Muurin tällä puolella…

Ajattelin, kun utelias olen, että kokeilen tätä touhua minäkin -sopiiko?

Kun yksin tässä hereillä ollessani on niin hiljaista. Kone hurisee. Hiljaisuutta tässä kyllä kaipasikin…kaikki juuri päättyneet 21 kuukautta —vapauden menetys tuo Suomessa tilalle pakkososiaalisuuden, halusit tai et. Naurettava systeemi, joka karsii hymyn huulilta. Portista kun astut sisäpuolelle voit laakista pudottaa reilut kymmenen vuotta iästäsi ja samalla jättää aivot narikkaan tussien, tarrojen, omien vaatteiden ja liian ison television kanssa. Sulle kyllä kerrotaan minne sun tulee mennä ja milloin. Itse joudut sen verran uurastamaan, että on tehtävä omat valinnat seuran suhteen. Kaikkien kanssa ei tarvitse/kannata olla paras kaveri. Ei edes suurimman osan. Toimeen tarvii tulla muitten vankien ja jopa vartijoidenkin kanssa jos mielii pärjätä. Puoliaan on pidettävä, mutta siinäkin on tunnettava raja, ettei syytetä sopeutumattomaksi. Tai jotain. Historiaa!

Mitä tuohon sivun otsikointiin tulee, niin kysymys kumpusi henk.kohtaisesta tilanteestani, että huomaan olevani yli 40-vuotias ja peruskoulupohjalla. (Vau?) Nyt on takana suoritettu rangaistus pahoista teoista ja olisi aika vihdoin alkaa miettiä MITÄ MUSTA TULEE vai tuleeko enää mitään. Yhteiskuntapohjalla olen ‘merkattu’ yksilö. Tyyppi, jota ‘henkilöhistorian perusteella’ voidaan/ei voida pitää syyllisenä tai joskus ehkä jopa syyttömänäkin…Mutta ei takerruta siihen. Katseen pitäisi olla suunnattuna eteenpäin, eikö niin?

On pieniä käytännön ongelmia, mutta ne on ratkaistavissa. Uskoisin niin. Vie vaan vielä kuun loppuun, että saan yhden asian pois päiväjärjestyksestä ja sitten saan olla HOME ALONE! Asia, jota todella odotan!!! Mutta en silti voi olla ihmettelemättä tässäkin, että miten voi olla aikuinen ihminen niin saamaton paska?!? On kuin olisin muutakin kuin 20-vuotiaan pojan äiti -huollan myös 65-vuotiasta vuokralaistani. Sillä erolla, että toisesta noista kahdesta EN halua päästä eroon KOSKAAN…

Mietin silloin kun vielä arkimaailma oli muurin toisella puolella, että olisi tosiaan aika keksiä loppuelämälle tarkoitus…Aika vaatimatonta? Mutta perusteltua kun kyseessä on MUN AINOA ELÄMÄ. Että jos vihdoin oppisin elämään itselleni enkä noille kaikille erilaisille kylkimyyryille. JOS eläisin 80-vuotiaaksi, mikä näillä elintavoilla on epäuskottavaa, olisin matkani puolivälissä. Vilkaisu taaksepäin kertoo suoraan sanoja säästelemättä ja aihetta kaunistelematta, että viimeiset kymmenen vuotta on menneet suoraan roskiin. Ja just roskiin, ei kompostiin, sillä saatu hyöty jää reippasti tuhojen alle. Soo soo! Eikö tää jo opi?

“OLEN LIIAN VANHA OLLAKSENI ENÄÄ NUORI,

LIIAN NUORI OLEMAAN VIELÄ VANHA…”

-kultainen keski-ikä, vai?    Hmhh.