Muurin tällä puolella…

Valolla on ihmeellinen voima ja vaikutus! Samoin aikaansaamisen riemulla! Enää muutama metri ja sitten UUSI VUOSI SAA TULLA!

Pojan vatsakipu siis osottautui vatsataudiksi ja lääkäri määräsi lääkkeet. Onneksi ei sen pahempaa! Ja onneksi hänellä on ns.varaäiti, joka autollisena pääsi viemään poikaa tohtorille. Pojan isän ex-vaimo, joka oli minulle melkein 20 vuotta läheisempi kuin oma sisko, mutta joka ei kuulu enää elämääni. Rahalliset menetykset olen oppinut hyväksymään sillä ajattelen poikanikin niistä hyötyneen. Täydellistä luottamuksen pettämistä en enää ajattele -se vain ei ole enää koskaan korjattavissa, eikä se silleen enää tunnu. “Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys.” Kaikkea hyvää hänellekin toivon ja olen tyytyväinen, että hän on tarvittaessa poikani apuna. Minun elämässäni hänelle ei ole sijaa. Eikä tule.

Kaksi koneellista pyykkiä olen pessyt. Jääkaapista tyhjensin syömättä jääneet jouluruoat roskiin ja tiskasin kaikki astiat. Koko kämppä on imuroitu ja suihkussa käyty. Nyt pikainen meikkaus, roskat roskikseen ja ystäväni H:n kanssa lähimmälle ostarille. Hän tavoittelee pikkumustaa illan rientoihin, minä haluan vodkaa ja Battery’a illaksi itselleni…näillä mennään uuteen vuoteen!

En pidä itseäni taikauskoisena, mutta etiäisiin olen oppinut uskomaan. Ja luottamaankin.

En mieti tikapuiden alta kävelemistä, enkä kavahda täysin mustia kissoja tietä ylittämässä. Uskon siihen, että kaikella on merkitys. Jos sitä merkitystä ei juuri sillä hetkellä ymmärrä, selviää se myöhemmin. Olen ‘ennakoinut’ kropassani pojan molemmat moottoripyörällä kaatumiset. Tunsin etukäteen jopa poliisien tulemiset aikoinaan…

Kirjoitin illalla, ettei minun tarvitse olla kuin poikaani varten -heräsin yllättäen jo ensimmäisen kerran puoli yhdeksältä. Ehdin hetken ‘pelästyä’, että olenko nukkunut iltaan asti? Laitoin puhelimeeni herätyksen yhdeksitoista, mutta en ehtinyt nukahtaa uudestaan kun puhelin soi. Poika soitti ilmeisen tuskaisen oloisena -vatsaan sattuu! Lähinnä hän kyseli, että mistä voi johtua aallottaiset kivut keskellä vatsaa. Voi mun ressukkaa!

Asumme sen verran etäällä toisistamme, etten aivan vaivatta pääse hänen luokseen. Kun ei ole autoakaan. Oireet vaikuttivat samalta kuin omat sappivaivani. Pyysin miettimään mitä hän on syönyt, ja juomaan teetä. Juomaan paljon nestettä joka tapauksessa. Ja soittamaan heti jos tuntuu, ettei pärjää kivun kanssa. Varmistin, että siellä ‘kolhoosikämpässä’ on muitakin paikalla, että saa kyydin lääkäriin tarvittaessa. Ei nukuta enää…

Laitoin ekat pyykit koneeseen ja keitin kahvia. Haenkin toisen mukillisen…

Taivas on vaaleansininen, maa kuiva ja aurinko paistaa. Paistaa niin matalalta, että värjää vain viereisten talojen yläreunat keltaisen oranssiksi. Hymyilyttää ja saa olon tuntumaan vahvalta. Luo uskoa itseensä ja sitähän tässä kaivataankin. Tukea eiliseen päätökseen. Kyllä minä osaan ja pystyn.

Mietin nukkumaan mennessäni mennyttä vuotta. Vuottahan vaihdoin Hämeenlinnan vankilassa. Oli kova pakkanen. Kerroksilla ikkunat ovat siten, että kaksi ovat aina vierekkäin niin, että niistä ylettyi toiseen. Siis ennen kuin viime kesänä asennettiin metalliverkot, jotka estävät käsien ulos työntämisen. Viereisessä sellissä asui ikäiseni nainen, joka ‘juhli’ samalla syntymäpäiväänsä kun raketit sinkoilivat taivaalle. Tasan kello kaksitoista ojensin hänelle onnittelujen kera euron ässäarvan ikkunasta. Ei voittoa, mutta hyvää mieltä senkin edestä. Pauke oli kova ja vangit huutelivat uuden vuoden toivotuksia toisilleen piha raikuen…

Helmikuussa, juuri kun olin tekemässä synttärikakkuja seuraavaksi päiväksi, sain tiedon, että seuraavan viikonlopun lomani oli peruttu. Sairaalasta oli tullut ilmoitus, että leikkaukseni olisi seuraavalla viikolla enkä olisi ainakaan kahteen viikkoon lomakuntoinen. Mietin hetken asiaa ja menin vankeinhoitoesimiehen puheille. Sain kuin sainkin aikaistettua lomaa viikolla. Seuraavana päivänä, syntymäpäivänäni, oli poikani tulossa ystäväni kanssa tavalliseen tapaamiseen. Soitin illalla ‘kuskille’ ja kerroin lomasta. Kielsin kertomasta pojalle. Oli se oikea synttärilahja äidille nähdä pojan ilme kun kävelinkin portista ulos ja autoon!

Seuraavalla viikolla minulta poistettiin kohtu. Solumuutosalueita oli jo poistettu kahteen kertaan loopkonisaatiolla ja jälkimmäisen kerran patologisessa lausunnossa todettiin kolmannen kerran välttämättömyys. Lääkärit suosittelivat leikkausta. Järki ymmärsi oman iän (40+), terveydentilan, pojan olemassaolon ja jonkin verran olennaisen parisuhteen puuttumisen, mutta tunteet oli vaikea saada mukaan. Onnistuin kuitenkin ja epikriisi varmisti oikean ratkaisun: syövän esiastealueet oli saatu kokonaan pois leikkauksessa. Siis, että se oli jo SYÖVÄN esiaste!?! Huh.

Elokuussa koitti vapaus! Takana about 650 vrk:tta vankeutta. Paluu siviiliin uusin suunnitelmin, toivein ja odotuksin. Sieltähän tämä blogikin alkoi…Elokuun 20. päivä kirjoitin ensimmäiset sanat ja sivulla on käynyt vierailijoita melkein 8000!!! (Tuleekohan tuo luku täyteen Tänä Vuonna..?)

Olen saanut teiltä niin paljon tukea ja kannustusta! Asiat ovat saaneet selkeyttä kun olen saanut ne kirjoittaa tänne. Yhtään ainoaa negatiivista kommenttia en ole saanut. Vertaistukea senkin edestä. Tämä blogi on kuin paras ystäväni, henkireikä, joskus vähän kaatopaikkakin. Iloitsette, surette ja elätte kanssani. Halaatte ja tsemppaatte.

Teistä on tullut tärkeä osa elämääni:

Nyt soitan pojalleni ja varmistan, että siellä voitaisiin jo paremmin. TOIVOTTAVASTI kipuilu on jo ohi!!! Sitten tiskien kimppuun, pyykit kuivumaan ja uusi koneellinen pyörimään. Ja sitten suihkuun…

Aurinkoista Vuoden Viimeistä päivää!

* * *

Voi ei! Soitin pojalle…”soitan sulle kohta, mä oon lääkärissä”

Voi mun muru!!!

(–> vatsatauti + lääkkeet, onneksi ei vakavampaa!)

En nyt sitten malttanutkaan olla ottamatta vielä yhtä jouluista kuvaa… (EDIT: ..jonka olen vahingossa poistanut..)

Olen ollut ihan nuutunut koko päivän. Aloin tavoittelemaan unta vasta aamulla ja puhelimen soidessa puolen päivän aikaan olin nukkunut kolme tuntia. Ex-vuokralainen tuli pesemään koneellisen pyykkejään (Minun koneella ja Minun pesuaineilla) ja pummasi lähtiessään vielä mukaansa Minun paistinpannun. Eipä sillä, etteikö minulla olisi sellaista ollut antaa, mutta olisin ehkä kaivannut edes muodollista kysymystä korvausmahdollisuudesta. Ylimääräisen hanankin olisi halunnut, mutta se ei mahtunut Minun putkikassiin, jonka olen jo aiemmin pyytänyt palauttamaan. Muistutin jälleen kuka on sen laukun oikea omistaja…

Ex-vuokralaisen lähdettyä vajosin sängyn pohjalle kummallisten unien seuraan; uin kelluntaliivien kanssa ei-miltään tuntuvassa vedessä ja keittiön kattoon oli ilmestynyt vaniljakiisselin näköistä möhnää. Paljon. Heräsin kaksi kertaa puhelimen soimiseen -lapsi ilmoitti, ettei tänäänkään ehdi tulla ja toinen puhelu oli päinvastainen enkä seuraa kaipaa sieltä suunnasta. Yhtä tinkaajaa elämääni lisää, ei kiitos! Jatkoin unia kunnes ystäväni H. soitteli. Tuli kahville ja oli kiva tavata! Saattaa olla, että tiet vievät eri suuntiin huomenna. Avoin siis edelleen huomisen illanvieton suhteen -tai sitten en vaan vietä ollenkaan…

Mua oikeesti  t y m p i i !!!

Keittiössä on iso kasa tiskejä, kylppärissä pyykkikori täynnä. Joulukuusi haluaa epätoivoisesti kallistua kohti itää ja pojan pikkusiskon joululahjat odottavat saajaansa noutamaan niitä joskus.  On ne pojan lahjatkin edelleen täällä, mutta sentään aattona avattuna. Suihkuunkin pitäisi mennä jo oman mukavuudenkin nimissä…Jääkaappi pullottaa edelleen jouluruokia, joiden suunta alkaa kääntyä suun sijaan kohti roskista. Harmittaa sekin. On pahvia ja roskia menossa ovesta ulos, mutta niin vaisusti, ettei ovi niillä aukea. Makkari on kuin kaatopaikka; ei yhtä haiseva, mutta täynnä kaikkea. Siis melkein ihan kaikkea. Kaaosta, epäjärjestystä, sotkua. Kuin oma elämäni…

Ihmissuhteet, huohh ja plaah. Miksi olen kuin kärpäspaperi, joka vetää puoleensa ja saa tietynlaiset ihmiset liimaantumaan kylkeen? Jos ei nyt ihan kylkeen, niin kuitenkin soittojen ja tekstiviestien päähän. Yrittävät väkisin tulla luokseni välittämättä suoraan ilmoitetusta toiveestani saada mädäntyä yksin kotiin. “Jos mä tuun ja keität kupin kahvia..?!” (unohtakaa tuo kysymysmerkki tuosta kohtaa kun asiaa EI esitetty kysymysmuodossa) Yksi ei halua palauttaa lainaamaansa matkalaukkua ennen kuin olen yksin kotona sitä vastaanottamassa -miksiköhän? Toinen haluaisi sen kupillisen kahvia -mikä taisi olla ainoa asia minkä siitä humalaisesta mongerruksesta sai helposti selvää. Kolmannesta ei ole (vielä..) tänään kuulunut ja voi olla, ettei kuulukaan. Ei haittaisi yhtään. Minä en jaksa.

Helppo päättää, että nyt alkaa Aika Minulle Itselleni. Ei minun tarvitse olla muita varten kuin poikaani. Ja itseäni. Onhan jossain oltava sellaisia ‘normaaleja’ ihmisiäkin, jotka ovat kiinnostuneet minusta eikä vain seurastani ja kropastani? Siinä se on. Nyt sen teillekin sanoin. Ja itselleni. Lukekoon tuon kuka haluaa! Tämä on edelleen Minun blogi, jossa käsittelen asioita, jotka jollain tapaa liittyvät minun elämääni, niinhän? Jos joku pahoittaa mielensä, on se mielestäni osoitus siitä, että OSU & UPPOS, eikö?

Jospa alottaisin niistä tiskeistä ja jatkaisin suihkuun. Pitkään, kuumaan ja nuutunutta kroppaani rentouttavaan sellaiseen. Ehkä noilla eväillä alkaisi maailmani kirkastua? Puhtaana peiton alle telkkaria katsomaan ja lupa nukahtaa siihen. Paremmalla mielellä vuoden viimeiseen päivään! Tuokoon ilta tullessaan sen mitä on tuomassa…

* * *

EDIT: Päätin, että tänään tissuttelen yksin kaljaa ja olen ihan hiljaa…Huomenna tiskit, pyykit ja suihku ennen kuin vuosi vaihtuu. Niin kerta. (Älkää soittako/tekstatko mulle!)

* * *

EDIT 2: Ja ihan kuin olisi ’syömään käskenyt’ sillä ex-vuokralainen, joka ei koskaan soita öisin, soitti juuri (klo.01.17.) uskomattomassa humalassa ja halusi kertoa kunka paljon minusta tykkää…(Älkää enää tänä yönä soittako/tekstatko mulle!)

Ja niin joulu joutui jo…

                                                        …muistojen rottinkikoriin?

Nuo kellot ja pallot roikkuvat olohuoneen ja eteisen välisen oviaukon yläreunalla. Siinä missä joillakin saattaisi roikkua se mistelinoksa. Kellojen alla meillä ‘vain’ halattiin…poikaa! Toki kuusi ja koristeet pysyvät paikoillaan loppiaiseen asti, mutta ajattelin tuon kuvan olevan viimeinen joulukuva täällä.

Raahauduin eilen tunnollisesti the karaoke-ravintolaan. Juuri ennen perille pääsyä sain tekstiviestin, jossa kysyttiin tekisinkö seuraavan viikonlopun aikana perjantain ja sunnuntain. Mitä hemmettiä..?!? Minne jäi uuden vuoden ‘keikka’??? Soitin viestin lähettäjälle ja kysyin asiaa. Se keikka oli jo annettu eteenpäin henkilölle, joka on kerran (silloin blogimiitti-iltana) tuurannut minua. Epäreilua, sanon minä. Harmittaa, ärsyttää, suututtaa!!! Eipä ihme, ettei tuo tuuraaja luopunut keikasta sillä siitä luvattiin tuplapalkka. Olisi se kelvannut paremmin kuin mieluusti minullekin kadonneen lompakon aiheuttamia kuluja paikkaamaan. Ei sitten. (Sain kuitenkin muutettua sen verran, että duunia on koko seuraava viikonloppu, joka ilta.)

Asiakkaita oli jälleen niukasti ja minulla mieli maassa. Olen sellainen, että minusta näkee helposti päälle päin jos tuntuu pahalta. En osaa peitellä. Umpirehellisenä ihmisenä kerroinkin parille paikkaan palanneelle vakkariasiakkaalle mistä kenkä puristaa. Sain aivan ihanaa palautetta, että he todella tykkäävät minusta. Lämmitti! (Mutta ei kukkaroa..) Ilta eteni kuin liisterissä, mutta hoidin keikan loppuun. Jostain syystä(?) en jaksanut kiiruhtaa viimeiseen junaan vaan jäin niiden vakkareiden kanssa ottamaan muutaman oluen. He tarjosivat tequilaa ‘lohdutukseksi’ ja senhän arvaa…

Tulin taksilla (adios eurot..) kotiin, jatkoin matkaa muualle -eikä siitä sen enempää…Pahaa mieltä, pettymyksiä, ex-vuokralaisen luo aamuyöksi ja aamulla hyvin fresh&beautiful‘ina työkkäriin. Kävelin kotiin, vaihdoin mukavampaa vaatetta päälle ja piilouduin koko loppu päiväksi peiton alle kummallisten unien pariin. Morkkis tyhmistä puheluista, joihin kukaan ei onnekseni vastannut. Se siitä vuoden viimeisestä viikonlopusta!

Nyt sitten olisi mahdollisuus tehdä jotain repäisevää vuoden vaihtuessa uudeksi. Joulupukkihan toi kivan pullon skumppaa, sopivasti. Heh, uhosin eilen suutuksissani siellä laulatusmestassa, että mitä jos tulen paikalle sitä ‘tuuraajaa’ ilahduttamaan..? Laulan toistakymmentä kertaa Asfalttiviidakko, ja vaadin volumea ja säätöjä ‘omistajan elkein’. En kuitenkaan oikeasti ole sellainen, että toteuttaisin noin tyhmän ajatuksen, mutta annettakoon anteeksi, että eilen tuolla ajatuksella oli pirun hauskaa leikkiä…Saattaa olla, että ystäväni H. liittyy seuraani skumppaa (ym.) juomaan ja tinoja valamaan. ‘Tää kyllä tykkäis siitä kovasti!’

Sain tänään uuden tunnusluvun uuteen Visa Elektroniin! Ensimmäinen asia kadonneen lompakon sisällön korvaamisessa siltä osin kunnossa, jee. Luku on helppo -vaikka kaikki ne kai olisivat olleet kun minulla on hyvä numeromuisti. Kela-korttia odottelen ja sen passin saan noutaa perjantaina. Sitten on ne asiat hoidossa. Hyvä niin! Tarvii vaan vielä ostaa mieluinen pieni lompakko kun sellainen tulee vastaan. Jotenkin helpottaa saada tuo episodi päätökseen…

Taidan mennä keittiöön tekemään jotain mielialaa kohentavaa pupellettavaa ja vaipua sitten peiton alle katsomaan viikonlopun aikana tallentamiani ohjelmia. Odotukset tulevalle vuodelle…nooh, niitä ehtii vielä miettimään. Sen kuitenkin sanon tässä ja nyt, että olen niin ylpeä itsestäni kun olen ollut ilman kamaa jo kaksi vuotta ja n.14 tuntia vaille kaksi kuukautta!!! Hyvä minä! *paijaa hellästi itseään*

Oikeasti olisi jo kiire, mutta minähän en siitä nyt välitä yhtään! Ei minunkaan jaksamisesta ‘jossain’ juurikaan välitetä, niih…

Menin nukkumaan taas vasta aamulla. Unta sain kuitenkin siinä seitsemän tunnin verran -kai sillä jaksaa jos muuten vaan jaksaa. Ulkona oli auringonpaisteen ‘jämät’ kun heräsin. Tuntuu hassulta, että tuo ‘outo valoilmiö’ kiipeää taivaalle heti kun joulunpyhistä on päästy. Nyt on taas jo ihan pimeää. Ja ilmeisen kylmääkin kun maa on huurteessa.

Mietiskelin viime yönä palellessani, että montakohan kaulaliinaa tein pukinkonttiin viime jouluna ja nyt en löydä kaapeistani itselle ensimmäistäkään. “Suutarin lapsella ei ole kenkiä” eikä minulla tähän ‘hätään’ kunnon kaulaliinaa. Höh! Tarvinnee laittaa itse kutomani villapaita, jossa on korkea polokaulus. Ajakoon puuttuvan kaulanlämmittimen virkaa tänään. Pukki toi uudet mustat sormikkaat ja ne aion laittaa käteen tänään. Lämmin ajatus pojalle!

Otan edellisen takaisin, jos sopii…

Muistin juuri, että onhan minulla nuo oranssit. Huivin tein Ainosta ja lapaset Huopasesta. Vankilassa. Pääsevät neitsytkäyttöön ja uskon, että lämmittää riittävästi. Ainakin jo ajatuksena.

Nyt on kiire. Puoli tuntia aikaa sinne ratikkapysäkille taas ja olen alkutekijöissä. Tuleva ilta ahdistaa enemmän kuin edelliset kaksi -jos se on edes mahdollista…No, tämän viikon viimeinen ilta ja uuden vuoden yönä (apua!) seuraavan kerran. PAKKO mennä…

Hopi-hopi ja heippa!

I.k.i.n.ä. ei ole vielä ollut niin tuskaisen hiljaista iltaa kuin eilen/tänään. Ei koskaan!

Ratikkapysäkillä seistessäni näin kuinka tien toisella puolella olevasta R-kioskista juoksi joku kundi ulos ja myyjä perässä. Onneksi risteyksessä paloi punaiset valot sillä molemmat juoksivat tien yli. Puolessa välissä kundi pudotti mitä ilmeisimmin syyhkimänsä oluet kadulle ja myyjä poimi ne talteen ja palasi kioskille asiakkaiden pitäessä ovea auki. En voinut olla ajattelematta, että ‘tässäkö ennuste tulevalle illalle?’. Ei ollut…

Ratikassa oli porukka semihumalaisia nuoria. Yksi heistä tuli yrittämään jotain loistavaa keskustelua, mutta jäi paikalleen istumaan noustessani ylös ja ulos. Toivotin (nais-)kuskille tsemppiä ja kiiruhdin junaan. Perillä ‘totuus’ iski kuin nyrkillä palleaan: kol-me asiakasta, joista kukaan ei laula koskaan. Jep jep! Ilta jatkui muuten aika samoissa merkeissä mitä nyt yksi joulupukin näköinen örsö soitteli huonosti huuliharppua ja mörisi musan mukana. Silleen suu auki ja melodiaa kahden nuotin verran…ööööö… Aivan uskomatonta! Tuskinpa ravintolan tuotto korvasi karaokesta aiheutuvia kuluja, mutta sehän ei ole minun ongelma. Onneksi ei. En voinut olla juomatta yhtä drinkkiä ennen viimeiseen junaan menoa…

Kotiin kävellessä paleli. Siis todella pa-le-li!!! Reidet ja pakarat nipistelivät saaden jalat liikkumaan harvinaisen nopeaan vuorotahtiin. Matkalla huomasin taas ajattelevani, että miksi minulla ei koskaan käy tuuri, että löytäisin kadulta jotain kivaa? Ei vaikka kovasti katuun tuijotankin kävellessäni. Joku jossain(?) päätti ilmeisesti leikkiä ajatuksellani sillä lähiristeyksessä makasi liikennevalojen vieressä ruskea tyyny. TYYNY?!? En nähnyt syytä innostua moisesta…Hymyilin kyllä.

Mietin matkalla myös vuoden vaihtumista. Taisin tehdä ‘uuden vuoden lupauksen’..?! Alku vuodesta tulee viisi kuukautta siviilissä täyteen. (Tarvii muistaa soittaa valvojalle ja tarkastaa seuraava käyntikerta kun päiväys meni kadonneen lompakon mukana..) Silloin ennen vapautumistani suunnittelin kaikkea niinkin korkealentoista kuin sen, että olisi aika tehdä ‘luukusta aikuisen naisen lukaali’. Huomasin sinne elokuulle vilkaistessa ajatelleeni noin vielä vapauduttuanikin…Mitä olen tehnyt sen eteen? Enpä juuri mitään. Nyt taitaa tulla sen aika…

Minullahan on aika hammaslääkärille tammikuun puolessa välissä. Jos kaikki menee suunnitellusti, on rankka paikka edessä: olla täysin ilman ylähampaita yli kuukauden ajan, shit! Silloin en tosiaankaan mene ihmisten eteen eli vietän PALJON aikaa kotona neljän seinän sisällä. Sitten on aikaa alkaa todellakin raivaamaan tätä romua täältä pois. Tunnen kuinka tämä tavaramäärä syö henkisiä voimavarojani koko ajan. Kaikkea tavaraa on niin hurjan paljon! Tarpeetonta tavaraa niin, ettei sekaan meinaa mahtua. Hyi! Nyt on kamera, netti ja sitten aikaa laittaa vaikka huuto.net’iin myyntiin kaikkea. Siellähän kaupataan muutenkin melkein mitä vain, eikö? Nyt ei puutu kuin siirtyminen suunnitelmasta toteutukseen…

Sain muuten viime yönä viiden jälkeen tekstiviestin tuntemattomasta numerosta. Siinä oli vain ‘moi’ ja hymiö. Vastasin kysymysmerkillä, ja herättyäni siihen oli vastattu kysymys- ja huutomerkillä. Ärsyttävää! Voisin tietysti soittaa/tekstata kysymyksen, että ‘kuka on kyseessä?’, mutta jotenkin en tahdo. Pidättehän peukkuja, ettei kyseessä ole kukaan menneisyydestäni..? Kun en ole vaihtanut numeroani. En todellakaan kaipaa mitään yhteydenottoa tyypeiltä, joiden kanssa olen ’silloin ennen’ ollut tekemisissä!!! Kun kukaan heistä tuskin ottaisi yhteyttä maksaakseen velkojaan…Houkutuksille saatan olla vielä liian altis.

Jaahas, kello näyttää jälleen sitä aikaa, että on parasta irrottautua tästä koneelta ja laittaa itsensä lepoasentoon. Illalla on vielä jaksettava katsomaan tyhjää ravintolaa, huoohh. Ainoa positiivinen ajatus illasta lienee maksettavan nimellisen vapaa-ajan menetyskorvauksen lisäksi mahdollinen yllätysvieras, huih…ja hih… (Muista, että olen jo kertonut paikan olemattoman tason nolottavan minuakin, jookos?)

Vuoden Viimeinen Sunnuntai…NAUTTIKAA, joohan?

Yhdeksän tunnin unet takana. Kyllä nyt luulisi taas jaksavan…

On se kumma miten sitä ei saa itseään nukkumaan ‘ajoissa’ yöllä!?! Viime yönäkin olin niin puhkikatkipoikki kotiin tullessa, mutta silti sitä istua nökötti koneella pidempään. Tällä kertaa osasin olla avaamatta telkkaria ja siitä olen ylpeä. Töllön avaamisesta kun nukkuminen siirtyy vähintään tunnilla. Pääsin siis omasta mielestäni kuitenkin siedettävän aikaisin untenmaille, eikä untakaan tarvinnut kauaa odotella. Vain kerran puhelin soi -kaveri vankilasta kyseli joulun kuulumiset ja kertoi omansa.

Herkuttelen kanssanne vielä yhdellä joulukoirakuvalla:

Väittäisinkin, että tuossa makoilee kaksi melkoisen tyytyväistä joulun viettäjää, eikö..?

Kuvasta on helppo ottaa itselle ‘vinkkivitonen’, että tuo päiväpeitto pitäisi laittaa pesukoneeseen. Pyykkikoriin on muutenkin jo kertynyt pestävää reunoja myöten. Ne kun ei paljoa joulunvietosta piittaa, ne likaiset vaatteet siis. Tiskiäkin olisi ja kaupassa tarvitsisi käydä. Suihkuun on mentävä, mutta onhan tässä aikaa. Kerrankin. Ulkonakin oli vielä valoisaa kun heräsin ja se vasta onkin harvinaista…

Ajattelin jossain vaiheessa, että voisin kirjoittaa ja kertoa vankilan joulunvietosta, mutta se taitaa olla jo ‘arvotonta’ joulun mentyä ohi. Sen verran kuitenkin, että kyllä sielläkin onnistuu joulumielen tavoittamaan jos onnistuu pääsemään sisälle sellaiseen porukkaan, jotka näkevät vaivaa joulunlaitossa. Talon puolesta oli viime vuonna joulukorttien askartelua, mutta hyvä idea oli pilattu liian lyhyellä ajalla; oli vain tunti aikaa ja siinähän ehti vasta tutustua esillä olleisiin materiaaleihin. Märkien korttien osastolle kantaminenkaan ei sujunut ongelmitta. Osasto (ainakin ‘meidän’) koristeltiin aaton aattona lukuisin tontuin ja enkelein. Joulukuusinkin, ihan oikea, saatiin aulaan.

Kanttiinista sai tilata erillisellä listalla jouluruokia. Itse siellä töissä olleena voin kertoa, että miehet tilasivat viime vuonna muistaakseni peräti 72 kpl:tta kilon kinkkurullia. Oli niissä kantamista! Laatikoiden lisäksi tilattavissa oli mm. graavi- ja savulohta. Mielikuvitusta ja muutamien taitoja hyväksi käyttäen saimme tehtyä joulutorttuja (rahkataikina) sekä kaiken kaikkiaan upean joulupöydän, josta kaikki muutkin saivat osansa. Joulun ajaksi pöydät yhdistettiin aulassa niin, että kaikki istuivat yhdessä yhtenäisessä pöydässä. Kynttilöitähän ei vankilassa saa, mutta valoilla saimme asiaan kuuluvaa tunnelmaa. Ja sillä joulukuusella.

Talon puolestakin oli jouluruokia tarjolla. Hassua mielestäni on se, että aattona on porkkanalaatikkoa ja joulupäivänä lanttulaatikkoa. Eivät ‘mahdu’ samaan pöytään, mutta omillamme ne olivat samalla lautasella kuitenkin. Naisten ollessa kyseessä ei herkuista ollut puutetta. Kaikenlaisia kuivakakkuja, liivatehässäköitä ja pipareita oli valmistettu suuret määrät. Joululauluja laulettiin ja ‘pukkikin’ kävi. Joulukirkko ja -sauna kuuluivat päivän ohjelmaan. Itse osallistuin molempiin saaden niistä joulumieltä! Kaiken kaikkiaan viime joulukin oli ihan mukava vaikka poikaa oli tietysti hurjan ikävä…

Tuo noista muisteloista. Kai tässä olisi vedettävä farkut jalkaan ja mentävä ennen suihkua kauppaan. (Kai ne on tänään klo.18. asti auki?) Sätkiäkin on käärittävä ennen iltaa. Toivottavasti ne (ärsyttävätkin-) vakkariasiakkaat löytäisivät tiensä sinne laulamaan tänään, ettei olisi niin tuskaisen hiljaista. Tässä onkin rupeemaa edessä kun lupauduin uudenvuoden yöksikin paikalle ja tunnin jatkoajalla, huoh! Saas nähdä millä keksin silloin kotiin tulla kun viimeiseen junaan en ehdi ja taksit ovat varmasti ylityöllistettyjä…

Mukavaa ja rentoa kinkun sulattelua kaikille! 

Olipas se raskasta! Tietää tehneensä ja tuntee olleensa, huh!

Luultavasti yllätin itsenikin(?!) kun seisoin ajoissa ratikkapysäkillä ja ehdin kahdesta vaihtoehdosta aiempaan junaan. Mieliala laski (jos se enää laskea pystyi..) asema asemalta ja perillä oli vastassa ’show’ kun kaksi poliisia tyhjensi jonkun miehen taskuja ‘maijan’ takana. Mies oli kuulemma nukkunut jossain siellä kaksi tuntia ennen kuin joku nainen oli soittanut poliisit paikalle. Nice.

Sisällä ravintolassa oli jonkun verran porukkaa. Oli mukava nähdä ‘miumau’-takin pitkästä aikaa! Porukka hiipui hiljalleen ja laulajia riitti just & just loppuun asti kun oikein houkutteli. Lapin kesä laulettiin, Hopeista kuuta ei. Outoa oli se, ettei paikalla ollut KETÄÄN niistä vakioasiakkaista, jotka siellä jokaisena iltana yleensä ovat olleet. Ei ketään! Minne lie ovat menneet..? Tai no, olihan siellä muutama ‘tuttu’ kuitenkin.

Iltaa ‘piristi’ kundi, joka sanoi yli kymmenen kertaa, että “meillä on nätti myyjä”. Yli kymmenen kertaa vastasin, että “kiitos, vaikka en ole myyjä!”. Kertoi siinä elämästään ja ilmoitti lähtevänsä lusimaan peräti kolmen kuukauden tuomiota…Voinette arvata ajatukseni moisesta Valtavasta Kakusta..? “Poika parka” ja sitä rataa -en sitä tietenkään hänelle sanonut. Varsinkaan kun hän näytti aavistuksen verran tutulta ja kuulin hänen olleen Hämeenlinnassa pari vuotta sitten. Olen siis todennäköisesti nähnyt hänet siellä. Onneksi tuo kundi oli sen verran seipäässä, ettei ainakaan siinä kunnossa tunnistanut minua! Onneksi!

Palatessa junassa väsytti ihan huikeesti. Käveleminen oli tuskaa kun tuntui, että jalat ovat väsymyksestä poikki. Liukasta, märkää, tuulista ja hiljaiset kadut. (‘Kaduilla tuulee, asfaltti kiiltää..’) Onneksi matka ei ole tuon pidempi! Kotona odotti valaistu joulukuusi, ja oman kodin lämpö ja rauha, aah. Koiraihminen soitti juuri keskustasta -olisi halunnut tulla viereen, mutta ‘ei nyt’. Huomenna eli tänään on jälleen meno laulattamaan ja sitä ennen on saatava kunnolla unta, että jaksaisi. Nyt väsyttää joka solua ja jokaista milliä kropassani. Sänky näyttää niiiiin ihanalta paikalta. Jesh, mun oma.

Näin on joulu vietetty. Hyvä joulu oli ja siitä suurin KIITOS kuuluu pojalleni!

Ai niin, kyllä lapsi äitinsä tuntee: sanoi lähtiessään, että voisi tulla viikonloppuna syömään noita jäljellä olevia (joulu-)ruokia sillä ‘muuten ne jää syömättä ja joudut heittämään ne (taas) roskiin’. Taitaa lapsi tietää, ettei äidin intohimot kohdistu ruokiin…Viisas ja fiksu poika! Ja niin r.a.k.a.s.!!!

Muutakin kuin pelkkä muisto ‘joulukoirasta’ jäi…Onhan tuollainen ‘otus’ kiva, mutta pakko todeta, etten jaksaisi sitä vastuuta mikä auttamattomasti tulee mukana. Mikäs siinä, voihan tuota karvakasaa lainata toistekin jos siltä tuntuu. Lainaaminen riittää…

Ei huvittais sitten ollenkaan. Ei yhtään!

Koiranomistaja tuli alkuyöstä ja poika lähti. Ajateltiin singahtaa lähikaraokebaariin kun netti väitti sen olevan auki kolmeen. Ei ollut, joten otettiin taksi ja mentiin keskustaan. Aika pikainen reissu, joka heikentää tämän hetkistä olotilaa kuitenkin. Sen verran, että mieluummin jäisin tähän istumaan kuin ryntäisin ratikkaan kolmen vartin sisällä. Harmittaa mennä, mutta olen sanani mittainen blondi. Lapin kesät ja Hopeiset kuut kehiin -minä jaksan kun on pakko…Mutta ei kyllä huvittais YHTÄÄN!!!

Kaukosäädinvahtikoira…sydänpylly…

Tämä tonttu se hymyilee ja jaksaa tilittää tänne joulunviettoaan…sillä poika nukkuu vielä hetken ennen kuin herätän kahville ja puurolle. Ja koiraa ulkoiluttamaan…

Sain eilen tehtyä ne piparit ja tortut melkein valmiiksi kun pojan kaveri soitti ja tuli kylään. Supliikki kundi totesi heti ovella koiran ihmettelyn jälkeen, että “täällä tuoksuu pipari”. Vastasin, että pian myös torttu, johon poika vastasi, että “sitten vain kinkkuun kiinni”. 

Yksi akka jäi päättömäksi -lienee tekijä itsensä sinne laittanut… Poika ei tykkää luumusta, joten tein (suurimman) osan tortuista aprikoosihillolla. Hyviä niistäkin tuli!

Pojan kaveri jäi kanssamme syömään. Se olikin ihan hyvä juttu sillä kaksin syödessämme meillä olisi jäänyt ruokaa hurjasti yli. Kun jäi sitä nytkin, mutta syödäänhän me tänäänkin…

Äiti laittoi kystä kyllä…Kaikkea oli riittävästi ja kaikki oli hyvää paitsi eräs juusto, jota kokeilumielessä ostimme.  Minulle oli ensimmäinen kerta ikinä, että joulupöydässämme oli maksalaatikkoa -poika halusi. Ja sai. Keitin kahvit jälkkäriksi ja sitten olikin vatsat pullollaan.Pojan kaveri lähti noukkimaan tyttöystäväänsä kyytiin ja kotiin. Me lepäsimme hetken ja avasimme sitten paketit, jotka joku tonttu oli kuusen alle tuonut…

Tuo kuusen alla oleva tonttu on yksi perinne itserakennetussa joulussani. Tonttu on pitänyt paikkaa jo kaksikymmentä vuotta.

Myöhemmin illalla yritin saada kirkkoseuraa eräästä ystävästäni, mutta hän oli nauttinut tonttujen kanssa sen verran glögiä, ettei tohtinut kirkkoon lähteä. Yritin erästä toistakin naista houkutella, mutta hänellä esti seuraani liittymisen aikainen herätys ja työpäivä. Mikäs siinä sitten kuin omaa poikaa kerjäämään -ja se toimi! Niin me menimme iltakirkkoon, kävin ehtoollisellakin. Palattuamme ja koiran ulkoilutettuamme nautimme itsekin glögiä. Vietimme mukavaa jouluyötä…

Nyt ‘aamulla’ keitin riisipuuron, joka jäi eilen tekemättä. Tiskasin TUNNIN eilisiä tiskejä ja herätin sitten pojan. Juuri tulivat koiran kanssa ulkoa…