Olen - en ole
Blondi on pitkästä aikaa ollut tänään ‘oma itsensä’, vai-miten-se-meni..?
Olen juonut kaksi mukillista kahvia, koneen äärellä.
Olen juonut kaksi pientä tölkkiä Lapin Kultaa, koneen äärellä.
Olen tekstivietitellyt ja sähköposteillut Epsoon kanssa, koneen äärellä.
Olen vaihtanut näyttöön uuden taustakuvan, koneen äärellä.
Olen ehkä saanut korjattua vian nettiyhteydessä, koneen äärellä.
(Ettepä arvaa MIKÄ kuva tuolla taustalla nyt pilkistää..?)
En ole saanut selvitettyä takkuisia hiuksiani, koska olen ollut tämän koneen äärellä.
En ole saanut mentyä suihkuun, koska olen ollut tämän koneen äärellä.
En ole saanut siivottua aikomusteni mukaan, koska olen ollut tämän koneen äärellä.
En ole edistynyt arpajaispalkintojen kanssa, koska olen ollut tämän koneen äärellä.
En ole käynyt kaupassa, koska olen ollut tämän koneen äärellä.
Mutta olen lukenut blogejanne muutaman päivän tauon jälkeen, onnellinen nettiyhteyden toimimisesta, saanut toimitettua Liskonaiselle lauantaiset kuvat ja iloinen Epsoon kanssa käydyistä tekstikeskusteluista. Selvitän hiukset ja menen kauppaan ennen suihkua. Joskus näinkin.
Onko tämä sitä omaa laatuaikaa?


11 Kesäkuu, 2009 klo 18.23
tämä on juur parhaimmillaan sitä omaa laatuaikaa!
kiitos kuvista. fisuni ui parhaillaan kohti liskonluolaa…
11 Kesäkuu, 2009 klo 18.24
…. ja pakko vielä kehaista että taustakuva on hieno, koska aihe on hieno ja kuvanottaja niin hiivatin taitava! tsihihi…
11 Kesäkuu, 2009 klo 18.27
LISKONAINEN, kai tämä sitten on vaikka kovasti suunnittelin tekeväni muutakin…Ole hyvä kuvista! Taustakuvastakin…
11 Kesäkuu, 2009 klo 19.04
No laatuaika on JUST tota! Pääasia että on hyvä olla. Ja kuvasta päätellen se lie totta…
11 Kesäkuu, 2009 klo 19.09
OFELIA, on tämä niin jännää kun päivässä-parissa puskee jo ikävä päälle vaikka omaa aikaakin kaipaa kun siihen on tottunut useiden vuosien ajan.
Nautin!
11 Kesäkuu, 2009 klo 20.39
Laatuaikaa kyllä
vai alkava nettiriippuvuus??
11 Kesäkuu, 2009 klo 20.44
RIEPU, mikä alkava???
Mähän vietin ennen (lue: jokin aika sitten) kaiket päivät ja yöt koneen ääressä. Kotona yksin sama näemmä nykyäänkin…