Muurin tällä puolella…

Itsekseni, salaa julkisesti, ihmettelen tätä siviilielämää…

Minäkö MUKA masentunut???

Olipas oikea maanantai! :(

Kuten jo kerroin, niin hammaslääkärikäynnistä jäi JÄLLEEN paha mieli kaikkineen. Kerroin senkin, ettei ollut mitään intoa mennä töihin. Oli kamalaa sutia tuolla sohjomöhnässä kun sen alla on jäätä. Se tekee edelleen varmasti ihan hyvää pakaralihaksille, mutta silloin reitin pitäisi olla pidempi. Onneksi ei ole?

samat-portaat-aina-vaan

(Odottakaas sitä kuvaa kun tuo lumimäärä alkaa sulamaan noiltakin portailta..)

Töissä… No joo, työlaatikostani oli ‘viety’ kahdet valmiit lapaset ja siksi kyselin seuraavan homman perään. “Lapaslanka alkaa olla lopuillaan“, sanoi ohjaaja, ja siihen samaan ehti pomokin kertomaan, että “teille viisipäiväisille pitäisi kyllä antaa muutakin hommaa kuin neulominen“.  “Kiinnostaisiko ompelu tai verhoilu?“. Njaah. MINÄ virkkaisin tai kutoisin mieluummin, mutta.

EN OIKEASTI YMMÄRRÄ sitä, kuinka ne ulkomaalaiset edelleen istuvat pyllyt penkissä ja pyörittelevät lankoja sormissaan ilman moista kehoitusta. En. MITEN ne langat heille riittävät jos ei minulle??? Olkoonkin osan TYÖaikaa kielikursseilla tai rukoilemassa, silti. En ole oikeasti rasisti, mutta tasa-arvoisuus toimikoon molempiin suuntiin.

Jouduin leikkaamaan entiseen lääkärintakkiin painettuja tekstejä..?!! Kierrätys on avainsana. Seuraavaksi leikkasin mainosmuovista putkikasseihin oikean kokoisia paloja. Eikö minusta muuhun ole? Vai eikö muista siihen mitä minä tein? Ha-loo.

normal-people

(Kierrätyksestä löytyneen, 0,45€:n paidan teksti..)

Kaikki loppuu aikanaan ja niin teki työpäiväkin. Pääsin luistelemaan kotiin, laitoin pyykit koneeseen, söin ja menin peiton alle. Tunnin tirsat ja pyykit pois koneesta. Seuraavat koneeseen ja puikot käsiin. Neuloin Wanin sukkaa tunnin, mutta ei sekään oikein tähän päivään istunut.

Epsoo viettää vapaailtaa omassa kotonaan. Pyysi hän minua sinne seurakseen, mutta kun edellis yöstä jäi univelkaa ja huomenna (tänään) on kaksi tuntia normaalia aikaisempi ( herätys ja..) töihin meno… Ja minä olen TÄSSÄ?

Tulisipa huomisesta tätä mennyttä päivää parempi! :) Muistanko oikein, en mene katsomaan, mutta oliko vuosi sitten samaan aikaan samanlaista masennusta ilmassa? Taisipa olla. Aurinkoa ja iloa kaivataan. Ja pian.

Yöpalaa, ja pää tyynyyn! :-P

PS. Jääköön lopuksi positiivinen ajatus: testasin illalla steppilautaa vartin verran!!! Onkohan pohkeet jumissa aamulla..? ;)

8 vastausta merkintään “Minäkö MUKA masentunut???”

  1. Marika sanoi:

    Kyllä se tästä taas…..
    Minä täällä plunssaisena istuksin yksikseni tietämättä mitä tehdä…unet kadoksissa ja ainakin ne varmasti katoaa kun kaadan itseni tukkoisen nenän kanssa tuonne sänkyyn…blaaah….
    Loppuis jo tää tauti!

    Mietinkin yks päivä mitä sun hampaille kuuluu ja täällähän niille KUULUU! Tsemppiä ja maltti on valttia, kyllä niistä hyvää jälkeä tulee! varmasti!
    On teillä sitä lunta siellä ! ON! Voi sitä loskan määrää tosiaankin!

    Mutta nyt tää lähtis köllölleen, sitten ois virkkuna ennen seiskaa nostamassa mukulat ylös :P
    Öitä!

  2. Mimosa sanoi:

    Tämä aika vuodesta on aika rankkaakin kun alkaa jo odottelemaan lumien sulamista ja AURINKOA!
    Hienoa että olet jaksanut siellä duunissa vaikka se välillä puulta maistuukin.

  3. Stansta sanoi:

    MARIKA, huomenta! Toivottavasti sinäkin sait nukuttua ja flunssa lopettelisi jo kohdallasi! Pikaista paranemista!!! Ajattelin kokeilla laittaa yläproteesin tänään töihin… ;) Lunta tosiaan piisaa ja sitä tuntuu tulevan lisääkin. Tämä määrä riittäisi jo.

    MIMOSA, niin tuntuu olevan vaikka nythän olisi odotellessa ‘hyvää aikaa’ tehdä ‘jotain’, että saisi vatsansa kesäksi t-paita-kuntoon…huohh. (Pohkeet eivät onneksi ole eilisestä jumissa eli osasinpa aloittaa varovasti, hyvä minä.) Joo, kyllä tuonne duuniin meneminen tökkii tänäänkin, mutta ei ehkä niin paljon kuin eilen. Haluaisin kutoa, en leikata muovikangasta mittojen mukaan liian matalalla pöydällä…
    Tiistaita ♥ !

  4. liskonainen sanoi:

    ..mutta kun tarvitaan ne matinpäivän tai marian myrskyt ennen kuin voidaan ruveta kaipaamaan lämmintä kesää.

    enkä minä käsitöitä tarkoittanut kun puhuin karaokesta ja äitienpäivästä. pönttö.
    ikävä tässä alkaa olla.

  5. Annika sanoi:

    Sinulla on kyllä noita ihania vaatteita kivoilla teksteillä. Olen vieläkin aivan kateudesta vihreänä siitä “come to the dark side, we have chocolate” -pyjamastasi… :)

  6. Stansta sanoi:

    LISKONAINEN, on tässä myrskyä tarpeeksi muutenkin ilman Matteja. :( Ei vaan, hetkellistä tämäkin taas & jälleen. Ja kyllä minä tajusin mitä tarkoitit, toinen. ;) Ikävä mullakin ♥ ! (Muistin teidät tänään kierrätyksessä, mutta pidänpäs jännityksessä..hih..)

    ANNIKA, pitäiskö kuvata mukaan uusinkin? Ehkä laitan siitä kuvan tänään tänne.. ;) Pyjamasta tykkään itsekin, siis juuri siitä.

  7. patonki sanoi:

    Eikö muka aurinkoa tullut? Täältä se ainakin lähti ja tilalle tuli vesisade. Plaah.

    Kyllä se paketti ilman sinistä tarraakin tulee. Kiva, nyt taas on mukava kurkkia laatikkoon.

    Huh, sitä lunta tosiaan ON.

  8. Stansta sanoi:

    PATONKI, tuli se, kiitos, vaikka paistoi paksun pilvipeitteen läpi. Näin sen kuitenkin. :) Olisikohan se paketti jo huomenna perillä..? ;) Ja lunta ON. Laitan illemmalla taas lisää lumikuvia…

Kirjoita vastaus

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image