Muurin tällä puolella…

Perjantai ja kello on kymmenen. Viikonloppu alkaa olla käsillä. Taas. Kyllä aika menee aivan eri nopeudella täällä kuin muurin toisella puolella!

Keuhkot huutaa armoa. On tullut poltettua enemmän kuin vähän liikaa ja sen huomaa. Toistaiseksi on puristava tunne pallean yläpuolella, mutta arvelen liikkumisen tuovan yskänkohtaukset. Toivottavasti ne menee iltaan mennessä ohi…Ettei mene mikkiin köhimiseksi. Se ei olisi kivaa kenellekään.

LISÄYS: Ei olekaan duunia tänään vierailevan artistin vuoksi. Sopii mulle. Huomenna sitten -niinkuin kaikki…

Poika otti yhteyttä tekstiviestillä illalla puoli kymmenen aikaan: “heräsin juuri enkä enää lähe tähän aikaan liikkumaan, huomenna sitten..”. Huomenna? No, ei ainakaan yökylään kun menen duuniin illalla. Tulisi nyt kuitenkin..!  Edes käymään. Tänään, ei huomenna.

Katsoin illalla ensimmäistä kertaa tänä vuonna BigBrother’ia. Huh huh! Eikö nuorisolla ole enää muuta mielessä kuin seksi ja sen osa-alueet? Sen vaikutelman siitä sai. Koko formaatti on muutenkin mielestäni melkoisen kyseenalainen; kaiken kansan nähtäväksi tarjottuja noloja tilanteita. Ihan kuin normaalielämässä voisi arvostella toista pelkän yhteisökäyttäytymisen perusteella ja poistaa ‘heikompi lenkki’ oman edun tavoittamiseksi. Aika raakaa peliä. Mutta mitä kansa ei olisi valmis uhraamaan viihteen eteen? Sääli nuorten perheitä ja sukua, joita formaatin myötä revitään julkisuudessa. Mässäillään henkilöhistorioilla ja kaivetaan kaikki mennyt esiin. Mitä jos sieltä löytyisikin oikeasti jotain tosi arkaa ja kipeää?  Ja kaikki suurten katsojalukujen saavuttamiseksi. Pah!

Ja alkaa uusi tuotantokausi Idols’ia. Niitä kyllä seuraan. Onhan kyse laulamisesta. Mutta siinäkin tuntuu olevan suurempi arvo niillä julkisilla mokauksilla - niitähän suurin osa käsittääkseni katsoo. Itse valitsisin katsottavaksi kaikki, jotka todella osallistuvat laulamisen riemusta ja ovat ehkä jopa jo panostaneet asiaan. Hankkineet lauluopetusta tai sitten ovat luonnonlahjakkuuksia. Rakastavat laulamista ja esiintymistä. Mutta katson kyllä ne polttariporukat ja muutkin. Olen utelias siinä missä muutkin. Tunnustan.

Taisin jäädä ilman sitä puhelua, jonka oletin tulevan. Hämeestä. Ei se mitään. Ehkä saan myöhemmin tekstiviestin välikäden kautta. Ja voihan kotona olla jo postiakin -en käynyt siellä eilen ollenkaan.

Se on sitten Se Viikonloppu edessä kun vuokralainen muuttaa toisen nurkkiin (väliaikaisesti). On silleen vähän paha mieli toisen puolesta, mutta samalla tiedän tekeväni oikein. Pahimmillaan olisin voinut tehdä jopa hallaa vuokralaiselleni jos olisin antanut hänen jäädä luokseni. Olisi voinut hiipua se pieni aktiivisuus asunnonhankinnan suhteen, jonka olen saanut hänessä aikaan. Peukkuja ja suuria toiveita kannatan ensi viikolle, jolloin asunnon perään voi aloittaa soittelun. Jotenkin haluan uskoa, että ‘meillä’ kävisi niin hyvä tsägä, että jo eka puhelu voisi tuottaa hänellä oman katon pään päälle. Toivon sitä 10′llä! Ei tuon ikäisen miehen pitäisi joutua enää asuntoa pitkään etsimään. Ei iän ja terveyden perusteella. Olisi lottovoitto saada se säätiön asunto niin ettei tarvitsisi enää asuntoa hakea. Ehkä koskaan. Taistelen vielä vähän huonoa omatuntoa vastaan, mutta asia on sentään selväksi puhuttu. On silti vähän haikea mieli.

Ensi viikolla voisin aloittaa niiden vähien suhteiden ylläpidon, jotka olen entisestä elämästäni säilyttänyt. Ja voi jee, voin alkaa täydellä teholla siivoomaan kotiani yksin itselle. Ja pojalle tietysti. Raivaamaan luukusta aikuisen naisen lukaalia.  Pois kaikki sälä ja säätö. Paljon tavaraa kirppiksen vuokrapöydälle ja vain vähän talteen. Olohuone alkaa olla aika tyhjä siinä vaiheessa kun vuokralainen saa asunnon; annan sieltä 120cm:n sängyn miehelle mukaan -onhan hän siinä viettänyt tiiviisti suurimman osan aikaa poissa ollessani…Vielä sininen kirjoituslipasto jonnekin (kenelle kelpaa?) ja ehkä ne natisevat rottinkituolitkin ja sitten on tilaa. Äitini muistutti viime puhelun aikana lupaamastaan 40-vuotislahjasta: “ostat sitten kunnon sohvan, jonka olen sinulle luvannut maksaa”. Sen teen kyllä! Haaveilen divaanisohvasta, jossa olisi kunnon vuodemekanismi ja tilaa vuodevaatteille. Kun yövieraita on kuitenkin varmuudella tulossa poikani ja hänen pikkusiskonsa muodossa. Ehkä oma systerinikin saattaa joskus tulla. Ehkä joku muukin. Kunhan asunto on raivattu, rempattu ja siivottu…Visio toivotusta lopputuloksesta alkaa olla hiljalleeen muodostunut mieleeni.

Ulkona näyttää paistavan aurinko. Outo valoilmiö! On aika raahautua suihkuun ja käppäillä sitten omaan kotiin. Johan tässä kylässä tuli taas oltuakin pari yötä. Ehkä jo ensi viikolla näpyttelen tällä kaksi-sormi-tekniikalla omassa kotona omalla koneella oman liittymän turvin. Toteuttamisen arvoinen tavoite sekin.

Aurinkoista elokuun viimeistä viikonloppua kaikille!

Pieni vinkkivitonen loppuun: ilahdun suuresti kommenteita jos sellaisia saan…

Mitä mä haluan ja mitä olen valmis sen eteen tekemään?

Voiko se olla näin vaikeeta? Vai teenkö mä tästä itse näin vaikeeta? Paitsi, että sillonhan mä TEKISIN jotain - toisin kuin juuri nyt kuvittelen, etten tee YHTÄÄN MITÄÄN…

Kun musta tuntuu, että alitajuntaisesti teen itselleni tavotteita, mutta en tiedosta niistä puoliakaan. Täh? No, kun musta tuntuu, että haen ja kaipaan saavutuksia tekemättä niiden eteen mitään. Heikkoja suunnitelmia ja vielä heikompia toteutuksia. Tästäkö alkaa ajelehtiminen? Ei helvetti, ei käy.

Poika soitti kahden aikaan, että oli käynyt allekirjoittamassa työsopimuksen ja työt alkaa maanantaina klo.6. HYVÄ! Sanoi sitten ottavansa päikkärit väsymyksen poistoon…ja nyt kello on jo yli seitsemän eikä mitään kuulu. “Tänään on Aina Täällä, Huominen ei koskaan.” Ja siltä se kyllä tuntuukin. Ei kylään, ei leffaan. Mutta kai se on silleen normaalia kun ajattelee, että äiti tuli linnasta siviiliin. Sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että äidin elämä muuttui eikä lapsen. Hänellä on oikeus jatkaa elämäänsä totuttuun malliin, tietysti. Mutta harmittaa se, että sovitaan koko ajan ‘huomenna’ eikä sitä huomista tule. Eikä poikaa.

Jotain tarttis nyt silti tehdä. Ettei anna tälle fiilikselle niin suurta valtaa, että huomaa nököttävänsä tässä vielä tuntien päästäkin ja sitten on jo liian myöhä kaikelle muulle. Mille ‘kaikelle muulle’? Otan siitä selvää….

Tässä mä olen taas samaan aikaan kuin eilenkin..

Nyt keitin itselleni kahvia - jos tästä valveutuisi torstain viettoon paremmin eväin…

Sain juuri puhelun Turusta, vankilasta. Ystävättäreni soitti kertoakseen, että oli nähnyt eilen illalla TV:oon laittamani (chat-)viestin. Kiva juttu sillä laitoin viestin vähän myöhässä. Ei sitä varmaan ns.arki-ihmiset ymmärrä kuinka iso apu ja merkitys onkaan kaupallisten kanavien CHAT-sivuilla. Vangeille ja heidän läheisilleen. Ainakin Hämeessä on soitot rajattu jokatoiselle päivälle. Poikkeuksia ei juuri sallita. No, sitten kun on joku tärkeä asia, joka painaa mieltä, voi siviili-ihminen laittaa vaikka sovittuna aikana tietoa teksti-TV:n sivulle ja vankipololla on helpompi olla. Epätietoisuus syö, kuten kai jokainen tietää.  Ja muurin toisella puolella ollessasi olet ‘kädetön’.

Nykyään Hämeenlinnassakin on siirrytty siihen käytäntöön, että vangin tulee varata viikonlopun tapaamiset kirjallisesti keskiviikkoon mennessä. Perseestä! Ajatelkaapa sitä, että ensin vangin on soitettava tapaajalle, että tulisiko hän/he lauantaina vai sunnuntaina. Ja mihin aikaan. Sitten vanki varaa tapaamisen ja saatuaan siitä lapun, hänen on taas soitettava tapaajalle ilmoittaakseen saiko hän sovitun ajan vai jonkun muun ajan. Mitä sitten jos vangilla ei ole ollut varaa ostaa kanttiinista puhelinkorttia? Mitä sitten jos vanki ei saa tapaajaa kiinni soittaessaan? Kun seuraavan kerran voi yrittää tavoittaa ‘ylihuomenna’. Silloin apuun tulee CHAT. Siis jos tapaajan kanssa asiasta on sovittu aiemmin. Silloin hän voi laittaa viestin vangille.

On niitä viestejä kiva saada. Moni on hukannut kirjoitustaidon nykyään tai sitten vain aikaansaamattomuuttaan ei saa aikaiseksi perinteistä kirjettä. Kirjeillähän on VALTAVA merkitys muurin toisella puolella! Se on päivän kohokohta kun posti on jaossa. Pettymys siitä aina tulee kun pamppu sanoo, ettei juuri sinulle ole tänään mitään postia. Sen yritän muistaa vielä kauan täällä puolella ollessani. Mistä tulikin mieleen muutaman valokuvan tulostus…

Mutta jos tosiaan tuntuu, ettei saa kirjettä aikaiseksi, niin viesti piristää saajaa aina. Tai ainakin jos siinä ei ole mitään liian henkilökohtaista. Mutta hinnasta kyllä purnaan! Nykyään kun Maikkarin molemmilla CHAT-sivuilla vietin hinta on sikamaiset 0,95€/viesti!?! Aika hurja hinta tavallisten tekstiviestien hintoihin verrattuna! Mutta kyllä sen raskii maksaa silloin tällöin.

Antaja vai saaja? Kyllä mä olen antaja enemmän. Mietin nääs, että ne korttipostit ovat tänään perillä saajillaan ja saan siitä hyvät kiksit. Olen iloinen heidän puolestaan. Ja hyvää fiilistä lisätäkseni taidan yllättää poika Puuh’in tiskaamalla sen astiat. Vuoroin vieraissa, hih.

Ulkona sataa, taas. On aika liikkua sillä poikani tulee kai työsopimuksen teosta suoraan mun luo. Illalla ehkä leffaan. HALI! Huomenna on taas jo perjantai ja duuni-ilta. Mulla taitaa olla eka liksapäiväkin, jee. Viikonlopun ajattelu tuntuu paremmalta kuin viikko sitten kun ei ole sunnuntaina duunia. Oli se niin kuollut ilta kun ei oikeasti ollut asiakkaita saati sitten laulajia. Perjantai on jees ja toivottavasti näin kuun viimeisenä viikonloppuna lauantaillekin riittäisi asiakkaita. Toivossa on hyvä elää.

Loppukesän sateista huolimatta MUKAVAA VIIKONLOPUN ALKUA KAIKILLE!

Ei kannattaisi arvioida päivää ennen sen päättymistä.

Tuli meinaan todistettua, että turhaan mollasin aikaan saamattomuuttani. Kun olin käynyt suihkussa ja saanut itseni sammuttamaan tämän aparaatin, hyppäsin ratikkaan ja menin ilmottautumaan työkkäriin. Käynti oli nopea. Ei tarvinnut kuin eka luukulla käydä. Kutsu toiseen mestaan on tulossa pian ja kumoaa tuon viraston. Käyty on.

Paluumatkalla soitin vuokralaiselle ja tavoitin hänet yhdstä Kallion kuppilasta, jonne itsekin siis menin. Pari bisseä (suhteiden ylläpitoa?) ja sit kaupan kautta kotiin. Kokkasin EKA kertaa kotona oikeeta ruokaa. Oli kivaa ja hyvää. Tuli poika Puuh’kin syömään. On se kiltti; tiskasi syötyään kaikki astiat. (kiitos!)

Ja sitten se toiminnallinen puoli. Sain tyhjennettyä  keittiön pöydän kynistä sun muista ja roudasin tuolit kellariin. Puuh vei pöydän samaan paikkaan. Siinä kalusteita kantaessa törmäsin rapussa isännöitsijään ja sain annettua asumistukihakemuksesta puuttuvan paperin hänelle täytettäväksi. Saa senkin hoidettua loppuun.

Suihkuttelin urakalla Fairy Power’ia lattiaan, annoin vaikuttaa ja pesin lattian about kymmeneen kertaan. Vähempi ei olisi riittänyt. Sitten haettiin se “uusi” pöytä ja tuolit. Nyt ne on mun keittiössä ja mä oon tyytyväinen. Samalla tuli pestyä pari koneellista pyykkiä, jes.

Lapsellekin soittelin. Tulee huomenna ja mennään ehkä leffaan illalla. Kivaa!

Eli ei pidä aamulla arvailla saako mitään aikaiseksi kun on koko päivä aikaa toimia asioiden eteen. Hyvä mä. Aina on opittavaa. Tai ainakin mieleen palautettavaa.

Jos ja kun eilen oli edistystä, niin tänään siitä ei ole toistaiseksi tietoa.

Heräsin juuri ja kello on jo yli kahdentoista. Kahvi on jäähtynyt kuppiin. Kylmä kahvi kaunistaa, mutta ei se ihmeitä tee? Ei tästä tule mitään, että aina kun tulen tänne frendille yöksi, niin valvon myöhään ja nukun vielä myöhempään. Menee päivästä iso osa ‘hukkaan’! Vaikea sanoa millaista aikataulua olen itselleni tehnyt(?), mutta ainakin työkkäriin ON PAKKO mennä TÄNÄÄN! Mikä tarkoittaa suihkuun menoa ja sit heti liikkeelle. Jospa se poikanikin saapuisi tänään kyläilemään…

Okey, annan itselleni anteeksi pitkään nukkumisen. Mitään ei ole vielä sen johdosta menetetty, joten mitä mä tässä otan taas stressiä moisesta? Asia kerrallaan. Enhän mä tällä morkkisten haulla mitään saavuta. Eilen oli hyvä päivä ja vielä tässä on tunteja poikineen tehdä tästä päivästä jatkoa eiliselle. Eikun ‘tumasta toimeen’…

Ja ne kortit sentään on jo postissa! Vastaanottajat saavat ne huomenna ja toivottavasti tulevat iloisiksi ja tyytyväisiksi niistä. Kuten jo mainittu - ei saa unohtaa luotuja ystävyyssuhteita tullessaan tälle puolelle muuria! Lupaus on aina lupaus ja muurin sisäpuolella on aikaa odottaa. Siellä kun aika kulkee aivan eri nopeudella kuin täällä siviilissä. Paljon hitaammin.

Näin juuri unta yhdestä naisesta, jolla oli suuri osa elämässäni liki 20 vuoden ajan. Unessakin oli läsnä se etäisyys, joka välissämme on ollut jo kolmisen vuotta. Emme ole enää tekemisissä lainkaan. Kai siitä jäi muistojen osaan aivolohkoa myös lievä ikävä. Olihan se ainutlaatuista ystävyyttä niin kaun kuin sitä kesti. No, valintoja tehtiin ja seuraukset niistä on kunkin kannettava. Mulla sitä kannettavaa meistä kahdesta taitaa olla vähemmän -nyt kun synnitkin on selvitetty, hmm…Mutta vaikka sain paljon paskaa niskaan, niin en sitä toivo toiselle kuitenkaan. Varmasti siellä sitä piisaa anyway. Ihan sama. Unessakin oli välinpitämättömyyttä.

Nyt on aika poistua paikalta suihkun alle. Että saa sen viraston käytyä. Ollaan kevyesti keskellä viikkoa. Viikon loppupuolella on liksapäivä(eka!), duunia ja vuokralaisen muutto. Ensi viikolla siis alkaa se ‘oikea’ kotona oleminen, jeep. On sitä jo odotettukin.

Ps.Kokeilen eka kerran laittaa kuvankin tähän. Se on kuin poika Puuh’in pärrä…

Tuottaa iloa ja tyytyväistä mieltä kun saa jotain aikaiseksi.

Ensinnäkin eilen illalla sain edistettyä keittiön osuutta; pientä siivousta ja perusmausteet pusseista purkkeihin. Sosiaalisella puolellakin oli aktiivista kun vein vuokralaisen muutamalle  oluelle. Oli lähibaarit täynnä tyhjää…

Tänään saatiin vietyä ne asunnonhakupaprut, jotka jäi viime tiistaina viemättä kun säätiön ovi oli lukossa. Siellä nainen oli melkoisen optimistisella mielellä. Kertoi ensimmäisen hallituksen kokouksen kesätauon jälkeen olevan ensi viikolla ja että silloin todennäköisesti saatetaan jo jakaa asuntojakin. Jee! Eikun peukkuja pydeen!

Paluumatkalla ajettiinkin spåralla keskustaan ja mentiin Kirjatorille korttien ostoon. Urakkaa siinä olikin etsiä toistasataa korttia! Lähetän ne huomenna Turkuun ja Hämeenlinnaan. Yksi luvattu asia hoidettu! Ja tulee kolme naista iloiseksi.

Kotona sain käytyä vihdoin uusitussa ja rempatussa kellarissa katsastamassa oman varastotilan. ISO ja siisti! No, sinne sitten kannettiin mun tuuletusteline makkarin nurkasta sekä iso kasa vuokralaisen tavaraa…Tilaa jäi hyvin mun tavaroillekin.

Suunnittelin päivällä keittiön pöydän hankintaa. Vanha pöytä kun on tosi hankala sen verran ahtaaseen tilaan kaikkine poikkipuineen. Mietin, että pyöreä pöytä vois olla hyvä…BE CAREFUL WHAT YOU WISH!!! Ja illalla olin jo tsekkaamassa valkoista pyöreää pöytää ja neljää valkoista tuolia. Jep, se on sit siinä. Sitten kun vuokralainen saa sen kämpän, se saa mun sängyn ja TV:n lisäksi keittiön pöydän ja tuolit. Eipä se sit muuta tarvikaan. Ehkä vähän astioita. Tai jotain. Ja mä saan sen pöydän…

Lapsen piti tulla yökylään, mutta vietittikin iltapäivällä, että tulisi vasta huomenna. Vastasin, et ‘tuut kun sulle itsellesi sopii’. Ja sitten mä olen täällä tällä samalla kaiffan koneella. Taas. Mut eipä se kai ketään haittaa. Ei mua ainakaan. Nyt ainakaan.

“Leivän kannikka ja nurkka, jossa nukkua,
minuutti hymyä ja tunti itkua.
Vähän iloa, paljon huolta. Eikä koskaan
naurua, jota kaksinkertaiset murheet
eivät seuraa.
Ja se on elämä?”

                          - Paul Lawrence Dunbar -

Aika alavireistä, mutta sitä se kyllä oli ennen linnaan lähtöä…

Näin olen joskus kirjoittanut vanhaan blogiini. En malttanut olla yrittämättä siirtää tekstiä tänne…

1.   Älä KOSKAAN tarjoa apuasi!

- yritä ainakin väistellä niin kauan kuin mahdollista, koska loppupeleissä olet kuitenkin syy kaikkeen ja vielä pariin muuhunkin juttuun, joista et välttämättä ole aiemmin kuullutkaan…

  2. Ole varovainen sen suhteen kenelle ovesi avaat!

- aina on se mahdollisuus, ettet saakaan päättää siitä milloin vierailu/majoitus loppuu…
- sinua voidaan tulla syyttämään yhden ruskean sukan tai käytetyn partakoneenterän katoamisesta vaikka olisit kaverin pyykkejä koneeseen sulloessa kysellyt sitä sukkaa tai itseasiassa kaveri on jo viikkoja höylännyt mitään mainitsematta sinun Lady Shave’lla tai Venuksella tai vaikka hammasharjalla…

- vaikka olisit pessyt pyykit, ostanut/tehnyt ruoat, tiskannut ja pitänyt OMAN kotisi siistinä (sen toisenkin sotkiessa paikkoja..) niin kyllä puskaradion mainokset huutavat sen puolesta kuinka tämä vieraileva artisti on JOUTUNUT kaikesta yksin huolehtimaan ja vielä lisää(?!) maksamaan…(kun tosiasiassa olet pyytämällä pyytänyt tuomaan kerran tullessaan pyykinpesujauhepaketin ja sanoille vastineeksi olet saanut sitä halvinta + kuunnella kuinka huono pyykkäri olet..)

  3.   Älä kerro itsestäsi mitään kenellekään!

- todennäköisesti “salaisimmilla” yksityiskohdilla mässäillään niin, että Painonvartijat on historiaa ja kunnon kalorimäärät vie sokerihumalan puolelle. (se onkin paha…)

- joka tapauksessa riittävää määrää sanojasi vääristellään niin, että saadaan joku/jotkut suunnittelemaan sinun eliminoimista tai ainakin lobotomiaa…

- mikäli sinulla on jotain minkä lasket omaksi henkilökohtaiseksi omaisuudeksesi tai vain haluaisit pitää edelleen yksin itselläsi, niin…

4.  MUISTA varmistaa selusta ja tee se vielä kerran!

- on kuitenkin Murphyn lakiin perustuva sääntö vailla poikkeuksia, että juuri tuo kyseinen asia/ esine/ tavara/ tuote/ vaate/ rahat tulla putkahtavat päivänvaloon otollisimmalla & itsellesi kivuliaimmalla hetkellä, jolloin sinua päästään (tietysti aiheesta!) syyttämään pimittämisestä ja/tai ohivetämisestä vaikka kyse siis edelleen olisi SINUN OMASTA henk.koht. asiasta…vaikka esimerkiksi niin tärkeästä kuin sinun oman äitisi antamista, kolmeen kertaan jo roskiin heitetyistä  saunatossuista, joista  toinen, muovinen kellastunut päivänkakkara, on jo pudonnut yhtäaikaa maitohampaittesi kanssa…(ja joista ei hammaskeiju tuonut kuin joulupukille tarkoitetun lahjalistan sisältäen vinkin uusista saunatossuista, jotka takasivat ne vanhat = loistavakuntoiset = kahta numeroa liian isoinakin juuri niiiiin sopivat läpyskät sinulle…vuosiksi…)

5.  Ja MUISTA vielä yksi asia:

- TOTUUS   SALAISUUDESTA ON edelleen ilmeisesti se, että kyseessä on asia, joka kerrotaan yhdelle (tai -hups- vahingossa joskus jopa kahdelle) kerrallaan eikä sen kertomiseen tarvitse tietää ensin totuutta, jota sitten väännellä & käännellä oman edun mukaiseksi…

- Muista ennen kaikkea se, että nuo “säännöt” toki koskevat kaikkia….PAITSI S.I.N.U.A.!!!!

Mitäs tykkäsit? Hyvä kun itse tunnistan…mutta aika mukavaa testiä vaikka itse kehunkin. On ajatukset kulkeneet omia polkujaan…

…yhteisasumista jäljellä! Vuokralainen on vihdoin pakannut tavaroitaan ja huomenna on uusi yritys jättää asunnonhakupaperit sinne säätiölle, jossa ovi oli viime tiistaina kiinni. En välttämättä tykkää ihan kauheasti siitä, että vuokralainen on puolestani päättänyt kellaristani löytyvän tilaa hänen tavaroilleen. Mutta sama se. Jospa sieltä säätiöstä löytyisi nopeasti asunto? Silloin kellarikoppini jäisi yksin omaan käyttööni. Kyseisen säätiön asunnoissa lienee ‘luonnollisia vapautumisia’, kuten vuoralaiseni totesi. Asukkailta kun vaaditaan toisena kriteerinä yli 65-vuoden ikä…Toinen kriteeri on yli 20 vuoden helsinkiläisyys yhtäjaksoisesti. Molemmat vaatimukset täyttyvät tässä tapauksessa, joten olen optimistinen.

Viikonloppu meni duunissa. Perjantaina tupa oli täynnä jokaista pöytää myöten ja laulajia riitti. Samaa ei sattunut lauantaille eikä varsinkaan sunnuntaille, jolloin ekan ja vikan tunnin vietin tasan yhden laulajan seurassa. Tylsää ja tylsistyttävää. Palkka juoksee, joo, mutta epäilen jaksanko olla tästä niiiiin kiitollinen…

Maanantai ja viikko edessä. Mitä mielessä? Hah, eipä juuri mtn. Työkkärissä tarvii käydä. Muita pakollisia ei muistaakseni tälle viikolle siunaantunut. Jos vaikka panostaisi himan siivoukseen ja raivaamiseen. Jee, siitä olen jo tyytyväinen, että olohuoneesta on poistunut kuusi huonekalua plus yksi TV. Tilaa alkaa syntyä ja sehän onkin tavoitteena. Tarvii myös hoitaa pois päiväjärjestyksestä korttikasan ostaminen ja Hämeeseen lähettäminen. En halua upota siihen runsaslukuiseen joukkoon, jotka portin toiselle puolelle päästyään unohtavat sisäpuolella solmitut ystävyyssuhteet. Eikä se nyt niin iso vaiva ole mennä ostamaan kasa kortteja. Vankilan kanttiinissa kun valikoima on rajallinen, heikko ja ehdottomasti ylihinnoiteltu!

Pirjolle ISO KIITOS tyttären kuvista, kommenteista ja ehdottomasti ystävyydestä, josta aion kyllä pitää kiinni!!! Me ollaan niitä, jotka pärjää ja jättää täyttämättä tilastoa rikoksen uusijoina, eikö niin? Kyllä! Mukavaa viikkoa, teille molemmille! Ja meille kaikille!

Tätä mä just tarkoitin sillä vastuksen puuttumisella! Tässä eilen käyty ‘keskustelu’:

Kerroin edellisviikon taksikyydeistä duunista kotiin palatessa. Että toisella kerralla sattui kuskiksi ulkomaalainen, somali, I thought.  Ajatuksena oli kertoa, että kyseisellä kuskilla ei ollut navigaattoria käytössä ja että yhdessä kohtaa matkaa jouduin huomauttamaan reittivalinnasta. En päässyt siihen asti.

Poika Puuh keskeytti ja alkoi kertoa kuinka joskus aikoinaan oli ottanut lennosta taksin, hypännyt kyytiin ja välittömästi myös ulos autosta huomattuaan kuskin ihonvärin. En voinut olla toteamatta, että “oletko noin rasisti?. Siihen Puuh vastasi, että “ei se ole rasismia jos valitsee keneltä ostaa palveluja”. Esitin oman mielipiteeni, että jos valitsee palveluntarjoajan ihonvärin perusteella, on se mielestäni juuri rasismia…

Enkä voinut olla jatkamatta aiheesta. Kysyin, että “ollessasi tuota mieltä, niin miten mahdat oikeasti suhtautua poikani tummaihoiseen tyttöystävään?”. Puuh kuittasi, ettei välitä kommentoida asiaa nyt enempää. LOPPUIKO SANAT? Eipä olisi ollut ensimmäinen kerta. Sama reaktio oli aikoinaan kun tivasin mielipiteitä sekä perusteluita niille aiheena homofobia. Silloin sanattomuuden lisäksi reaktiona oli myös leuanväpätys.

Taitaa olla aika syvään juurtuneita mielipiteitä, mutta onko niille perusteita? Ja tietääkö Puuh itsekään MIKSI hän suhtautuu niin negatiivisesti ja jopa pelokkaasti kyseisiin aiheisiin? Oma mielipiteeni on, että ‘antaa kaikkien kukkien kukkia vaan’. Erilaisuus on elämänsuola ja sallittua lain asettamissa puitteissa.

Ja vielä sen haluan tässä kohtaa sanoa, että poikani tyttöystävä ON tähänastisista tytöistä ehdottomasti fiksuin, mukavin ja varsinkin normaalein! Ihana ihminen!!! <3

En mä sillä, etteikö ihmisillä saisi olla omia mielipiteitä -ja vaikka homofobia- mutta kyllä mielestäni noinkin jyrkissä mielipiteissä pitäisi olla perusteet. Ja pokkaa ilmaista ne!

PS.Eilen oli EKA pay-back-time kun Puuh muistutti kuinka HÄN on järjestänyt mulle töitä. Kuinkahan kiitollinen vielä joudunkaan olemaan ja miten?