikoina huomannut, että kun ohjaaja tulee sanomaan, että “nyt kaikki siivoamaan”, niin sepä ei koskekaan noita muualta tulleita. Ei se koske silloinkaan kun osoitetaan repimään niittejä penkeistä sormet ruvilla & rakoilla. EIKÖ tuo ole muka rasismia? Siis meitä suomalaisia kohtaan?

Emmekö me ole ihan samanlaiset kädet omaavia naisia? Toki meissä kaikissa on eroja sen suhteen mitä osaamme ja mikä meiltä luonnistuu, mutta eihän se kansalaisuutta ja juuria katso. Monta kertaa minäkin mieluummin viettäisin ne neljä tuntia pylly penkissä ja puikot sormissa, mutta ei kun muihin hommiin. Ketkä silloin jäävät sijoilleen..? Just nuo ulkomaalaiset. En ymmärrä, ja hyväksyminenkin näyttää olevan minulle vaikeaa…

Nyt kokeillaan blondia, luulen ma. Pitäisikö minun yleisen mukavuuden nimissä pitää suuni kiinni ja ajatukseni ominani vai onko minulla oikeus ilmaista mielipiteeni? Ymmärrän täysin sen, että jos joku kuntoutuu tuolla kuntouttavassa työtoiminnassa esim. selkävaivoistaan, niin hänelle suotakoon vapautus selkää rasittavista hommista. Kielimuuri ei ole mielestäni riittävä syy siihen, että vain me ‘kotimaiset’ siivoamme työpaikalla ekstrasotkuja. (Siis siellähän muuten on siivooja, mutta jos teemme erittäin sotkevaa purkuhommaa, niin omat jälkemme putsaamme, tietysti.)  Uuh, oikein sapettaa, näemmä.

En luovu oikeudenmukaisuuden periaatteistani. En ainakan helpolla ja puhumatta asioista. Piste.

Ja sitten iloisempiin asioihin. Epsoo tuli, aah, hakemaan minut tänään töistä. Ensinnäkin siksi, että minulla oli se steppilauta laatikkonsa kanssa kannettavana kotiin.

Mainittakoon, että tuo lauta oli siis minulle ihan ilmainen.

Pyörähdimme yhdessä kierrätyksessä ja tulimme sieltä ulos tyhjin käsin. Okei, olin päivällä jo löytänyt sieltä ihanan puna-mustan hupparin ja yhden T-paidan (musta, jossa lukee valkoisella “yökyntäjä”, heh heh..) maksaen kummastakin 0,45€ kappale. Nyt voin esitellä nämä Epsoolle ostamani tavarat:

Tämä hedelmäkori menee siihen samaan sarjaan keittokirjatelineen, viinipullotelineen sekä servettitelineen kanssa. Niin tämäkin:

Työkaveri naureskeli, että jos tuon kääntää nurin ja laittaa alle muutaman lämpökynttilän, saa tuossa pidettyä ruoan lämpimänä. Miksei?

Löysin minä taas muutaman lankakeränkin, jotka itkivät siellä mukaani…

Hinnat noissa olivat 0,30-0,40 €:a kerä. Tuo valkoiselta näyttävä on itseasiassa luonnon valkoista hopeisin koristein.

Kotiin tultuamme Epsoo nukahti (ja heräsi juuri). Minä neuloin sen ekan lapasen ja kävin sitten tiskaamassa astiat. Muistin katsoa postinkin ja kas, siellä oli oikea postikortti:

KIITOS Marika perheineen!!! Kyllä minunkin niin tekisi mieli päästä nyt lämpimään kun pakkaset paukkuvat ja tunkevat sisään tuosta edelleen rikki olevasta ikkunasta…

Mutta minäpä alan nyt neulomaan paria tuolle söpölle lapaselle…

Pukekaa, niin tarkenette!