Muurin tällä puolella…

Ei onneksi pakkasta, buah hah haa..

Ollaanpas täällä huumoririimittelymielellä? Samaa ei voi sanoa eilisiltaisesta mielentilasta, ei. En oikeastaan osaa sanoa alkoiko seinät kaatua niskaan vai mikä oli. Joka tapauksessa alkoi jossain vaiheessa iltaa sapettamaan niin, että meinasin hajota paikoilleni atomeiksi. Viestittelin FB:ssa Epsoon kanssa ja viestieni sävy alkoi muuttua huolestuttavasti omissa silmissänikin.

Miten siinä mielentilassa voikin käsittää kaiken niin väärin omaa pahaa oloa ruokkiakseen??? Kun minä kirjoitin, että haluaisin mennä Epsoota töihin vastaan, hän kirjoitti, että “koita kestää nämä muutamat tunnit“. Oma idiootti pääni halusi käsittää asian niin, ettei hän halua minua sinne. Naputtelin näppäimiä kasvavan tuskan vallassa ja sorruinpa vielä ruokkimaan mieltäni ajatuksella, että mitä jos poikani meneekin sinne enkä minä ole siellä. Luoja!

Sain siinä raivoillessani jotain järkevääkin aikaan:

Vaihdoin Epsoon hankkimaan pöytään rikkinäisten vetimien tilalle hankitut uudet nupit paikoilleen. Remonttiblondi, nii-in.

Tajusin sentään, että minun oli otettava itse itseäni niskasta kiinni ja toimittava estääkseni ilkeyksiä saavuttamasta peruuttamatonta yliotetta. Aikaa silmien piirtämiseen, pukemiseen ja laitteiden sulkemiseen oli about kymmenen minuuttia. Sitten kipi-kipi bussipysäkille. Matkalla muuten tajusin, että se maanantainen episodi näillä kulmilla sai vatsaan ilkeän tunteen. On minulle ennekin sattunut ja tapahtunut, mutta enpä muista pelänneeni kuitenkaan…

Pysäkille päästyäni ehdin kelata, että “juma, mä hajoon jos se bussi on mennyt“, mutta se tulikin kuin tilattuna! Matkasin kaunista yöllistä reittiä rautatieasemalle ollen bussissa toinen kahdesta matkustajasta. Asemallakin vähän pelotti - tarkoittaako tämä sitä, että olen tulossa vanhaksi? Ai, n y t ..? (Epsoon työpaikalla joku kundi arvuutteli ikääni tyyliin 28, 33, 38…et sä vanhempi voi olla? Vastasin, että ‘eikun menen laulamaan..’)Yritin soittaa pojalleni seuraavaa bussia odotellessa, mutta tänään kuulin, että hänellä oli akku loppunut. Ja että hän oli ollut aseman viereisessä ravintolassa, just joo.   

Siinä aseman pysäkillä näin naisen, joka oli kuin kassialma ilman kassejaan. Nauratti kun hänellä oli musta T-paita, jossa luki valkoisella: “Haetko jotain“. (hän oli aika etsiväisen näköinen, ei etsivän..) Menin bussilla Kallioon ja siellä vastaan käveli pariskunta aikamoisessa tuubassa.  Huomasin naisella mustan T-paidan, jossa luki valkoisella: “Ei haittaa“. Itselläni on mustat paidat teksteillä “varaton” sekä “itku pitkästä ilosta…”

Menin Epsoon työpaikalle ja kiukkupyllyblondi oli poissa. Valomerkin jälkeen blokkasin pöydät ja pesin ne. Portsari yllätti lähtiessämme ilmoittamalla, että on jäänyt koukkuun laulamaani Sinun-kappaleeseen. Kertoi oikein etsineensä sen YouTubestakin. Hassua!

Tulimme tänne Espooseen ja aah, vietimme ihanaa aikaa kynttilöiden ja suitsukkeen äärellä…

Juttelimme, juttelimme ja blondi vähän itkeä tirauttikin. Isoja halauksia ja kainaloon nukkumaan - voiko kiukutteluilta paremmin päättyä? Ei voi. <3

Tänään…

…on ollut ihana päivä!!! Upean ukkosen kera, ja varsinkin muutenkin…. <3

Jotta tästä ei tule tuskastuttava kilometripostaus, kerron vain, että menen nyt tiskaamaan, sitten suihkuun, sitten Kallioon ja tapaan ehkä Ystäväni H:n, ehkä poikani, mutta ainakin rakkaani Epsoon!

Ja muistutan, että jälleen uusi arvonta on käynnissä maanantai-iltaan saakka!

Ihanaa perjantai-iltaa ja alkanutta viikonloppua!

Oi voi, minulla ON treffit poikani kanssa! Ihanaa!!! <3 <3 <3

Olipa jännä tulla päivällä avaamaan konetta ja nähdä joko luku on pyörähtänyt neloselle plus nollille, ei ollut ihan…

Jäin sitten tähän kyttäämään milloin niin tapahtuu ja Se tapahtui aikalailla tasan kello kaksitoista, wo-hoo!

Siinä se nyt näkyy!

Tuosta johtuen on aika jälleen julistaa…

Osallistumaan pääsee kommentoimalla tähän merkintään ja sovitaanko, että peräti maanantai-iltaan 03.08.2009 ja vaikka kello kahdeksaan (20.00) mennessä?!!

Sääntöihin tällä kertaa kuuluu vain kaksi asiaa:

1. Vain yksi osallistuminen per nimimerkki vaikka kommentoisi useampaan kertaan…

2. Arvonnan järjestäjä ja hänen ‘perheensä’ ei saa osallistua…

Tämä on tässä!

(Minä menen nyt juomaan Epsoon kanssa kahvia ja postaan yksin jäätyäni lisää..)

Ihmistä koetellaan, mutta kuinka paljon? Mikä on tarpeeksi? Ja tarpeeksi mihin?

Sanotaan, ettei ihmiselle anneta enempää kuin jaksaa kantaa - olenko minä muka näin vahva? Vai kaiken myötä vahvistunut näin paljon..? En tiedä.

Naama alkaa parantua hiljalleen…

…paranemisen myötä alkaa mielikin kohenemaan…

Minä olen O N N E L L I N E N !!!

Mietin tässä yksin istuessani syntyjä syviä, herkistyttääkin. Sielu, mieli ja kroppa ajatuksia, tunnetta ja fiilistä *) täynnä. Tapahtuu, mitä tapahtuu, tunnen olevani selviytyjä; voittaja ja niskan päällä. Aina se aurinko löytää tiensä blondin luo ja saa hymyn nousemaan kasvoille vaikka se vähän sattuisikin. Kipu on väliaikaista, hymy tulee aina uudestaan.

*) ja juuri tähän väliin poikani soitti ja kysyi mikä liittymä minulla on. “Juu, ei muuta” (Ja sitten tuli tekstiviesti, että Otto-automaatilta on ladattu kymppi puheaikaa…oi rakkaus!!!)

Näettekö te tässä taivaalla henkilön, joka makaa selällään täysin rentoutuneena jalat hieman päätä ylempänä..? Minä näen.

Heräsin puhelimen ääneen. Outoa siinä oli vain se, että soittosoundi oli normaali ja silti ponkaisin alas parvelta vastaamaan. Soittaja oli poikani, jolla on oma soittoääni ELLEI hän ole laittanut numeroaan tuntemattomaksi… Mistä aavistin, että puhelu oli tärkeä? Tunne? Poika kysyi osoitetta Espooseen, jotta osasi katsoa YTV:ltä kulkuneuvot ja niiden ajat.

Puhelin soi myöhemmin uudestaan ja nyt biisi oli tuttu. Poika kysyi vähän hätääntyneen oloisena, että “joko Epsoo alkoi tekemään ruokaa?“. Pointin tajusin vasta puhelun jälkeen. Pojalla oli mennyt bussi nenän edestä. Kerroin Epsoolle puhelusta ja hän alkoi nauraa, että taisi viesti mennä aikanaan perille. Hän kun oli silloin eka kertaa heidän tavatessaan sanonut pojalleni, että kun HÄN tekee ruokaa, niin ei sovi myöhästyä. Voi mun murua. Molempia.

Poika tuli perille ja sopivaan aikaan - ruoka oli melkein valmis…

Uusia perunoita ja (anteeksi jos kirjoitan väärin) valkoviinissä haudutettua härkää..?!? Hyvää se jälleen oli ja poikakin otti santsiannoksen. Nam!

Epsoon piti lähteä töihin ja poikakin katosi melkein samoin tein…

Tuolla hän menee! Ymmärränhän minä, ettei lomilla ollessa malta jäädä äidin kanssa istuskelemaan. Lupasi poika soitella, että jospa tapaisimme Kalliossa myöhemmin illalla… (Tuolla kävely- ja pyörätiemerkin takana minä ennen juhannusta kaaduin naamalleni..)

Jotenkin niin hyrisen tyytyväisyyttäni. Poikani tuottaa äidilleen iloa joka kerta tavatessamme sillä on niin upeaa huomata se sosiaalinen kehitys mikä armeijassa on tullut. Siihen kun sekoitetaan nuo mahtavat käytöstavat, jotka poika hallitsee. (Oli eilen kädestä pitäen kiittänyt Epsoota tarjotuista juomista ravintolasta lähtiessään ja se, että poika tuli ajoissa tänne..)

Epsoon kanssa olo ja elo on niin tasapainoista kaikesta tapahtuneesta huolimatta. Ei silleen tylsistyttävästi vaan kuten juuri puhuimme, niin me emme edes riitele/tappele keskenämme. Asiat puhutaan selviksi ennemmin tai myöhemmin, mutta ei liian myöhään kuitenkaan. Huumoria riittää pitämään positiivisen mielen molemmilla ja vakavuuttakin löytyy tarvittaessa. (Marle, siitäs saat…)

Tähän mahtavaan mieleen kun liittää vielä tänään saamani MAHTAVAN puhelun Liskonaiselta, niin mitä muuta blondi voi tehdä kuin hymyillä koko naamallaan??? (Onnea, rakas Liskis!!!)

…ehkä tiskata ja alkaa kiinnittämään loput vetimet tämän pöydän laatikostoihin.

Ihanaa torstaita teillekin, aurinko paistaa!

AI HURJA, huomasin just, että 40 000 lähestyy… Ehkä minä huomenna julistan viikonlopuksi aikaa osallistua jälleen arvontaan. Tykkäsittekö???

Siihen riittää tuoksu, tunne, maku, mikä vain, jolla aistit muistuttavat menneestä kokemuksesta. Tiedättehän…

Nyt siihen riitti, että tulin suihkusta pelkkä pyyhe ympärilläni, hiuksissa uutta hyvälle tuoksuvaa jätettävää hoitoainetta ja menin parvekkeelle tupakalle, enkä palellut. ETELÄN YÖT! Se sama tunne kun etelän lomareissuilla on ensin viettänyt päivän paahteessa, käynyt sitten suihkussa ja istuu pimeälle parvekkeelle antaen ihon hengittää. Taivas on syvän tumman sininen ja äänet ovat muuttuneet päivää erilaisiksi. Puuttuu vain se ravintoloista kantautuva sorina sekä ne tuoksut, mutta…

Minäpä esittelenkin teille Epsoon viime öisen mielenhellittelyruoan ja ihmettelen, jollette saa tuoksua nenäänne…

Tästä hän aloitti:

Pieniksi paloiksi leikatuille leiville vihreää pestoa ja seuraavaksi…

…muhkeat palat vuohenjuustoa. Päälle vielä…

…aurinkokuivattua tomaattia (jossa oleva oliiviöljy pehmensi leivät blondin lopuille hampaille sopivan pehmeiksi, mutta rapeiksi..) ja nuo uuniin n.200 asteeseen ja kunnes juusto on sulanut.

Tässä ne sitten ovat. Siis olivat… (..kuola valuu muistellessa..) Nämä herkut nautittiin kynttilöiden loisteessa rakkaan silmiin pöydän yli katsoen ja mieli täynnä hyvää oloa…

…kera lasillisen loistavan rentouttavaa valkoviiniä. Huohh! <3 Kiitos mun Epsoo!!!

Tästä on luontevaa jatkaa kertomalla Epsoolle mieluisesta asiasta. Tehän jo tiedätte, että keittiö on Miehelle Pyhääkin Pyhempi Paikka, jossa minä vain tiskaan ja keitän kahvia..? Kun hän tuli maanantaina hakemaan minua töistä, niin kiertelimme hetken kierrätyskeskuksella ja sen pihalla. Siellä pihalla oli vaihtolava, jonka kyljessä luki “vain henkilökunnalle”. Toki kurkimme uteliaina reunan yli ja mitä silmämme näkivätkään…

Olkoon vaikka kuinka kiellettyä, mutta Epsoo noukki tuon uuden rakkautensa laidan yli mukaan. Ei sitä kukaan nähnyt eli saa ottaa kun ei jää kiinni? Kyllä tuo pannu (Opa!) on saanut jo ylistystä ja kunniaa iloiselta Mieheltä siihen malliin, että olisin kateellinen JOS se paheisiini kuuluisi. Minähän olen vain onnellinen toisen mukana!

Vielä yksi (hah..!) fiilistely ennen kun menen kuivailemaan kosteita hiuksiani. Ostimme viime lauantaina kaupan tarjouspöydältä suitsukkeita. Tuoksuina Epsoon rakastaman vaniljan lisäksi sandalwood (jessetossumetsä?), cinnamon sekä musk.

Ainahan niissä tulee mukana se niin sanottu teline, hah! Kaunis ‘vene’, mutta kuvitteleeko joku tosiaan, että ne palaneet tuhkat putoaisivat siihen alla olevaan kippoon..?

Ei tässä tapauksessa ainakaan, mutta on se vaan niin ihanaa polttaa niitä!

Samalla reissulla Epsoo osti kaksi etanapannua…

…ja uhosi, että pian blondi pääsee elämänsä ensimmäisen kerran maistamaan etanoita. Hui, mutta maistan toki.

Ja jos ei tässä muka ollut herkuttelua tarpeeksi, niin…

…Epsoo toi kaupasta ruhjotulle blondille Fameja kun blondi niistä niin tykkää!

Joko saan mennä kuivaamaan hiuksia..?

PS. Laitoin pojalleni tekstiviestin, että “Olisi kiva jos et veisi porukkaa kotiini ja muistathan, ettei siellä voi metelöidä. Ota iisisti ja nähdään huomenna! Haleja!”. Mitä vastasi supliikki poikani? “Joo“… No, huomenna eli tänäänhän me näemme kun hän tulee tänne Espooseen syömään. Oi Rakas!

Enää reilu tunti niin saan yökahviseuraa… Hyvää yötä!

Vaikka nyt ei olekaan laittaa kuvia sunnuntaiselta reissultamme, niin muistelen hymysuin tuota päivää… <3

Emme meinanneet jaksaa millään nousta sunnuntaina, mutta ajatus liikkeelle lähdöstä ‘pakotti’. Pesin hiuksetkin muutamaa tuntia liian aikaisin, mutta ainakin toistaiseksi kaikki ovat paikallaan. Soittelin poikani kanssa ja hoputin häntä liikkeelle. Keräsimme kimpsumme ja kampsumme, pääsimme autolle asti ja liikkeelle. Haimme pojan kyytiin ja reissu aurinkoisessa säässä alkoi.

Poika oli vaisu krapuloissaan, mutta reippaasti mukana kuitenkin. Aurinko paahtoi ja voi kuinka kiva olisikaan ollut JOS autossa olisi ilmastointikin pelannut… Kestimme kuumuuden ja poikkesimme matkalla kahvilla. Perillä menimme ensin pikkusiskoni luo hakemaan hänet kyytiin ja sitten ajoimme pikkuveljen luo. Voi että, siellä se pieni käärö nukkui sängyllä. Kuinka kaunis voi kuuden vuorokauden ikäinen poika ollakaan!!! PUSS!!!

Meille tarjoiltiin mansikkakakkua ja lihapiirakkaa kahvin kanssa. Olohuone oli kuin paparazzien valtaama kun salamavalot välkkyivät; vauva ja pikkusiskoni, vauva ja toinen täti (minä), vauva ja vauvan iskä, vauva ja vauvan äiskä sekä vauva ja ensimmäinen serkku eli poikani. En ole tosiaan päässyt vielä purkamaan kuvia kamerastani, mutta sen voin sanoa, että niitä ON paljon! (ehkä laitan joitain tänne myöhemmin..)

Lähdimme sieltä koko poppoolla pikkusiskon työpaikalle syömään eli ruokkimaan inttipoikaani ja meitä muita. Heh.

Löysimme mukavan syrjäisen looshin (kirjoitetaanko se noin?) ja saimme parasta palvelua sekä maistuvat ruoat. Ainoa miinus oli se, että tämän blondin vatsa turposi palloksi välittömästi. Oma moka, en katsonut laktoosipitoisuutta. Mutta suussa (ei vatsassa) sulavaa se oli kyllä! Kävelimme samaa matkaa takaisin autolle ja sitten oli hyvästien aika. Lupasimme pitää yhteyttä enemmän - ja todella toivon, että niin se menee. Onhan ne ristiäisetkin tulossa joskus puolentoista kuukauden päästä.

Auton keula käännettiin kohti Kouvola-Valkealaa ja navigaattorin avulla löysimme helposti perille. Siellä valkoisiin pukeutunut Hanni oli meitä vastassa myös valkoisiin pukeutuneen Viivin kanssa. Aah, halaukset! Viivi hieman aristeli meitä, mutta uskaltautui rapsutettavaksikin. Ainakin mamman sylistä käsin. Blondi kyllä sai Viiviltä pusunkin vaikka Hanni toisin muistelee. *puss*

Harmittaa, että meillä oli pojan takia niin kiire! Ehdimme kuitenkin ihastella niin kaunista ja kotoisaa Hannin kotia. Kyllä siellä tunsi itsensä tervetulleeksi, ja varmasti kaikki ovesta sisään astuvat aina viihtyvät. Oli jotenkin hauskaa tunnistaa Se Nojatuoli sekä keittiön seinällä olevat enkelit Hannin blogissakin esitellyiksi. Kuin vanhat tuttavat!

Joimme nopeasti kahvit, nautimme mustikkapiirakkaa (NAMS!) ja poika vaihtoi inttivaatteet päälle. Sitten pikaisesti yksi valokuva kännykällä muistoksi (ja Liskonaista varten myös!) ja oli lähdettävä, jotta poikani ehtisi ajoissa kasarmille. Olimme h-hetkellä portilla, pikainen halaus ja sinne se aliupseeri katosi…

Paluumatkalla pysähdyimme kerran tankkaamaan ja samalla teimme päivän (yön..) hyvän työn: kuskasimme yhden motoristin kolmen kilometrin päähän pyörälleen, josta oli yllättäen bensa loppunut. Olimme Espoossa vissiin yhden aikaan yöllä eikä unta tarvinnut kauaa houkutella.

* * *

Nyt, jos ette pane pahaksenne, käyn syömässä yhden täytetyn paprikan…

* * *

Luulitteko, että yksin söisin? Hah, oli se taas niin tai-vaal-lis-ta, että. Otin ensin paprikan jääkaapista lautaselle, laitoin päälle sinihomejuustoa ja käytin nopeasti mikrossa.

Sitten pilkoin paprikan täytteineen ja ahmattina lisäsin vielä lisää sinihomejuustoa, josta Epsoo ei tykkää niinkuin blondi.

Ja voi että oli hyv-vee!!! (Ohjetta saattaa voida kysyä tätä kautta Epsoolta, mutta en voi toisen puolesta luvata..) Ihanaa joka tapauksessa! Vatsani ja minä kiitämme Parasta Kokkia!

Maanantaina olin töissä ja tuolla aiemmin jo esittelinkin neljännen ponchon tekeleen. Epsoo haki minut töistä ja kävimme maksamassa kanikonttorissa olevien korujen korot. Menimme tien toiselle puolelle kahville ja sämpylöille. Siinä ulkona istuessamme ohitse käveli…

…josta en tohtinut ottaa kuvaa edestä päin.

Tästä tulee näemmä kilometripostaus, siks kerron nopeasti ja lyhyesti maanantain ja tiistain välisestä yöstä:

Lähdimme ostamaan tupakkaa illalla yhdeksän jälkeen. Menimme yhteen paikalliseen ravintolaan ja jäimme sinne laulamaan tarjoilijan alettua hoitamaan karaokea ihan meidän vuoksemme. Kun sitten poistuimme ravintolasta (ihan hyvillä mielin!) joku mustalaismies hyökkäsi kimppuumme. Epsoo sai iskun kasvoihinsa, minä potkun naamaani sekä me molemmat vielä potkuja kroppaamme kun makasimme maassa. Että tällainen tapaus! Ruhjeet parantuvat, Epsoo ostaa uudet silmälasit, mutta vituttaahan tuollainen!!!

Että tällaista täällä. En ollut eilen enkä tänään töissä - toivottavasti pomo ymmärtää maanantaina syyn pelkän ottamani kasvokuvan perusteella. Pitäkää peukkuja!

Epsoo on töissä, poika tulossa juuri lomalle. Lupasin pojalle kotini käyttöönsä kunhan hakee avaimet Epsoon työpaikalta. Edellytys on tulla huomenna syömään tänne Espooseen. Minulla olisi tiskattavaa, siivottavaa, suihkussa käynti ja virkattavaa. Enköhän minä jaksa yöhön kunnes Epsoo palaa töistä…

Että tällaista keskiviikkoa!

Eilen tapahtui sellaista, etten ole valmis kirjoittamaan vieläkään ihanasta sunnuntaista…

Kirjoitin jotain salasanablogiini ja sieltä te läheisimmät voitte käydä katsomassa jotain ihanaa sekä jotain vähemmän ihanaa…

Tuossa alkua neljännestä ponchosta, jonka eilen aloitin. Tänään en töissä ollutkaan. En olisi uskonut kuinka meille voi käydä…

Ehkä kerron tapahtueesta täällä myöhemmin, ehkä en. Nyt menen varovasti suihkuun (ettei satu..) ja sitten herkuttelen rakkaan Epsooni seurasta 10:llä…

Palataan asiaan huomenna, jooko?

Reissu kesti alusta loppuun kaksitoista tuntia. Juuri palasimme Espooseen. Kuppi kahvia ja se salainen ’shh’ julki…

Kerron teille reissusta tarkemmin huomenna, mutta NYT tyydytän uteliaiden mielet…

  Tapasin Hannin !!!

Siis kävimme Epsoon ja poikani kanssa Hannin luona pikaisesti kahvilla sekä ihanalla mustikkapiirakalla, nam ja kiitos!

Tämän enempää minusta ei ole nyt kirjoittamaan. Olen väsynyt, mutta niin onnellinen!

Hyvää yötä ja huomenta ja alkavaa viikkoa!

…huomiseen!

…en niinkään kiusaksenne!?

Meinaan kun kello on sen verran, etten tohdi vielä lähteä murun työpaikalle, niin tässähän tämä aika kuluu niin mukavasti ja rattoisasti, kirjoitellessa.

Nukuimme tänään pitkään. Itseasiassa olin jossain vaiheessa yöllä sitä mieltä, että vain toinen meistä nukkuu koko yönä… On uskomatonta millaisen soundin Mies voi saada aikaan! Jos olisin silloin yöllä kirjoittanut aiheesta, olisin kuvaillut sitä ehkä näin: ensin kuuluu nenän kautta sisään hengittäessä njiih ja suun kautta ulos paff, sitten sisään päin njäähhh ja ulos kraahhh… Kamalaa! Varsinkin silloin kun itselläkin väsyttää, mutta ei osaa nukahtaa miehisesti sillä sekunnilla kun pää osuu tyynyyn. Tuohon kun tohtii lisätä sen, että Mies nukahtamisen hetkellä saa niitä säpsähdyksiä kun raajat nykii, ja silloin varpaan kynnet osuivat vieressä nukkujan jalkapohjaan, niin uskotteko, että uni juoksi karkuun nopeammin kuin rahat kerran kuussa tililtä..? Jossain vaiheessa olin vastoin uskomustani kuitenkin nukahtanut…

Joimme aamukahvit, juttelimme ja päätimme lähteä shoppailemaan. No, oli siihen syykin: “Juhla Mokka 1,99€ ja 2 kpl/tal.” ! Haimme neljä (ja huomenna toiset neljä..) ja pikkusen muuta… Hmm, kaksia erilaisia juomalaseja, tuliaisia huomisia kyläilyjä varten, LIHHOO Epsoolle (”ku se hyvvee ja halapoo“), lasipurkkeja paprikoille :

…ja vaikka mitä muuta. Siirryimme seuraavaan kauppaan, josta kohta piloille lellitty blondi sai tarjoustangosta ihanan liivin sekä…

…T A A S uudet kengät!!! No, kenkien hinnaksi jäi alennuksen jälkeen reilut kymmenen euroa, ja käyttökohteena on parin kuukauden sisään olevat ristiäiset. :)  On mulla mahtava Mies!!! <3

Ajettiin takaisin Epsoon luo, syötiin ja valmistauduttiin liikkeelle. Epsoo meni töihin ja heitti siinä matkalla minut tänne kotiin. Olen hissukseen tässä samalla kasannut mukaanotettavia tavaroita, ja kulutan aikaa…

Sain juuri poikani puhelimella kiinni. Hän oli bestiksensä luona ja ehkä menossa ‘parille’, mutta vain parille sillä joutuu aamulla palauttamaan tyttöystävänsä auton ennen reissuun lähtöä. (houkuttelin poikaani piipahtamaan Epsoon työpaikalla..) Sovimme, että viimeistään aamupäivällä soitellaan ja puolen päivän jälkeen napataan poika yhdeltä Espoon asemalta kyytiin. Sitten auton keula kohti alle viikon ikäistä vauvaa… Ja siskoa ja veljeä ja tuoretta äitiä. <3 Ja… shhh…

Sen jälkeen lähdetään heittämään poika takaisin armeijaan ja kun samalta suunnalta tuli kutsu kahville, niin mehän menemme. JOS joku (Liskonainen..) keksii kenen luokse olemme menossa, niin pitäköön arvauksensa siihen asti, että kerron siitä (maanantaina?) täällä, kiitos! Lupaan kertoa!

Joko kello on tarpeeksi, joko? Onhan..? En millään malttaisi jäädä enää kotiin, ettei eilisen kaltainen väsymys iske tässä hiljaisuudessa. Tänään en missaa Kallioon menoa! Vielä pitää löytää paita huomiseksi sen uuden liivin kanssa, vaikeaa. Sitten hipinkipin murun luokse laulamaan ja halimaan.

Olen ihan täpinöissä huomisen reissun kanssa! Saan olla!

Silläkin uhalla, että saan osakseni kateutta tai jotain muuta yhtä typerää, haluan kertoa eilisestä kampaajalla käynnistäni teille. Ei meinaan ollut taaskaan sellainen normireissu “hyvää päivää, istu tähän, ole hyvä” -tyyliin, ja olen siitä iloinen sekä varsin tyytyväinen.

Menin sovittuun aikaan viideksi irronneet jatkohiukset käsissäni. Kampaajallani, olkoon tässä K., oli asiakas, jonka hiuksia hän viimeisteli. Istuin odottamaan ja samalla irroittelin teippejä jatkoista. Asiakas poistui tyytyväisenä ja toinen tuli tilalle. Minä istuin katselemassa ja irroittelin lisää vanhoja teippejä sekä laitoin uusia. Toinen asiakas sai jatkoja sivuhiuksiinsa sekä mieleisensä kampauksen. Minä lakaisin hiuksia lattilta ja katselin…

Ulkona alkoi sataa kaatamalla. Kun jatkoja ei saa kastella kahteen vuorokauteen laittamisen jälkeen, lähti ihana kampaajani heittämään asiakasta autolla vähän matkan päähän. Ennen sitä K. pesi hiukseni ja jäin yksin sinne liikkeeseen kuivaamaan omiani. K. palasi mukanaan kaksi tölkkiä olutta. Istuimme juomaan niitä ja rupattelimme niitä näitä. Sain omat jatkoni takasin päähän, siivosimme liikkeen ja K. heitti minutkin autollaan kotiin. Onko vähän epänormaalia, mutta ihanaa..?

Lunastin samalla reissulla Epsoon tilaaman (sen toffeen tuoksuisen) shampoon sekä hiuksiin jätettävän hoitoaineen itselleni. K. katsoi hiuksiani ja huonon kunnon myötä lahjoitti minulle kunnon hoitoaineen. Hän kun tietää rahatilanteeni, joka löytyneistä rahoista huolimatta on heikko, sain ilmaiseksi tuon hoitoaineen. Ihmeellistä ja inhimillistä, että joku vielä tekee noin. Minullekin.

Olen jo aiemmin kertonut täällä ja täällä kuinka olemme ystävystyneet kampaajani kanssa hänen työnsä ulkopuolellakin. Silti koen olevani oikeutettu ja onnekas saadessani palvelua osittain veloituksetta. Onhan se ehkä niinkin, että JOS olisin alkujaan tiennyt, mikä show näiden jatkohiusten kanssa kohdallani tulee, olisin saattanut jättää koko touhun väliin. Nyt kun se ensimmäinen eli suurin maksu on kuitenkin suoritettu, en suostu luopumaan näistä. On aika rasittavaa juosta melkein viikottain korjailemassa irronneita jatkoja takaisin, mutta eihän meistä kukaan tiennyt, että ne eivät tule tällaisessa hiuslaadussa pysymään. Saan uudelleen kiinnityksen aina veloituksetta, maksan vain värjäämisestä. Kohtuullista!

Gatalle tiedoksi, että K. (suosittelen ehdottomasti!) kertoi juuri poistaneensa jatkot joltain asiakkaalta, jolla ne olivat kestäneet irtoilematta toukokuusta asti. Ei ne siis kaikilla putoile niin kuin minulla. Riippuu hiuslaadusta. Kampaajani oli omia jatkojaankin joutunut melkein repimään kun eivät olleet tahtoneet irrota. Ja kun kyseessä on aidot hiukset, niin ne voi vuodesta toiseen kiinnittää uudelleen. Niitä voi halutessa värjätäkin. Hoito kuin omilla hiuksilla, ei mitään sen kummallisempaa. Se uudelleen kiinnitys tapahtuu nopeasti ja yleensä vaivattomasti, kokemusta ON!

Tähän loppuun vielä kommentti, jonka sain kampaajaltani illalla facebook’iin:

“Oleppas hyvä ja kiitos itsellesi Minähän teen vain työtäni ja noin ihanalle asiakkaalle vaikka öisin.”

Olin siellä kampaajalla loppujen lopuksi yli kolme tuntia. Ja menen hymyssä suin monta kertaa uudestaankin!

Sen kerran kun jätän menemästä muruani töihin vastaan, saan häneltä viestin, että kaksi ystävätärtäni on siellä…

Kirjoitin illalla postausta kampaamoreissustani, mutta jäin sitten suustani kiinni ‘naamakirjaan’ ja se postaus jäi toiseen kertaan. Sitten tuli yllättävä väsymys, joka vei pään tyynyyn. Herääminen oli hankalaa…

Enää kymmenen minuuttia ja Epsoo pääsee lähtemään tuolta työpaikaltaan. Hän tulee hakemaan minut ja matkaamme Espooseen. Siitä onkin jo monta päivää kun olemme olleet siellä… Hih, se on meidän landekoti?

Minun olisi kai pitänyt katsoa vaatteet sun muut mukaan kun menemme sunnuntaina sitä vauvaa katsomaan (ja vähän muuallekin, shh..), mutta jotenkin en vaan keksi mitään pakattavaa. Tarvinnee tulla huomenna illalla käymään kotona ja ottaa sitten ainakin kamera. Jotain tuliaisiakin pitäisi varmaan tuoreelle perheelle hankkia. Huomenna.

Hyvää yötä sateista huolimatta!