Muurin tällä puolella…

Ensimmäinen adventtisunnuntai, eikö niin? Sunnuntai kuitenkin…

Nukuin ehkä neljä-viisi tuntia. Niidenkin aikana tekstiviesti herätti pariin kertaan. Puheluun heräsin ja nousin ylös. Keitin kahvit ja tuli toinen puhelu. Sitten olenkin istunut tässä yskien ja blogeja lueskellen. Kello juoksee jälleen niin, että perässä on vaikea pysyä. Pitäisi alkaa ‘piirtämään naamaa’ ja valmistautumaan taas liikkeelle lähtöön. Tämän illan jälkeen homma on taas hetkeksi ohi, jeees.

Tulevan viikon ohjelmaan ei kuulu kummempia. Jos sitä vain yrittäisi parannella itseään ja vaikka tervettä päivää odotellessa tarttua joululahja-käsitöihin, joita olen laistanut riittävän pitkään. On tietysti perushommaa viikonlopun jäljiltä; kaupassa käyntiä, kokkausta ja iso tiskivuori, johon ei jaksa nyt paneutua. Voisi hiljalleen lisätä kynttilöiden määrää ja viritellä niillä itselleen joulumieltä. Edes vähän.

Eipä auta, ei voi jäädä tähän istumaan. Tassua toisen eteen, jotta tästä illasta pääsee. Huoh, miksi sitä on niin ‘tunnollinen’? Kuuluu kai luonteenlaatuun, ja rahanhimoon…

Joko lauletaan Hoosiannaa..?

Olen oikeastaan aika ylpeä itsestäni. Ainakin nyt ja tässä. Kotona ja kotihousuissani…

Oli jotenkin niin vaikea lähteä liikkeelle illalla. Sain itseni kuitenkin ovesta ulos ja eteenpäin. Perille asti. Asiakkaita oli paikalla vain kourallinen, mutta piristyksenä herra TeeJii, KIITOS seurasta!

Meinasi kyllä mennä heti alkuun kuppi nurin kun eräät asiakkaat näkivät asiakseen valittaa volumesta koko ajan. Teki niin mieli sanoa, että menisivät kotiinsa juttelemaan jos se ei karaokeravintolassa tunnu onnistuvan. En tietenkään sanonut. Kun sitten koitin itse laulaa nuhaisen ääneni kera, niin sieltä samaisesta pöydästä viittoiltiin tyyliin ‘kädet ylös, kädet alas’. Yritin aikani jatkaa laulamista ja olla kuin en huomaisi, mutta uusi portsari oli niin palvelualtis, että näin hänenkin jo lähestyvän minua samalla asialla. Silloin tein jotain, mitä en ole koskaan ennen tehnyt: sammutin laitteen kesken kappaleen ja tyynen rauhallisesti kuulutin seuraavan laulajan paikalle. MRRR, että ärrrsytti!

Paikalla oli muutenkin tavallisen ‘loistavaa’ porukkaa. Yksi sanoi minulle ensin, että “haista vittu” ja muutamaa minuuttia myöhemmin ihmetteli jäätävää suhtautumistani kun hän yritti kertoa tykkäävänsä minusta. Anna mun kaikki kestää! “Laita mulle Lapin kesä” ja tokihan minä. Paluumatka sujui ihmeen kivuttomasti mitä nyt taivaalta tuli sellaista räntäpaskaa, joka kasteli hiukset, valui pitkin kasvoja ja sai farkut liimaantumaan reisiin. Lahkeet olivat märkinä puoleen väliin pohkeita ja takki kuin pesukoneesta tullut. Nannaa.

Tuli aika ‘jänniä’ tuntemuksia kun tässä kotini lähellä näin valkotakkisen naisen odottavan yhden rapun kohdalla. Ennen kuin ohitin paikan, näin kuinka nainen päästettiin rappuun. Ohi mennessäni näin rapussa kaksi naista. Luulen tunnistaneeni toiset kasvot…Ei jäänyt hetkenkään epäilystä mistä siellä oli kyse. Kyllä koira koiran tunnistaa tai jotain sinne päin. En osaa sanoa mitä tunnen. Kaihoa? Vahvin tunne ei kuitenkaan tuolla hetkellä ollut ilo omasta tilanteesta. No, olen tietysti oikeasti iloinen ja tyytyväinen, etten enää tapaile ketään rapussani tähän aikaan yöstä…

Taitaa olla aika viedä pää tyynyn seuraksi parvelle. Jalat ovat jotenkin ihan poikki. Ei tule muuta syytä mieleen kuin se, että olen saattanut ‘lumota käärmettä’ niillä viime yönä…heh heh…Ei haittaa, oli se sen arvoista. Ja kadonneen kaulaliinan.

Hyvää aamuyötä ja sunnuntaita!

(ensi yönä tähän aikaan on jo jouluQ ja saa avata ekan luukun kalenterista, jee!)

Voi että. Ei innostaisi mennä minnekään. Haluaisin vetää kotihousut jalkaan ja piiloutua peiton alle katsomaan telkkaria. Ei onnistu. Voi että.

Tässä näyte ‘mestarikuvaajalta’…huh…

Ei voittanut Asikainen eilen, kuten kaikki tietävät. Kokemuksena Areena oli kuitenkin huumaava. Seura…nooh, eipä siitä sen enempää. Onneksi paikalla olivat myös ystäväni H ja H. Törmäsin muuten ihan alkumetreillä ex-valvojaani siellä. Yllättävää ja ihan kivaakin. Matsin jälkeen yritin löytää H&H:n, mutta onnistuimme kiertelemään eri puolilla rakennusta. Yritin saada taksia lennosta, mutta tuloksetta. Loppupeleissä kävelin  pari kilometriä vesisateessa baariin, jossa muut olivat. Sieltä vielä jatkettiin toisen H:n kanssa toiseen baariin…

Sieltä jatkettiin jatkoille parin kundin luo. Pizzaa ja viiniä ja mukavaa seuraa. Karkasin (!?) sen toisen miekkosen kanssa hänen luo ihmettelemään käärmettä. Oikeesti! Ja toista käärmettä…hih hih…Mukavaa, kivaa ja hauskaa oli! Sellainen ‘tapaus’ kuitenkin, ettei jatkoa seuraa. Kotiuduin vasta kolmen aikaan iltapäivällä, nukuin pari tuntia ja nyt yritän asennoitua lauluhommiin. Ääni tulee kuin maan alta ja limaa yhtä syvältä. Lopetan kesken jos kunto ei kestä, mutta menen yrittämään kuitenkin. Hoh-hoi-jaa!

Kunhan tästä illasta selviäisin…

Hih hih…mietin mitä laittaa otsikoksi ja päädyin tuohon. En tietenkään tässä tapauksessa tarkoita anonyymejä alkoholisteja vaan AMIN ASIKAISTA! Suuntana siis Hartwall Areena…

Uni oli jälleen hukassa pitkälle aamuun. Tuhansien ajatusten keskellä taistelin yskimistä vastaan ja yritin keksiä reittiä hengittämiselle. Meinasin moneen kertaan antaa periksi ja nousta koneelle kirjoittamaan, mutta ajatus tulevasta illasta vaati pitämään päätä tyynyä vasten. Tulihan se uni sitten joskus ja kellon soidessa nukutti kamalasti. Siirsin herätystä -muka itseäni huijaten- vain kolmella vartilla (vähemmän kuin tunti..) ja sitten oli pakko nousta. Keitin kahvit, käärin muutamat sätkät ja tulin tänne…

Sairaskertomusosa: keuhkot ovat täynnä paksua limaa, jonka ylös yskimiseen tarvitaan paljon voimaa ja enemmän hermoja kuin tuntuisi löytyvän. Tuntuu, että tällä tiellä on vain yksi loppu ja se on antibioottikuuri ellen saa yskittyä kaikkea ylös. Olisiko se varma päätös tälle sairastamiselle? Jos olisi, niin sitten tänne kiitos! Ensiapuna kokeilen kuitenkin pitkää kuumaa suihkua, jonka aikana aion yskiä niin paljon ’saldoa’ kuin mahdollista. Hah, eihän tämä yskimällä lopu, mutta tänään uskottelen niin. Vähän kyllä pelottaa lähteä liikkeelle kun arvailen liman tekevän apinoiden saman. Noloa siellä Areenalla yskiä tähän malliin…Ottaisinko valmiiksi mukaan kasan sateenvarjoja, joita voisin sitten ojennella edessäni istuville suojiksi..?

Huokaisu. Kyllä tämä tästä. Äiti muuttuu vahvana lapsuudenmuistona lähes oikeaksi ja kuiskaa selän takaa, että “kyllä sinä pystyt ja jaksat kun vain päätät niin!“. Kiitos äiti! Laitan sinulle heti tämän jälkeen nopean sähköpostin muutamalla mukavalla synttärikuvalla varustettuna kiitokseksi siitä, että tietämättäsi valat uskoa jaksamiseeni. Hoputat siinä korvan juuressa, että ‘nyt vain reippaasti sinne suihkuun ja sitten on jo parempi olo..’ Kyllä äiti tietää!

Olisi siis oikeasti aika pomppia sinne suihkuun yskimään ja yökkäilemään. Sovittiin juuri matsiseuralaisen (hih) kanssa alustavaa aikataulua eli tarvii alkaa puuhailemaan itseään kuntoon. No, huomiseen mennessä olen yhtä kokemusta rikkaampi. Toivottavasti tyytyväinen sellainen!

Aurinkoista alkavaa viikonloppua!

PS. Ja Asikainen VOITTAA tietysti..!!!

Nukuin oikeastaan koko päivän ja näin mitä ihmeellisempiä unia. Oli kellareita, ahtaita paikkoja, hissejä, kiirettä ja kadonneita tavaroita. Voi kun saisikin nuo tiskit, roskapussit ja tyhjät tölkit katoamaan nukkumalla…

Alkaa tuntua siltä, että voisin muuttaa blogini nimen vaikka esimerkiksi ‘blondin flunssablogi’ tai ‘räkäpään kätinät’. Tai sitten ‘valikoidut valitukset’, jotka kiteytyvät kuin epikriisi. Huono sellainen. Keskeneräinenkin.

Pähkäilen huomista…Haluaisin, ja aionkin. Kunnosta riippumatta. Hemmetti!

En ole koskaan käynyt Hartwall Areenalla. En ole koskaan käynyt nyrkkeilymatsissa. Nyt kun nuo liput ovat tuossa, niin en varmasti jätä väliin! Tankkaan kroppani täyteen särkylääkkeitä ja otan mukaan ison paketin nenäliinoja. Olen ‘loistavaa’ seuraa, mutta mukaan lähden!

Jospa tämän illan vielä laistan noista joka puolella olevien pussien poisviennistä, niin huomenna herään ajoissa hävittämään ne. Sen verran rauhallisesti tarvitsee huomisillasta suoriutua, että taistelen tieni viikonlopun velvotteisiin lauantaina ja sunnuntaina. Joulu kun kaipaa rahaa kukkaroon…

Ja nyt takaisin peiton alle…voi että…

Onneksi ei ole pakko mennä minnekään! En jaksaisi, eikä tuo räystäistä ja katolta putoileva sohjokaan ajatusta suosi. Ihanaa kun saa mennä peiton alle ja nauttia television valmiiksi pureskellusta tarjonnasta…

Sain (jo eilen) adventtikirjeen äidiltäni. Kuoressa oli partiolaisten joulukalenteri, jonka äiti oli ostanut kannatuksen lisäksi myös siksi, että muisteli muinaisia aikoja kun itse sellaisia ovelta ovelle kipitin kauppaamassa. Kirjeen mukana tuli poikani pienenä piirtämä tonttukin…

Mukana oli myös muisto omasta lapsuudestani. Sellainen kauppalappu, joka minulla oli ollut mukana ensimmäisellä yksin käydyllä kauppareissulla. KOLME vuotiaana! Rusina paketteja olin hakenut…Kauppa sijaitsi viereisessä talossa ja kauppias oli perheen tuttu. En muista tuosta mitään, mutta taatusti olen kovasti jännittänyt. Samasta paikasta muistan kyllä maitopussin ostoreissun kun en millään ymmärtänyt kuinka sain kympistä kympin takaisin. Tiedättehän kun ennen laskettiin vastarahat asiakkaan käteen? Summa päättyy siihen annettuun summaan enkä minä sitä silloin ymmärtänyt. Olen kysynyt kioskillakin ‘paljonko maksaa markan postimerkki’…

Flunssailu jatkuu samalla teholla. Aivastelua, niistämistä, yskimistä. Päätä särkee ja on kipeä olo. Peiton alle kaipaan -ja menen, heippa!

Tämä yö on sellainen, että palaan muistoissa menneisyyteen. Haluamattani. Katson ikkunasta ulos lumista maisemaa ja mietin öitä ’silloin ennen’…

Silloin ei nukuttu sitäkään vähää kuin näinä päivinä. (todellakin päivinä sillä öisinhän en juurikaan nuku..) Näihin aikoihin tuskailin vaatteiden kimpussa ja vilkuilin kelloa. Paniikkia, ja päälle ne samat vaatteet, jotka olin ensimmäisenä valinnut ennen miljoonien muiden sovittamista. Kuinka itsekriittinen sitä olikaan vaikka painoi vain just ja just yli viidenkymmenen kilon…Aika niukasti liki 170 cm:lle!?

Kolmen aikaan kamat taskussa taksi alle ja tiettyyn yökerhoon melkein joka yö. Portsarit olivat jo niin tuttuja, että pääsin jopa valomerkin jälkeenkin sisälle. Uskon, että ainakin osa heistä tiesivät tuloni syyn -ja seuraukset. Aina samalta baaritiskiltä pullossa oleva päärynäsiideri, josta harvoin join puolta enempää. Kävelin yökerhon ympäri, katsastin paikalla olevat tutut ja heidän ‘tarpeensa’. Jos porukka oli kunnon biletyksellä ja jatkopaikka valmiina, saatoin liittyä seuraan. Muuten ‘hoidin vain hommani’ ja palasin yksin taksilla kotiin. Joskus tosin jatkettiin minunkin luonani.

Mitä siitä kaipaan? Sitä, että olin ‘kaivattu’ ja seurani kelpasi. Oli ‘ystäviä’, muka. Aika monesta paistoi kyllä helposti läpi, että seurani kiinnosti vain rahan ja kaman vuoksi. Niitä molempia kun riitti enkä ollut tietyllä tavalla kovin tarkka niistä. Tai olin, mutta aina olen ollut sellainen, että jos minulla on, on muillakin. Monihan käytti hyväkseen ja jopa sallin sen tietoisesti. Olen kuulemma ollut sellainen jo lapsena…Mutta MISTÄ juontaa tarve ‘ostaa’ ystäviä? Miksi olen jo pienenä ajatellut, etten kelpaa pelkästään itsenäni kenellekään? En osaa vastata siihen vieläkään…

Oli toki sellaisiakin, jotka osasivat peittää hyväksikäytön tekoystävyydellä. Ja minä blondi menin halpaan niin, että nilkoille kolisi! Viimeistään tuomion tullessa tuli ‘totuus’ julki! Ensimmäisen tuomion aikana oli vielä heitä, jotka hetken olivat muistavinaan ja kaipaavinaan. Palasivatkin lähelleni niiden melkein kolmen linnassa vietetyn vuoden jälkeen. Olivat niin olevinaan (tekosyineen) pahoillaan kun eivät olleet saaneet pidettyä yhteyttä. “Kyllähän sä varmaan ymmärrät, rakas!?” Kamaa oli taas ja seura kelpasi. Kunnes tuli toiselle tuomiolle lähtö…

Toisen tuomion aikana en enää niille harvoille yhteydenpitoa yrittäneille vastannut. Tajusin, etteivät he ole ystäviäni. Aika surullista, mutta niin helvetin totta! Tässä sitä sitten ollaan, yksin. Onhan minulla muutamia, jotka yhteyttä ottavat, mutta…Edelleen olen epäuskoinen joidenkin tarkoitusperien suhteen. Aika antaa niihin ilmaan heittämättömiin kysymyksiin vastauksen. Enää ei tarvita vankilaa niiden selvittämiseen -aion selviytyä vastauksista muuten. Itse.

Mutta tällaisina öinä vaan joskus tulee ne entiset ajat mieleen. Hajuveden tuoksu ja se vapaus olla miettimättä mihin on varaa. Tajuan kuitenkin, että tämän ajan ’säännöt’ eivät enää ole niin helposti hallittavissa. Apajat ovat nuorempien hallussa ja mikään ei ole enää ‘pyhää’ samaan malliin kuin ennen. En pärjäisi enää siellä itsekeskeisyyden ja röyhkeyden maailmassa. Hyvä siis, että osaan luovuttaa kentät nuoremmille. Luoja heitä varjelkoon! Sota on kovempaa ja armottomampaa kuin silloin vuosia sitten…

Illan ohjelmat on katsottu ja perinteiset tirsatkin siihen väliin on otettu. Aivastelu ja niiskutus jatkuu. Lunta valuu alas katolta kovalla paukkeella ja jytinällä. Kello on nukkumaan meno -aika. Hyvää yötä ja turvallisia liikkumisia aamusella!

Halaus sellaista kaipaavalle!

Edelleen täysin käyttökelvottomasta vasemmasta sieraimesta huolimatta aion saada jotain aikaankin tänään. Olkoon se osoituksena elämänmyönteisyydestäni, optimistisuudestani ja vaikka periksiantamattomuudestani. Ihania sanoja, eikö?

Sanahelinästä huolimatta olo on karsea! Pakotin itseni kuumaan suihkuun heti herättyäni toivoen sen helpottavan hengittämistä, mutta turhaan. Läähätän kuin koira suu auki. Onneksi ei ole kenenkään silmiä katsomassa kun en olisi ruusu muutenkaan edelleen turvoksissa olevien silmieni kanssa. Vali-vali taas, mutta kun en viitsi seinillekään alkaa juttelemaan…

Pysyy tämä blondineiti sisällä tämänkin päivän. Eipä tuonne ulos olisi kovin turvallista nyt mennäkään. Tällä alueella suurimmassa osassa taloja on jyrkkään viistot katot, jotka valuttavat parhaillaan jytisten isoja lumiköntsiä alhaalla liikkuvien ihmisten niskaan. Ei kiitos, kotona on mukavampaa.

Pyykkikori on täynnä ja keittiössä reilun kokoinen tiski. Olkkarin sänky petaamatta ja vaatteita siellä täällä. Käyn kimppuun…Sitten voin illan niiskuttaa peiton alla katsoen kaikki tiistain ohjelmat Pakoa myöten telkkarista ja rypeä itsesäälissä kuunnellen vesipisaroita ikkunapelleistä. Niisk!

*paijaa omaa päätä*

“Yleisön pyynnöstä”…

Eli laitan nyt (kun en kerran saa mentyä nukkumaankaan…) kuvineen päivineen ‘ohjeen’ tekemästäni synttärikakusta…

POHJA: n. 15 kpl Digestive-keksejä murskattuna ja 75 g voita sulatettuna. Sekoitetaan tasaiseksi ja laitetaan irtopohjavuoan pohjalle.

Tässä kohtaa oli jo selvää, ettei omasta irtopohjavuoastani irtoa reunat siten kuin pitäisi. Yritystä kyllä piisasi…

TÄYTE:

2 dl kermaa vaahdotettuna

2 dl Flora Vanillaa vaahdotettuna

2 dl maitorahkaa

120 g Marianne Crush’ia

3 rkl vadelmahilloa (olisi pitänyt ehkä jättää laittamatta..)

4 kpl liivatelehtiä (ensin kylmään veteen likoamaan ja sitten..)

sitruunan mehu (kiehuvaksi ja puristetut liivatteet sekaan)

Kaikki sekoitetaan yhteen keskenään ja kaadetaan pohjan päälle. Minulla tuo oli jääkaapissa about 12 tuntia ennen pintakuorrutuksen laittoa…

KUORRUTUS:

vadelmahilloa (2-3 rkl) , punaista mehua (1-2dl) ja neljä liivatetta. Pelkäsin, että menisi jo hyytyneen täytteen läpi, mutta ei mennyt…

Luojan kiitos, sain apua kakun nostamiseen pois vuoasta! Reunat eivät kestäneet veitsellä irroittamista ja kuorrutusta valui niiden päälle. Ei haittaa.

Tässä kakku kaikessa komeudessaan..! Toiset moittivat liian makeaksi, toiset kehuivat tuollaisenaan. Makuja on yhtä monta kuin syöjää, eikö se niin mene? Ja sitten paras….

Sankarin otteet!!!

Harmittaa, ettei kakun loppu mahtunut jääkaappiin juomien vuoksi ja siksi se jäi pöydälle -ja syömättä loppuun…

Helppo kakku valmistaa ja onnistuu mielestäni aina. Olen tehnyt eri variaatioita; välillä pohjana on ollut pipareita ja täyte sitruunasta, puolukasta ja mistä milloinkin. Jouluksi ajattelin tehdä piparkakkupohjan ja täytteen luumusoseesta. NAM!!!

MIKSI blondi istuu lattialla pistorasian vieressä..? -blondi odottaa saavansa sähköpostia…

On pakko laittaa muutama blondi juttu, että edes vähän hymyilyttäisi. Muuten on hymy ollut kadoksissa tänään…Ette tekään varmaan usko, että OLEN JÄLLEEN FLUNSSASSA!?! Luulin eilistä kurkkukipua krapulaoireeksi, mutta ei. Olen aivastellut tänään liioittelematta yli viisikymmentä kertaa ja niistänyt nenänalusen punaiseksi ja kipeäksi. Yskinkin jälleen. Aivan uskomatonta!!! Minkäs teet, tarttee taas keskittyä paranemiseen…vaihteeksi…

MISTÄ on kyse kun blondi makaa landella korva maata vasten..? -blondi kuuntelee apulantaa…

Olen siis ensin nukkunut koko päivän ja noussut ylös vasta silloin kun ‘normi-ihmiset’ kotiutuvat töistä. Aamukahvin korvasin suosiolla kahdella kupillisella Finrexin’iä ja siirryin olkkarin sänkyyn. Katselin eilisen Idols’in ja monta muuta viikonlopun aikana tallentamaani ohjelmaa. Sitten Salkkarit, Tukka auki ja Täydelliset naiset, jonka onneksi laitoin tallennukseen sillä nukahdin kesken sen. Ja sitten lisää television purkkaa ja nyt olen tässä…Voi niisku, eihän mulla nuhaa ollutkaan niiden viiden sairastetun viikon aikana, vielä…

MIKSI blondi nähtiin kävelemässä lentokoneeseen takaperin..? -blondi oli saanut peruutuspaikan…

Joo, synttäreistä jäi kyllä hyvä mieli! Poika tuli ensimmäisenä! Saatiin olla ensin kaksin mikä oli hyvä juttu. Annoin lahjani, joista poika näytti tykkäävän. Olin ostanut hopean värisessä shakerissa olevan Koskenkorva Vodka -pullon ja yllätyksenä tuli, että se shaker olikin ihan toimiva eikä vain koriste. Sitten oli Wagner-shortsipyjama, sydämen muotoinen suklaarasia, isäntä-pörrösukat, tölkissä olevat pääkallo-bokserit, mustavartiset ruokailuvälineet ja värin vuoksi sellainen punainen hassu tuttitikkari…

Tässäpä kuva (nyt kun on tuo kamera..) :

Lahjojen avaamisen jälkeen annoin pojan lukea ENSIMMÄISTÄ KERTAA sen synnytyskohdan päiväkirjastani…On siitä aiemminkin ollut puhetta, mutta jotenkin kai halusin odottaa, että poitsu olisi ‘oikean’ ikäinen. Nyt tuntui siltä. Tilanne sopi siihen muutenkin kun saimme viettää aikaa kaksin ennen vieraiden tuloa. Ei poika kysellyt mitään niistä teksteistä, mutta hän on muutenkin sellainen itsekseen mietiskelijä enemmän. Uskon, että osasi arvostaa kuitenkin hetkeä ja lukemaansa. (Sain siitä muutaman loistavan kuvan napattua muistoksi!)

Vieraatkin saapuivat ja laitoin ruoan tarjolle. Porukka söi ja sitten keitin kahvit. Kakun kanssa meinasi olla vähän ongelmia, mutta postaan siitä ihan erikseen jutun, koska lupailin laittaa ohjeenkin tänne. (Teen sen huomenna eli tänään.) Minut tosiaan meikattiin, pikkusiskolta sain ihanan paidan ja sitten lähdettiin tilataksilla keskustaan koko konkkaronkka. Mentiin ensin yhteen pieneen drinkkibaariin, jossa tilasin pojalle ’synttäridrinkin’. Pojan pikkusiskolla on siitä hyviä kuvia! Baaritiskillä oli pari kundia, jotka saivat kommenteillaan minut senttejä ylös lattiasta. Kun eivät halunneet uskoa, että olin synttärikeesipään äiti!? Jeee ja kiitos meikkaajalle! Jatkettiin yökerhoon ja kuten aiemmin kommentoin niin juotiin ja tanssittiin 10′llä. Kivaa oli!!! Ei niistä bileistä enää enempää kuin, että HYVÄT KEMUT OLI!!!

HÄÄTSIIHH ja taas mennään….

Ulkona on aivan ihanan näköistä! Raskas lumivaippa peittää joka paikkaa enkä ole yhtään kateellinen heille, jotka joutuvat aamulla kaivamaan autoaan tuolta kinoksista. Olisi mahtavaa jos tuo lumi pysyisi jouluun asti, mutta tuskin. Monen blogista luin tänään juuri siitä kuinka lumen tuoma hiljaisuus rauhoittaa. Eikö sen pitäisi hälyyttää siitä, että olemme melun kyllästämiä? Lienee pointtina sama kuin sille, että viihdyn yksin hereillä öisin…Tekisi mieli lähteä ulos kävelemään. Juu juu, just nyt. Ehkä silti yritän viisastella itselleni, ettei se olisi kovin vastuullista tässä pärskimiskunnossa. Vaikka huomenna päivällä sitten…

Huomista odotan muutenkin. Tai siis sitä hetkeä kun herään. On mennyt niin monta päivää noiden synttäreiden hösäämiseen ja sitten ne bileet päälle. Jotenkin mieli huutaa jo rauhoittumista ja omaan arkeen palaamista. Kaikki oli kyllä kaiken arvoista, en sillä. Mutta tuntuu, että on aika mennä eteenpäin. Vielä on bileistä jäljellä vähän tiskiä ja jääkaapissa ruokia, joiden syömiseen taidan soittaa ex-vuokralaisen apuun. Linnaan menneet synttärilahjakorvikset olivat kuulemma olleet mieluisat ja jo sunnuntain tapaamisessa yllä. Jess.

Tuufff, vasen sierain ei päästä ilmaa läpi ollenkaan. Kurkku on kuin tulessa ja yskiminen yökkäyttää. Taidan siis sairastaa kerralla kaikki edellisten vuosien sairastamatta jääneet flunssat. Jospa ensi vuosi olisi sitten jo flunssaton…