Muurin tällä puolella…

…eikä kaikilla syytä moiseen olekaan, Luojan Kiitos!

Nopeasti nämä tilanteet muuttuvat. En olisi vielä muutama tunti sitten uskonut mitä tämä ’tilanne’ voikaan poikia, jee! Nyt ei enää harmita YHTÄÄN, mutta sattuneista syistä(?!) en voi vielä tähän tarkentaa. Parempaan suuntaan mennään, sen voin hymyillen sanoa.

*****************                *****************

•  Kiitos kaksikolle, jotka pistäytyivät luonani tänään! 
•  Kiitos ‘kommaajille’ vertaistuestanne ja myötäelämisestänne!
•  Kiitos ystävilleni, jotka ovat mesen välityksellä olleet ‘käytettävissäni’!!!
•  Kiitos ystäville Facebook’issa!

ISOT & LÄMPIMÄT KIITOKSET KAIKILLE, jotka ovat antaneet tukensa minulle tänään!!! Arvostan!!!

…en ole yksin ja se tuntuu niin hyvältä!

Alkujaankin olin sitä vastaan, että työni olisi jonkun tuntemani henkilön käsissä. Olin oikeassa, valitettavasti.

Tämä ei missään nimessä tullut yllätyksenä, mutta harmittavan nopeasti ja rumasti kuitenkin. Koska toinen osapuoli ei pidä kiinni sovitusta palkkapäivästä ja velan takaisinmaksusuunnitelmasta, en mene enää karaokea juontamaan. Palkka miinus velka on NOLLA, joten kumpikaan ei rahallisesti hävinnyt. Hyvä näin.

Uusi momentti palkan suhteen lyö jarrut lopullisesti menemiselleni. Naapurilähiössä puolitoista tuntia lyhyemmästä sessiosta maksetaan neljännes enemmän…

Duunin menetys harmittaa lähinnä siksi, että henkilökunta ja kanta-asiakkaat pitivät minusta. Yhteistyö alkoi juuri sujua niin että oli jo mukavaa mennä. Olen varmasti helposti korvattavissa, ettei ko. ravintola jää ilman karaokea vuokseni. Hyvä sekin.

Käyn sanomassa henkilökohtaisesti hyvästit samalla kun haen tarjoilijalta hänelle lainaamani leffat.

Se oli sitten tässä.

JOS olisin halunnut, että luet tätä blogiani, olisin antanut osoitteen sitä pyytäessäsi. KUN nyt kuitenkin olet nähnyt vaivaa löytääksesi tämän, niin vastuu omasta suhtautumisestasi kirjoituksiini jää yksin Sinulle. Olen kirjoittanut tänne Minun ajatuksiani sekä Minun mielipiteitäni eri asioihin ja tapahtumiin. Ne ovat Yksin Minun. Ajatukseni ja mielipiteeni.

Tämä on julkinen blogi. En ole suojannut mitään kirjoituksiani salasanan taakse. Asiat ja tapahtumat kirjoitusteni takana koskettavat Minua tavalla tai toisella. En ole paljastanut kenenkään henkilöllisyyttä tunnistettavasti. Ystäväni tietysti tietävät kuka kukin on. He tietävät asioista kyllä muutenkin kuin tätä kautta. Vain minut voi tunnistaa laittamani kuvan perusteella ja sekin on Oma päätökseni.

En aio lopettaa kirjoittamista vuoksesi!

Viisaat ovat sanoneet, että tietä rakastumisesta ystävyyteen ei ole. On luultavasti aika antaa periksi ajatukselle!? Olisin voinut ehkä yrittää pysyä ystävänä, mutta päivittäinen ‘vonkauksesi’ estää sen -kuten eilen mainitsin. Ja se täysin aiheeton mustasukkailusi myös, josta eilen puhuttiin. Olen edelleen sitä mieltä, että et pääse niistä ajatuksistasi, jotka estävät pelkän ystävyyden välillämme. On siis lienee parasta lopettaa tähän…

Yhteys on kai silti osittain säilytettävä työn vuoksi, mutta voisimme yrittää minimoida sen. Palkka mahtuu postiluukustakin.

KIITOS antamastasi avusta siviiliin tulon yhteydessä!

PS. Olen nukkunut soittojesi aikaan ja ne viestit ‘haistatteluineen’ vain vahvistavat mielipidettäni Sinusta!

Outo valoilmiö on loistanut taivaalla jo monta päivää! Taidan kilpailla aurinkoisuudesta kyseisen kanssa sillä sain loistavan puhelun…

Pojallani oli perjantaina ajokorttikäsittely raastuvanoikeudessa. Korttihan lähti kesällä välittömästi; 63 km/h ylinopeutta, prätkällä. POIKA SAA KORTIN TAKAISIN!!! Jee! Sakkoa tuli kyllä aika reilusti (550€), mutta vaikka se on suuri summa maksaa, on se ‘vain’ rahaa. Olen iloinen poikani puolesta! Vaikka nyt saakin taas alkaa pelkäämään pojan puolesta kun hän liikkuu pyörällä ja kylmät yöt saattaa vetää jo katuja jäähän…

Onnistuin jotenkin skannaamaan sen karaokelapun  josta lauantain jälkeen kirjoitin ja laitoin sen sinne kyseisen kirjoituksen perään. Olen edelleen sitä mieltä, että se on ihan sairasta “huumoria” eikä naurata yhtään. Huh!

…ja valon hiljalleen hiipumaan saa.

Itselleni laulan “nyt suikuun meet,

menet tai ei, silti jotakin NYT TEET!!!”

La-la-la-laa…

Sunnuntai tuli taas vietettyä pitkälle iltapäivään sängyssä ja unien kummallisessa maailmassa. Olin jossain myyjäisissä ostamassa leipää, mutta myyjät katosivat aina edestäni toisia asiakkaita palvelemaan. Apuun tuli äiti ja suoriutui tehtävästä kuten äitien tuleekin…Samalla vajosin toisesta jalastani nivusta myöten hiekkaan ja huusin paniikin kourissa. Herättyäni huomasin äidin laittaneen mailia vain varttia aiemmin. Telepatiaa? Kaapissani leivät olivat homeessa.

Eilinen karaokelappu kummittelee edelleen mielessäni. Ei sillä, että ottaisin sen henkilökohtaisesti, en. Vaan ihmettelen sitä kuinka jollekin tulee mieleen piirrustella moista. Minun mielestäni julkisuudessa ‘mässäillään’ asialla liian paljon! Lapset ja nuoret kun kopioivat ympäristöä ja saatuja tietoja. Mistä sitä tietää kuka jossakin ihannoi moista sairasta käytöstä -niinhän tämä Saarikin oli suhtautunut Jokelan aikaisiin tapahtumiin. Ja kun aina tavoite on olla parempi ja tehokkaampi.

Tuskin omaisille on helppoa kun veistä rouhitaan tuoreissa haavoissa kahvaa myöten joka median taholta!? Mielestäni yksityiskohdat saisivat jäädä vain virkavallan ja ehkä omaisten tietoon. Voi vain arvailla mikä kuhina käy esimerkiksi YouTube’n sivuilla aseita käsittelevistä aiheista. Ihminen on utelias. Tiedon suodattaminen jäänee jokaisen omalle vastuulle?

Tätä sunnuntaita on vielä jäljellä, joten menen sinne suihkuun ja yritän saada jotain aikaiseksi. Poika Puuh’kin taas ilmoitti kaipaavansa apua sen v**un kaapiston kanssa. Ruokapalkalla tällä kertaa. Olisi kyllä noissa omissakin puuhaa, jota en ole edes aloittanut vielä. Saamaton. Arghh.

Ravintolan pöydästä löytyi karaokelappu, johon joku oli ‘taiteillut’ kuulakärkikynällä jotain…

Siinä pöydässä istui mielestäni poikaseurue, jonka jäsenet lauloivat alkuillasta muutamia kappaleita englanniksi. Yksi oli entuudestaan näöltä tuttu. Asiakas joltain aiemmalta viikonlopulta. Rääväsuu!

Uuden tarjoilijamme kerätessä laseja ja tuoppeja tyhjenneestä pöydästä, hän löysi pöydältä tuon paperin. Itseäni viisitoista vuotta nuorempi tarjoilijakin oli silminnähden tuohtunut lappusta esitellessään. Pyysin lapun itselleni. En osaa sanoa miksi…

Lapun toisella puolella on poika tupakka suussa ja ASE kädessä. Nuoli osoittaa poikaa ja nuolen yläpuolella lukee “SYYLLINEN”. Pojan paidassa lukee teksti: “You will be NEXT! And I’ll be after that”. Lapun toisella puolella makaa kuollut mies ase kädessä ja hakaristi rinnassa.

En usko, että kukaan kaipaa selontekoa mielipiteestäni tuohon. Eiköhän tuo ole selvää mitä ‘taideteoksesta’ ajattelen..?! HUH HUH!!!

Vilkaisu kelloon yllätti! Todella!

Nukuin iltapäivän puolelle ja olisin kai vielä jatkanutkin onnellisen autuaasti ellei ystäväni H. olisi soittanut ja tullut. Onneksi tuli ja ‘jouduin’ nousemaan. Juotiin kahvit ja sain opastusta ‘naamakirjan’ käytössä.

H:n lähdettyä vilkaisin kelloon ja VOI EI…Se on jo paljon enemmän kuin olisin osannut olettaa. Lohduttava ajatus, että kun tästä duuni-illasta selviän, on seuraavaan liki viikko aikaa. Huoh! Olisin voinut lykätä menoa parilla tunnilla, edes.

Saan kyydin duuniin. Ettepä arvaa kuka heittää..? Heh heh.

* * *   * * *   * * *

Maa on täynnä pudonneita vaahteran lehtiä.

Yöllä on kylmä.

On Syksy…

“Tein sulle kotiviinin mansikoista vain, kirsikoista, omenoista, rakkaus rinnassain. Annoin sen käydä kauan, ehkä liikaakin…”

Illan laulut on jälleen laulettu ja laulatettu. Aika heikkoa on duettojen tarjonta -siitä johtuu tuo aloitus. Kotiviini soi useamman kerran, kuten aina. Porukkaa riitti alusta loppuun ja sehän oli hyvä. Väki oli ehkä taas reippaamman humalan puolella, mutta suuremmilta häiriöiltä vältyttiin. Puhelinnumeroita en tänään saanut, muutaman lentosuukon vain. Ja tippiä…Uskomaton tapaus; vanhempi mies, joka on aina yksin liikkeellä, ei laula, pelaa raha-automaattipelejä ja käyttäytyy varsin kohteliaasti. Tuttavallisestikin. Antoi vitosen tippiä ja osti vielä vastustelustani huolimatta mulle tupakka-askin. VAU!

Paluumatka kesti saman aikaa kuin viime lauantaina. Junassa lipunmyyjä sekoili. Kerroin miltä asemalta nousin kyytiin ja missä jään pois. Tietysti tiedän jo lipun maksavan tasan viisi euroa. Lipunmyyjä kävi selittämään jotain kuinka yöllä lippu maksaa enemmän kuin päivällä ja sitä rataa. Antoi sitten lipun neljällä eurolla vain siksi, että itse sekoili puheissaan. Seutulippu olisi ollut oikea, mutta kerettiin jo siinä vaiheessa Helsingin puolelle. Sopihan se mulle, tietysti.

Kävelin taas kotiin. Pulloja ja tölkkejä laskin 14 kpl, kaneja en tavannut ensimmäistäkään. (aivan kuin asialla olisi suurikin merkitys…) Mutta tuossa yöllä kävelemisessä on oma fiiliksensä. Pieni jännitys pitää mielen virkeänä ja ajatus juoksee. Mietin Kauhajoen tapausta ja sitä kuinka se poikii mitä ihmeellisempiä juttuja. Yksi asiakas kun oli tilaamassa juomia ja samalla kysyi haulikkoa..!? Vihjaisi viime aikaisiin tapahtumiin, mutta perusteli sitten, ettei jaksaisi kuunnella vuorossa ollutta laulajaa. Huonoa huumoria mielestäni. Tosi huonoa.

Huomasin muuten ensimmäistä kertaa elämässäni, että kävelemäni matkan varrella, ison kadun laidassa, kasvaa OMENAPUU!?! Huomasin ensin kadulle pudonneet omenat ja olihan katse kohotettava ylöspäin. En nyt tässä tohdi mainita kadun nimeä, mutta melkoisen lähellä Helsingin keskustaa liikutaan. Puu kasvaa ison talon kulmalla ja olisin olettanut sen olevan vaahtera. Hassua. Sillä lienee erikoinen historia…

Poika Puuh viestitteli pitkin iltaa. Sain selostuksen illan TV-tarjonnasta ja muuta yhtä mielenkiintoista. Junassa ollessani sain viestin, jossa hän pahoitteli, ettei jaksanut lähteä enää autoilemaan minut hakeakseen. Ehdotti, että olisin kävellyt asemalta hänen luonaan ‘käymään’. Vastasin viestillä, että koska haluan mennä yöksi kotiin enkä jaksaisi enää hänen luotaan kävellä, niin parempi lienee kävellä suoraan tänne. Sen jälkeen ei ole viestiä tullut, ei edes sitä normaalia ‘ok’-viestiä.

Tuo on yksi niistä jutuista, miksi en voisi edes kuvitella suhdetta Poika Puuh’in kanssa. Käytöstavat eli niiden puuttuminen. Kun normaalisti on tyypillistä Poika Puuh’ia laittaa ‘tarpeettomia’ viestejä tyyliin ok, joo, jep ja sitä rataa. Mutta sitten tällaisissa tilanteissa kun on niin selvästi nähtävissä pettyminen itsekehiteltyihin toiveajatteluihin, niin sitä ‘kuittia’ ei tule. Samahan tapahtui viime viikonloppuna sen kyydin kanssa. Minun silmissäni ei tuollainen käytös saa arvostusta yhtään.

Tulee vahva fiilis lapsuudesta kun oltiin vielä pieniä ja sanottiin, että “en anna sulle karkkia jos et leiki mun kaa”. Sama tunne tulee tuosta käytöksestä. En halua sitä karkkia anyway!

Jaaha, tulihan tässä taas hetki jaariteltua ja on aika painua pehkuihin, jotta olen jälleen ensi yönä samojen kuvioiden takana. Hyvää yötä!

Sain tekstiviestin illalla: “voitko lainaa vielä 50e?”. Voin. Poikani oli bestiksensä kanssa fudismatsia katsomassa ja ehdotin luokseni tulemista. Pojat tulivatkin ja näin heti omastani, että matsissa oli ollut miehiset juomat mukana…

Olen ehkä hieman itsekäs sillä otan kaiken (minkä ehdin) irti siitä harvinaisesta hetkestä kun jälkikasvuni on humalassa. Poika on silleen ’supisuomalainen’, ettei aina puhu kaikista asioista, mutta alkoholin myötä tulee totuudet julki. Sain taas infoa asiasta jos toisesta -ei kaikki ollut niin miellyttävää kuultavaa, mutta arvostan poikani rohkeutta kertoa niistä omista mokistaankin. Yritin olla tuomitsematta. Korostin paria asiaa ja sitä, että kaikista tekemisistään tulee kantaa vastuu niin, että voi katsoa kavereita ja itseään silmiin. Pojat olivat jonkun aikaa luonani ja lähtivät sitten keskustaan baariin. Annoin pojalleni alaoven avaimen ja pyysin jättämään duunin kulkuluvan tänn, ettei se illan mittaan katoaisi.

Lähdin sitten itsekin liikkeelle. Menin yhteen karaoke-paikkaan (hei, vapaa-ajalla…) ja nappasin siellä mikin juontajan kädestä…hups…Mitäs lauloi itse ‘mun biisiä’? Hyvä mä! Mutta kiitosta ja kehuja sain niin juontajalta kuin paikalla olleilta asiakkailtakin. Törmäsin vuosien takaiseen tuttuun ja se törmääminen taisi poikia lipun Amin Asikaisen matsiin Hartwall-areenalle. Ei paha! Jatkoin toiseen baariin ja siellä haastoin jonkun pöydällä olleen naisen biljardiin. Ja voitin! Yksi keppanapullo ja kaksi Smirnoff-Ice’a reissun saldo.

Kävellessäni kotiin soitin pojille ja muistutin, että pitää olla 12h viimeisestä huikasta ennen duuniin menoa. Lupasin maksaa taksin keskustasta luokseni ja tulin kotiin tekemään pojille ruokaa. Tulivatkin pian ja olivat tyytyväisiä valmiiseen ruokaan: “kyllä tää helposti voittaa jonkun mäkin ruoan tai kebabin” Hetki jutskailtiin ja poitsut painuivat vieretysten parvelle. Tiskasin ja menin nukkumaan minäkin.

Poikani oli ensimmäisenä ylhäällä ja napsautti valmiiksi ladatun kahvinkeittimen päälle. Oli mukavaa kun heillä ei ollut niin kiire. Kerettiin vielä viettää aikaa ennen kuin pojan oli lähdettävä töihin. Tää blondi hehkuu äidin onnea -olikin jo kerennyt tulla ikävä viime tapaamisemme jälkeen…Ei se ihan niin mennyt tuomioni aikana, että “poissa silmistä - poissa mielestä”, mutta jotenkin ehdin ikävöimään poikaani täällä siviilissä jo ennen kuin hän on edes lähtenyt luotani. Outoa?

Ja taas on perjantai. Illalla duuniin…Tulisipa-olisipa kiva ilta edessä! Aika paljon se lienee itsestäni kiinni, joten ehkä yritän ottaa vielä pienet päikkärit, että jaksaa sitten illan ja yön.

Loistavaa viikonloppua ennustetuista sateista huolimatta! 

PS. Poikani kertoi eilen, että olimme katsoneet viime lauantaina YouTube’sta juuri sen Kauhajoen Saaren ampumisvideot. Tuntui pahalta.

Alan jo itsekin olla täynnä näitä Poika Puuh-kirjoituksia! Ja silti jatkan yhtä sinnikkäästi kuin kyseinen takiainen piirittämistäni…

Sain aamun ensimmäisen tekstarin liittyen iltaiseen, ei siitä sen enempää. Seuraava viesti koski eilen hänelle kommentoimaani mehu-tarjousta Lidl’issä. Sokkotestien kuningas, joka on ihastuttanut minutkin; lasipullossa oleva appelsiinimehu, jossa on ‘mukana myös hedelmäliha’. Tarjouksessa tästä päivästä eteenpäin neljä pulloa kolmella eurolla. Nyt Poika Puuh kirjoitti, että jos haluan, niin hän voisi duunin jälkeen käyttää mua Lidl’issä. Tankkaamassa, juu.

Ajatus kaunis, mutta mitä sen takana on? Onko ehdotus ‘ystävän apu’ -pohjalta? Haluaako hän itsekin mennä niitä mehupulloja ostamaan? Vai haluaako hän keinolla millä hyvänsä saada edes jonkun asteisen yhteyden? Toivooko avunannolleen vastakaikua? Kaappien laitossa ja huonekalujen siirrossa? Vai jossain ihan muussa?

Jos suostun tarjoukseen, annanko silloin hänelle vapaat kädet olettaa haluamallaan tavalla? Vai otanko avun vastaan ja ilmoitan heti alkuun, että olen kiitollinen kyydistä, ei muuta? Menenkö silloin asioiden edelle? Annanko aiheen loukkantua jos taustalla ei olekaan muuta kuin tarjous kyydistä painavia pulloja hakemaan..?

Vain MINÄ voin ajatella asiaa näinkin hankalasti…