JOS saisin lottovoiton…
Arvatkaapas mitä minä tekisin JOS saisin lottovoiton..???
En edes lottoa, mutta silti. Minä hoitaisin itseni sellaiseen nukutukseen, jossa suuhuni laitettaisiin implantteja sekä siltoja koko suun täydeltä kerralla! Jopa vielä paikallaan olevien omien alahampaiden tilalle. Varmasti!
Viiden tunnin torkkumisen jälkeen kello soi ja olisinhan minä silloin saanut heti unesta kiinni uudestaan. Ei auttanut kuin nousta, laittaa kahvit ja mennä suihkuun. Onneksi se yleensä piristää ja kahvi loput. Sohjossa oli kamala kävellä, bussi meni nenän edestä ohi ja ratikkaa sai odotella. Siis sitä oikeaa, kaksi ‘väärää’ siitä kyllä meni ensin.
Olin sitten myöhässä, mutta en onneksi sitä varttia, jonka jälkeen pääsee vain varaamaan uuden ajan. Mallattiin ylä- ja alaproteesia, hiottiin ja mallattiin uudestaan. Nyt alaien (siis ien alhaalla) on sisäpinnalta taas auki ja yökkäilin koko paluumatkan kotiin. Otin proteesit yökkäilyjen lomassa heti kotona pois. Ensi kerralla ne pohjataan - onpa lohduttavaa? 
En ole pystynyt käyttämään niitä nyt ollenkaan. Siksi en ole oppinut syömään niiden kanssa ja koko ajatuskin tuntuu oudolta. Siis se syöminen. Suu ja mieli pistävät vastaan, henkisesti alan olla kypsä koko projektiin. Ei kiva.
Tähän kohtaan sopinee kuva…
…päästä, jossa sipulini asuvat. Tuo pää aikoinaan tuijotti minua yhden kaupan ikkunassa aamuin illoin työmatkalla ja pakkohan se oli käydä ostamassa kotiin. Kansi on pudonnut ja hajonnut pariin kertaan, mutta liimattu kasaan uudestaan.
Vielä tämä mukillinen kahvia ja sitten on lähdettävä kahlaamaan töihin. Sekään ei nyt kiinnostaisi kun työkaverini O. on atk-kurssilla. Puuttuu se paras juttuseura sieltä, nääs. Vien matkalla VIHDOINKIN kirjeen postiin ja niin lähtevät tekemäni lapaset Patonkimaahan…
Onneksi huomenna on tiistai..! 
Stansta
8 Helmikuu, 2010 klo 12.37
Ihan tuttua tuo, että ensin hyörii ja pyörii koko yön ja heti, kun kello soi, olisi valmis vajoamaan sikeään uneen. Siitä tuli mieleeni, että mitä jos laittaisi kello valesoimaan vaikka neljältä ja sitten kääntäisi oikeaan aikaan. Mahtaisiko toimia?
Mielenkiintoinen tuo sipulipurkkisi, varsinkin kun vähitellen kelaa tekstiä alaspäin ja tuo yläosa tulee näkyviin ruudun alareunasta. Kokeilepa.
Uusiin hampaisiin totutteleminen ei varmasti ole kaikkein miellyttävintä puuhaa, mutta uskon, että sitten kun ne lopulta “istuvat” hyvin paikoilleen, olet varmasti tyytyväinen.
Mukavaa maanantaita!
8 Helmikuu, 2010 klo 16.37
AIJA, täytynee kokeilla tuota valeherätystä..
Voihan se muutaman kerran toimia, mutta sitten siihen saattaisi jo tottua liikaa, heh heh…
Kokeilin sipulipurkin kelaamista ja aika hassuja juttuja tuli mieleen alusta, hih. Enpäs sitä ajatellutkaan. Siis tuota kelaamista, enkä Sitäkään. Huoh, ‘joku’ taitaa olla jo hysteerisen väsynyt? Jep.
Nuo proteesit ovat jo syöneet totutteluhermot riekaleiksi!
Olkoon taas ainakin huomiseen keittiön pöydällä, niin kerta. Kauniithan ne kyllä ovat!
Onneksi maanantain velvollisuudet, hammaslääkäri & duuni, ovat takana päin! Nyt ruokaa massuun ja massun viereen pötkölleen. Saattaapa uni tulla…
Mukavaa viikon jatkoa sinne!
8 Helmikuu, 2010 klo 22.24
minä vaan muistutan että kohta on taas karaoke ja sitten tulee äitienpäivä….
8 Helmikuu, 2010 klo 23.35
LISKONAINEN, taitaa jäädä molemmat kun auto on katsastamatta ja kelit mitä ne on.
Kiitos kuitenkin muistutuksesta! 
Ja kiva kun pitkstä aikaa jätit ‘jäljen’… ♥
9 Helmikuu, 2010 klo 13.35
Vanhemmillani on samanlainen sipulipurkki. Toin sen heille joskus aikoinaan Tallinnasta tuliasiksi ja ostin seuraavalla reissulla vähän hilpeämmän näköisen violetin värisen sipulipurkin.
9 Helmikuu, 2010 klo 14.41
ANNIKA, noitakin sipulipurkkeja oli silloin iloisia ja itkeviä, mutta sipulihan pistää itkemään, eikö?
Saa niistä iloakin.