Muurin tällä puolella…

Olipas oikea maanantai!

Kuten jo kerroin, niin hammaslääkärikäynnistä jäi JÄLLEEN paha mieli kaikkineen. Kerroin senkin, ettei ollut mitään intoa mennä töihin. Oli kamalaa sutia tuolla sohjomöhnässä kun sen alla on jäätä. Se tekee edelleen varmasti ihan hyvää pakaralihaksille, mutta silloin reitin pitäisi olla pidempi. Onneksi ei ole?

(Odottakaas sitä kuvaa kun tuo lumimäärä alkaa sulamaan noiltakin portailta..)

Töissä… No joo, työlaatikostani oli ‘viety’ kahdet valmiit lapaset ja siksi kyselin seuraavan homman perään. “Lapaslanka alkaa olla lopuillaan“, sanoi ohjaaja, ja siihen samaan ehti pomokin kertomaan, että “teille viisipäiväisille pitäisi kyllä antaa muutakin hommaa kuin neulominen“.  “Kiinnostaisiko ompelu tai verhoilu?“. Njaah. MINÄ virkkaisin tai kutoisin mieluummin, mutta.

EN OIKEASTI YMMÄRRÄ sitä, kuinka ne ulkomaalaiset edelleen istuvat pyllyt penkissä ja pyörittelevät lankoja sormissaan ilman moista kehoitusta. En. MITEN ne langat heille riittävät jos ei minulle??? Olkoonkin osan TYÖaikaa kielikursseilla tai rukoilemassa, silti. En ole oikeasti rasisti, mutta tasa-arvoisuus toimikoon molempiin suuntiin.

Jouduin leikkaamaan entiseen lääkärintakkiin painettuja tekstejä..?!! Kierrätys on avainsana. Seuraavaksi leikkasin mainosmuovista putkikasseihin oikean kokoisia paloja. Eikö minusta muuhun ole? Vai eikö muista siihen mitä minä tein? Ha-loo.

(Kierrätyksestä löytyneen, 0,45€:n paidan teksti..)

Kaikki loppuu aikanaan ja niin teki työpäiväkin. Pääsin luistelemaan kotiin, laitoin pyykit koneeseen, söin ja menin peiton alle. Tunnin tirsat ja pyykit pois koneesta. Seuraavat koneeseen ja puikot käsiin. Neuloin Wanin sukkaa tunnin, mutta ei sekään oikein tähän päivään istunut.

Epsoo viettää vapaailtaa omassa kotonaan. Pyysi hän minua sinne seurakseen, mutta kun edellis yöstä jäi univelkaa ja huomenna (tänään) on kaksi tuntia normaalia aikaisempi ( herätys ja..) töihin meno… Ja minä olen TÄSSÄ?

Tulisipa huomisesta tätä mennyttä päivää parempi! Muistanko oikein, en mene katsomaan, mutta oliko vuosi sitten samaan aikaan samanlaista masennusta ilmassa? Taisipa olla. Aurinkoa ja iloa kaivataan. Ja pian.

Yöpalaa, ja pää tyynyyn!

PS. Jääköön lopuksi positiivinen ajatus: testasin illalla steppilautaa vartin verran!!! Onkohan pohkeet jumissa aamulla..?

Arvatkaapas mitä minä tekisin JOS saisin lottovoiton..???

En edes lottoa, mutta silti. Minä hoitaisin itseni sellaiseen nukutukseen, jossa suuhuni laitettaisiin implantteja sekä siltoja koko suun täydeltä kerralla! Jopa vielä paikallaan olevien omien alahampaiden tilalle. Varmasti!

Viiden tunnin torkkumisen jälkeen kello soi ja olisinhan minä silloin saanut heti unesta kiinni uudestaan. Ei auttanut kuin nousta, laittaa kahvit ja mennä suihkuun. Onneksi se yleensä piristää ja kahvi loput. Sohjossa oli kamala kävellä, bussi meni nenän edestä ohi ja ratikkaa sai odotella. Siis sitä oikeaa, kaksi ‘väärää’ siitä kyllä meni ensin.

Olin sitten myöhässä, mutta en onneksi sitä varttia, jonka jälkeen pääsee vain varaamaan uuden ajan. Mallattiin ylä- ja alaproteesia, hiottiin ja mallattiin uudestaan. Nyt alaien (siis ien alhaalla) on sisäpinnalta taas auki ja yökkäilin koko paluumatkan kotiin. Otin proteesit yökkäilyjen lomassa heti kotona pois. Ensi kerralla ne pohjataan - onpa lohduttavaa?

En ole pystynyt käyttämään niitä nyt ollenkaan. Siksi en ole oppinut syömään niiden kanssa ja koko ajatuskin tuntuu oudolta. Siis se syöminen. Suu ja mieli pistävät vastaan, henkisesti alan olla kypsä koko projektiin. Ei kiva.

Tähän kohtaan sopinee kuva…

…päästä, jossa sipulini asuvat. Tuo pää aikoinaan tuijotti minua yhden kaupan ikkunassa aamuin illoin työmatkalla ja pakkohan se oli käydä ostamassa kotiin. Kansi on pudonnut ja hajonnut pariin kertaan, mutta liimattu kasaan uudestaan.

Vielä tämä mukillinen kahvia ja sitten on lähdettävä kahlaamaan töihin. Sekään ei nyt kiinnostaisi kun työkaverini O. on atk-kurssilla. Puuttuu se paras juttuseura sieltä, nääs. Vien matkalla VIHDOINKIN kirjeen postiin ja niin lähtevät tekemäni lapaset Patonkimaahan…

Onneksi huomenna on tiistai..!

Älkää katsoko kellonaikaa vaikka se oikein näyttääkin…

Torkahdin tuossa hetkeksi, mutta ilmeisesti juuri sen verran riittävästi, että nyt uni pakoilee. Vai vaikuttaako siihen se, että TIETÄÄ, että pitäisi olla jo syvässä unessa? Työviikko edessä ja sen aloittaa käynti hammaslääkärillä - ei kai kukaan tuollaisista ajatuksista iloa mieleensä saa..? Olen niin tottunut valvomaan näille pikkutunneille Epsoota odottamassa, että vaikka hän tänä yönä meneekin omaan kotiinsa, niin tässä olen ja -hemmetti soikoon- nökötän. Kele.

Kipitin viime yönä Kallioon aika vauhdilla. Olihan siellä kaksi tärkeintä ihmistä, joita halusin nähdä. ♥ Poika oli reippaana tiskin takana ja kävi välillä hakemassa laseja/pulloja pöydistä. Hyvin oli kuulemma kaikki mennyt ja poika kertoi kassakoneenkin olevan entuudestaan tuttu. Hienoa! Saattaahan tuo ilta poikia tuurauksia jatkossakin. Tämä äiti osallistui valomerkin jälkeen pöytien tyhjentämiseen ja pyyhkikin ne. (..teen sen aika usein, avuksi.)

Pojasta oli tullut jälleen kerran sylikummi päivällä, mutta tällä kertaa hieman erikoisemmalla tavalla. Yksi pyydetty oli kai ollut reissussa ja joku pariskunta vatsataudissa. Niinpä poika oli lyhyellä varoitusajalla rientänyt paikalle bestiksensä tyttären ristiäisiin. Kauniin nimen tyttö oli saanut.

Töitten jälkeen poika heitti meidät luokseni autolla ja jatkoi matkaansa keskustaan noutamaan kaveriaan. Äiti oli (ja on) pojastaan niin ylpeä!!! ♥

Ulkona sataa lunta. Eikö sen tulo koskaan lopu? Voi vain arvailla millaisissa lätäköissä kevään kuljemme. Pitäisiköhän ihan sitä varten satsata kunnon kumisaappaisiin? Niitähän on nykyään aika hauskojakin..

Tuleva työviikkokin ahdistaa. (..siis…kävin juuri vaa’alla ja jouduin toteamaan, että paino on noussut lyhyessä ajassa NELJÄ kiloa, joista suurin osa on vyötärön alapuolella, plaah!!!) Minä kun mieluummin virkkaisin siellä, mutta “nyt neulotaan lapasia”. Varsi, peukalon aukko, vähän matkaa ja kavennus. Sama toiseen kertaan ja sitten ne peukalot. Kas, valmiit lapaset ja eikun silmukoita luomaan seuraavia varten. Varsi, peukalon aukko, vähän…….

Mutta ennen sitä pitää mennä halki lumisen kaupungin ratikalla hammaslääkäriin. Eipä kiinnostaisi enää yhtään!!! Projekti on kestänyt puolitoista vuotta ja tuntuu, ettei loppua edes häämötä missään. “Kustannussyistä olemme päättäneet sammuttaa tunnelin päässä olleen valon” tai sinne suuntaan. En jaksaisi enää ollenkaan. Ah-dis-taa!

Jos NYT menisin nukkumaan ja jos NYT saisin heti unenpäästä kiinni, ehtisin nukkua peräti vajaat kuusi tuntia ennen suihkua ja liikkeelle lähtöä. Voi ei. *huokaus*

Olisi Epsootakin ikävä. Olisi edes tulossa viereen, mutta kun ei. Ei tänä yönä. Menee huomenna auttamaan tytärtään muutossa. Ihan kiva kun menee, mutta paremmin minä olisin nukahtanut kainalossa… *toinen huokaus* Ei se auta tässä istua ja marmattaa. Tiedän. “On silti hyvä, ettet näe minua nyt” kun suupielet ovat alaspäin kuin sateenvarjo.

*kolmas huokaus ja syvä sellainen*

Tule jo aurinko, ja tuo ilo mieleen!!!

Olin eilen aikeissa kirjoittaa, mutta se jäi. Niinkuin jää niin moni muukin asia hoitamatta ja suunnitteluasteelle. Jos edes sinne asti.

Oma aikaansaamattomuuden ilkiö nostaa jälleen päätään. No okei, sain minä eilen tiskattua valtavan tiskivuoren, käytyä kaupassa ja tehtyä ruokaa. Pyykkiäkin pesin koneellisen eilen ja toisen tänään, mutta silti. Pitäisi sitä ja pitäisi tätä, mutta pylly on ja homehtuu tällä tuolilla.

TIETOKONE on varastanut minulta elämän?

Erilailla kuin vaikkapa vuosi sitten. Silloin vielä kiertelin lukemassa blogejanne, mutta nyt facebook ja sen pelit vievät kaiken ajan. Ja huomion. Järkyttävää sekin on, että kone aukeaa ennen kuin toivotamme Epsoon kanssa toisillemme edes huomenta. Pysyy auki koko päivän niin, että toinen meistä on koneen kimpussa. Epsoolla on omat koukuttavat pelinsä.

Olisiko aika tehdä jotain muutakin? Kyllä.

No, ehkä noilla pyörillä en lähtisi nyt ajamaan kuitenkaan..

Arvatkaapa mitä..? Tätä äitiä kutittaa kivasti vatsassa… Poikani on tänään ensimmäistä kertaa töissä (blokkaamassa eli tyhjentämässä astioita pöydistä sekä tiskin takana) samassa ravintolassa, jossa Epsoo vetää karaokea!!! ♥ + ♥ !!! Parhaillaan. Olen koko illan jarrutellut, etten menisi sinne liian aikaisin hymyilemään tyhmänä. Katsomaan heitä molempia töissään ja hymyilemään.

Onnistuin aika hyvin sillä nyt tulee kiire suihkuun ja liikkeelle.

Voi että.

PS. Espanjassa voidaan loistavasti! ♥

Olo on huomattavasti parempi. Onneksi.

“Minni” tuli eilen illalla ja hetken katsoin kauhuissani jätesäkkien määrää. Nuorilla tuo käsitys “ei mulla paljoa tavaraa ole” taitaa olla hieman eri kuin tällaisella keski-ikäisellä hamstraajalla, heh heh. Noh, hyvin ne kaikki mahtuivat kellariini kun sängyn vei vinttiin. Vielä jäi tilaakin.

On vaikea ymmärtää, ettei ystävää näe ainakaan puoleen vuoteen! Olenhan ennenkin teille kertonut, että tuo likka on kuin oma tyttäreni. ♥ Heipat ja halaukset oli pakko hoitaa nopeasti, etten olisi alkanut taas itkemään… Neiti on näihin aikoihin perillä Espanjassa - oi että kuinka jännää!!! Lupaamansa blogin aloittamista odotellessa… *wink wink*

Oma oloni on jo huomattavasti parempi kuin eilen. Onneksi. No, saattaisin olla jo työkunnossa, mutta noudatan annettua sairauslomaa. Ihan siksikin, etten ainakaan tartuttaisi ketään.

Laitan nyt näitä lumikuvia taas, jotta muualla asuvat saavat tuntumaa maisemiin, joissa me tänä päivänä kahlaamme. En todellakaan muista koskaan nähneeni moisia kinoksia täällä! Miettikääpä rollaattorin tai lastenvaunujen kanssa liikkuvia? Yhdyn uutisten kommenttiin, että lunta alkaa olla vaarallisen paljon.

On niitäkin paikkoja, joissa lumen luonnista on huolehdittu asianmukaisesti. Kaunistahan tuo puhdas lumi on.

Me olemme jättäneet suosiolla auton Epsoon luo parkkipaikalle. Kuka nyt vapaaehtoisesti etsisi paikkaa tuon näköisiltä kadunvarsilta? Not me. Not Epsoo.

Olen ennen aina ajatellut, että saisinpa elää suhteellisen terveenä elämäni loppuun asti. Tuossa yksi päivä siihen ‘rukoukseen’ tuli uusi pointti: että säästyisin tulemasta elämälle katkeraksi!

Olimme Epsoon kanssa tulossa Hakaniemestä ratikalla Kallioon. Meillä oli iso painava putkikassi eikä minunkaan laukkuni ihan kevyimmästä päästä ollut. Istuimme ratikan viimeisiin penkkeihin vierekkäin laukut syleissämme ja ratikka lähti liikkeelle.

Seuraavalta pysäkiltä kyytiin nousi mummeli keppinsä kanssa. Siis meidän selkämme takaa. Välittömästi tuo ikääntynyt nainen alkoi rääkymään. Joo, ei sitä huutoa muulla nimellä voi kutsua! Miettikää kolmea palaa porkkanaa pyörimään mummon kurkkuun kuin yksikseen pesukoneeseen eksynyt kenkä..!? Paha ääni. Aikuisten oikeasti.

“PERRRRSEET YLÖS JA VÄHÄN ÄKKKIÄ!!!“, tuo nainen karjaisi. Meille. Epäili vielä, ettemme olisi kuulleet ja toisti useaan kertaan samat sanansa. Tyhjiä paikkoja siellä piisasi; niin edessämme kuin ns. sinkkupaikoillakin. Ihmetteli suureen ääneen, että “eikö siinä ole sitä kylttiä” millä hän olisi etuoikeutettu juuri niille paikoille, jossa istuimme. Ei ollut. Kerroin sen kyllä, mutta eihän se mummeli mitään kuunnellut.

Koko matkan Hakaniemestä Kallioon se nainen huusi ja huusi. Oikein nolotti hänen puolestaan. “20-prosenttinen invalidi“, “ikinä en oo tupakkaa polttanu, enkä viinaa juonu vaan kovaa työtä tehny“, “nuoret pojat ovat kohteliaita, mutta tytöt eivät pidä ovea auki vaikka samasta olisivat kulkemassa” ja “tuollaiset keski-ikäiset paskat“. Joo-o, kirosanoja lenteli ilmaan emmekä voineet olla hymyilemättä lääkityksen sopivuudelle. Emme päin naamaa, mutta keskenämme.

LUOJA MEITÄ VARJELKOON TULEMASTA YHTÄ KATKERIKSI. KAIKELLE.

Epsoo meni taas töihin. Ja minä odotan, että josko “Minni” pääsisi nettiyhteyteen isäntäperheensä koneella ja ilmaantuisi FB:iin kertomaan miten matka meni. Ei näy. Taidan sitten mennä tiskaamaan, hö. Enpäs menekään vaan ensin käyn tsekkaamassa poikani pikkusiskon kirjoituksen uuden uutukaisesta blogistaan…

Lumista iltaa!

PS. Tämä oli tasan 700. kirjoitus tänne blogiin. Oh-hoh!

Laiskuutta ja vatsatautia. Ne minut ovat pitäneet poissa päivittämästä.

Kävelin tänään töihin päästäkseni toteamaan terveydenhoitajan ovelle, että siinä oli lappu: “sairaana 2.-4.2.” Niin minäkin. Paitsi, että kahlasin tuossa sohjossa arvausasemalle ja sain sieltä sairaslomalapun loppuviikolle. Onneksi ei paljoa okseta, toinen vaiva (hyhhyh!) riittää.

Ystäväni “Minni” soitti juuri. Ovat matkalla luokseni ja kuulemma tila-auton verran tavaraa muuttaa kellariini puoleksi vuodeksi. Tulee ikävä! Olen samalla kuitenkin niin onnellinen hänen puolestaan ja likasta ylpeä kun uskaltaa lähteä. Onneksi on Skype, joka pitäisi saada asennettua koneelle. Ai niin, innolla odotan kun likka lupasi alkaa kirjoittamaan blogia sieltä Espanjasta käsin. Kuvineen.

On kyllä ollut sellaisia kelejä, etten taida muistaa koko aikana olleen, mitä olen täällä asunut (kohta 23 vuotta). Lunta on ihan tautisen paljon ja jalkakäytävät ovat oikeita urheilutantereita kinoksineen. Historialliset talonmiehet olisivat kultaa näinä päivinä verrattuna huoltofirmoihin, jotka melkoisen laiskasti putsaavat väyliä. Pakkasta ja nollakelejä vuorotellen.

Kunhan olo tästä vähän kohenee, yritän saada jotain aikaankin. Edes kutomalla.

Hyvää alkanutta helmikuuta!

Voi pojat - vapaapäivä. Molemmilla. ♥

Tulipahan oltua kaikki viisi päivää töissä. Hyvä minä. Eilinen oli kyllä aika liisteriä, mutta niin se näytti olevan muillakin. En saanut aikaiseksi kuin peukalot yksiin lapasiin ja pääteltyä langat. Hei haloo, ostin sen kelta-valkoisen huivin. Meni puolitoista viikkoa ennen kun sain sille hinnan! (Wani, saat sen kunhan kudon ne sukat mukaan..)

Veljeni pojalle löysin päheet housut:

Minusta nuo ovat niin ihanat kun noissa on takataskutkin noin alhaalla.

Ystäväni “Minni” teki ison päätöksen. Myönnän olleeni avittajana sanomalla, että tuollaisia tilaisuuksia ei kannata jättää käyttämättä. Ei tarvitse sitten aikanaan vauva kainalossa manata sitä, ettei olisi mennyt silloin kun vielä voi. Hän lähtee Espanjaan au pairiksi puoleksi vuodeksi!!! Ikävä tulee, onhan hän kuin oma tyttö (19v), mutta olen niin onnellinen hänen puolestaan! ♥

Perhe on suomalainen ja hoidettava lapsi viisi vuotias. Lohduttelin jo eilen, että facebook toimii sielläkin. Pääsemme olemaan yhteydessä reaaliaikaisesti. Minni on niin ihana ihminen, ettei kukaan voi olla tykkäämättä hänestä! Hyvin kaikki menee. Lupasin ottaa hänen tavaransa kellariin säilöön siksi aikaa. Voi kamala, neiti lähtee jo ensi torstaina! Onneksi tapaamme tänään!

Esittelin eilen Patongille fb:ssa pojalleen tekeillä olevat lapaset. Voin nyt esitellä ne teillekin:

Yksi peukalo vielä puuttuu… Harmi, ettei kuva kerro kuinka pienet ja suloiset ja pehmeät nuo ovat.

Menin taas viime yönä Epsoota vastaan. On minulla ihana mies ♥ ! Koskaan ei ole liian vanha, eihän..? Kotini edustalla oleva puisto pursusi uutta pehmeää lunta. Oikeastaan tämä ensimmäinen (ja viimeinen) kuva on teille kahdelle, jotka olette poissa kokemasta tätä -tunnistanette itsenne?

Nuo puun varjot ovat niin kauniit tuossa hangella. Ehdin sanoa Epsoolle, että “arvaa mitä..” ja hän oli heti täysillä mukana…

Kyllä, me heittäydyimme hankeen tekemään enkeleitä. ♥

Tuossa on Stanstan enkeli.

Tässä voisi kuvitella, että alla on auto. Ei ole. Epsoon auto on aivan saman näköinen…

Mutta ajatelkaa mikä mies minulla on..!!!

♥ Oi kun olen onnellinen ja rakastunut ♥

Mies meni juuri suihkuun ja kuulemma minä menen heti perään. Hän haluaa lähteä kanssani ulos kaupoille  ja silloinhan blondin on mentävä. Mielelläni minä…

Ihanaa lauantaita!

Miksi töihin menon suhteen ei ole pakkasrajaa..?

Ei kai.

Innostuin yöllä kokeilemaan sitä lapsen lapasta epäonnistuneen jälkeen eri langalla ja vaikka minun piti “vain ihan vähän aikaa”, meni siinä kello tunnilla eteenpäin. Näytti tuo kyllä jo paljon paremmalta. Tein sen äsken loppuun, mutta pidän teitä (?) jännityksessä ja kuvaan vasta kun parikin sille on valmis. Minä tykkään, että tuli kiva!

No, piti mennä ajoissa nukkumaan, MUTTA koskas minä niin tekisin..? Never. Kello soi aamulla ja silloin olisi uni maittanut ilman niitä pyörimisiä, mitä yöllä tein. Ei auttanut kuin nousta kahvin keittoon ja mennä suihkuun. Hei, en minä silleen valita, e-hei. Tiedän sellaisiakin henkilöitä, tai ainakin yhden, joka olisi varmasti aivan onnessaan niistäkin kuudesta nukutusta tunnista. Harmittaa vain tämä rytmi, joka on tässä iässä vähän päällään, jotta jaksaisi täydellä teholla.

Lähdin töihin jälleen muutamaa minuuttia liian myöhään ja olin tietenkin myöhässä saman verran vaikka tikutin kintuillani kuin muinainen Singer. Muutaman minuutin - mitäs sitten? Pah.

HUOMIO: nyt alkaa rasismiin liittyvä osio. Hypätkää yli jos epäilette olevanne liian herkkä hipiäisiä tähän…

Meillä on töissä mm. irakilainen (kurdi), ‘venäläinen’, kiinalainen sekä thaikku. (Aamuvuorossa muitakin, mutta heidän kanssaan en ole tekemisissä eri työvuoron vuoksi) Olen viime aikoina huomannut, että kun ohjaaja tulee sanomaan, että “nyt kaikki siivoamaan”, niin sepä ei koskekaan noita muualta tulleita. Ei se koske silloinkaan kun osoitetaan repimään niittejä penkeistä sormet ruvilla & rakoilla. EIKÖ tuo ole muka rasismia? Siis meitä suomalaisia kohtaan?

Emmekö me ole ihan samanlaiset kädet omaavia naisia? Toki meissä kaikissa on eroja sen suhteen mitä osaamme ja mikä meiltä luonnistuu, mutta eihän se kansalaisuutta ja juuria katso. Monta kertaa minäkin mieluummin viettäisin ne neljä tuntia pylly penkissä ja puikot sormissa, mutta ei kun muihin hommiin. Ketkä silloin jäävät sijoilleen..? Just nuo ulkomaalaiset. En ymmärrä, ja hyväksyminenkin näyttää olevan minulle vaikeaa…

Nyt kokeillaan blondia, luulen ma. Pitäisikö minun yleisen mukavuuden nimissä pitää suuni kiinni ja ajatukseni ominani vai onko minulla oikeus ilmaista mielipiteeni? Ymmärrän täysin sen, että jos joku kuntoutuu tuolla kuntouttavassa työtoiminnassa esim. selkävaivoistaan, niin hänelle suotakoon vapautus selkää rasittavista hommista. Kielimuuri ei ole mielestäni riittävä syy siihen, että vain me ‘kotimaiset’ siivoamme työpaikalla ekstrasotkuja. (Siis siellähän muuten on siivooja, mutta jos teemme erittäin sotkevaa purkuhommaa, niin omat jälkemme putsaamme, tietysti.)  Uuh, oikein sapettaa, näemmä.

En luovu oikeudenmukaisuuden periaatteistani. En ainakan helpolla ja puhumatta asioista. Piste.

Ja sitten iloisempiin asioihin. Epsoo tuli, aah, hakemaan minut tänään töistä. Ensinnäkin siksi, että minulla oli se steppilauta laatikkonsa kanssa kannettavana kotiin.

Mainittakoon, että tuo lauta oli siis minulle ihan ilmainen.

Pyörähdimme yhdessä kierrätyksessä ja tulimme sieltä ulos tyhjin käsin. Okei, olin päivällä jo löytänyt sieltä ihanan puna-mustan hupparin ja yhden T-paidan (musta, jossa lukee valkoisella “yökyntäjä”, heh heh..) maksaen kummastakin 0,45€ kappale. Nyt voin esitellä nämä Epsoolle ostamani tavarat:

Tämä hedelmäkori menee siihen samaan sarjaan keittokirjatelineen, viinipullotelineen sekä servettitelineen kanssa. Niin tämäkin:

Työkaveri naureskeli, että jos tuon kääntää nurin ja laittaa alle muutaman lämpökynttilän, saa tuossa pidettyä ruoan lämpimänä. Miksei?

Löysin minä taas muutaman lankakeränkin, jotka itkivät siellä mukaani…

Hinnat noissa olivat 0,30-0,40 €:a kerä. Tuo valkoiselta näyttävä on itseasiassa luonnon valkoista hopeisin koristein.

Kotiin tultuamme Epsoo nukahti (ja heräsi juuri). Minä neuloin sen ekan lapasen ja kävin sitten tiskaamassa astiat. Muistin katsoa postinkin ja kas, siellä oli oikea postikortti:

KIITOS Marika perheineen!!! Kyllä minunkin niin tekisi mieli päästä nyt lämpimään kun pakkaset paukkuvat ja tunkevat sisään tuosta edelleen rikki olevasta ikkunasta…

Mutta minäpä alan nyt neulomaan paria tuolle söpölle lapaselle…

Pukekaa, niin tarkenette!

Juuri NYT on Oikea Hetki tehdä jotain muuta kuin mitä olin juuri tekemässä. Syy selviää hetken päästä…

Vilkaisu keittiön ulkomittariin löi jarrut päälle. En halunnutkaan enää suihkuun enkä ollenkaan ulos kotoa, mutta eipä sitä aina voi halujaan seurata. Ei työpäivinä ainakaan. Oli siis pakko kahvin juonnin jälkeen tehdä ne joka päiväiset puuhat ennen töihin lähtöä, mutta ensimmäistä kertaa ikinä puin tänään farkkujen alle leggingsit, enkä katunut hetkeäkään koko päivänä. Mittari näytti ennen yhtätoista -14 astetta. Nyt se on jo -17. Hyrrrr!

Mutta ulkona paistoi AURINKO!

Pikaiseen, palelevin sormin, otettu kuva ei sitä välttämättä parhaiten todista, mutta kyllä se paistoi.

Koska töihin meno oli tuntia normaalia aikaisemmin, näin siellä aamuvuorolaisetkin. Tuolit olivat loppua kesken, mutta löysin itsellenikin sellaisen ja jatkoin lapasten kutomista. Jossain vaiheessa sain kutsun eri hommaan ja ensimmäistä kertaa koskaan leikkasin superloonipatjasta sellaisia muutaman sentin levyisiä suikaleita sellaisella kovaäänisellä sahaleikkurilla. Olihan sekin vaihtelua…

Kierrätyksestä päivän ’saalis’ maksoi 1,35€, mutta en voi sitä vielä paljastaa, koska se on Epsoolle yllätys. Ilmaisosastolta löysin itselleni steppilaudan! Ihan oikeasti olen parina päivänä juuri miettinyt, että tahtoisin sellaisen. Jotain mukavaa musiikkia taustalle ja eikun askeltamaan laudalle. Kävin vankilassa aerobicissä ja muistan sieltä hyviä liikesarjoja laudan kanssa tehtäväksi. Tervetuloa kesäkunto..? Hmm…

*In my dreams*, mutta yrittänyttä ei laiteta (vaa’alle?)…

Olohuoneen ja eteisen oviaukon luo jää sellainen kulma kirjahyllyn vuoksi…

Eilen oli jo toinen kerta kun huomasin siinä SEITTIÄ!?! Ensimmäisellä kerralla Epsoo rauhoitteli minua väittämällä, että se on vain pölyä. Toista kertaa en usko vaikka joudunkin myöntämään, että siivoilut ovat jääneet ajatustasolle viime aikoina. Ystäväni H. sen eilen polkaisi kengällään pois ennen lähtöään, mutta siihen jäi vielä. Epsoo otti sen pois ja joutui myöntämään, että se taisi sittenkin olla seittiä. MITÄ IHMETTÄ se kirjahyllyni takana asuva kahdeksan jalkainen syö pysyäkseen talven yli hengissä? Ei, älkää kertoko!!! Enkä katso onko se toinen paikallaan kakluunin päällä, EN.

Töistä tultuani otin taas päikkärit ja aloin sen jälkeen tekemään MUKA lapasia alle vuoden ikäiselle pojalle…

EI tullut lapasta, tuli susi. No, positiivinen asenne kunniaan ja kerrottakoon, että tuossa tekeleessä on ensimmäinen peukalokiila mitä olen koskaan tehnyt. Nyt tiedän miten se tehdään. Kuva ehkä vähän vääristää eli jos olisin jatkanut peukun loppuun, olisi siitä tullut yhtä pitkä kuin koko lapasesta. Yrittänen huomenna uudestaan. Periksihän minä en anna. (Malttia Patonki, kiitos!)

Epsoo meni tänään omaan kotiinsa ja piipahti luonani ennen töihin menoa. Hän menee yöksi Espooseen ja se on varmasti ihan hyvä ratkaisu vaikka olenkin jo niin tottunut hänen vieressään olemiseen (miinus kuorsaus..), että ikävöin jo nyt. Menen ajoissa nukkumaan sillä huomennakin on töihin meno tuntia tavallista aikaisemmin.

Ottaisinko toiset langat ja kokeilisin vielä tehdä lapasen ilman peukalokiilaa..? Niin taidan tehdä kun… tuntuu vaan siltä. Vinkkejä vastaan otetaan jos joku on tehnyt tumppuja noin pieniin käsiin…

Tammikuu on tämän viikon jälkeen historiaa!

Miksi joka viikkoon kuuluu maanantai vaikka siitä ei juuri kukaan tykkää? Minäkään.

Viikonloppu oli kiva, ihana ja mukava. Menin silloin perjantaina Epsoon työpaikalle ja sieltä huruutimme Espooseen. Heräsin lauantaina ennen Epsoota ja kahvit juotuani kaivoin kutimen esiin. Minullahan on siellä langat sitä varten, että teen murulleni sukat. Sain ensimmäisen valmiiksi:

Ja aloitin toista. Olin lauantai-illan siellä yksin kun Epsoo oli töissä. On se jännä kuinka en malta yksin ollessanikaan mennä väsymyksestä huolimatta nukkumaan. No, ehkä minua ei väsyttänut tarpeeksi.

Sunnuntaina heräsin siihen kun poikani soitti. Kyseli, että missä olen ja kertoi tulevansa käymään. Tulikin - ja sai lautasellisen hyvää Epsoon tekemään kaalisoppaa. Ou nou, nyt saatan olla “hieman” kateellinen: poika lähtee huhtikuun lopulla Thaimaaseen KUUKAUDEKSI kavereidensa  kanssa. Lennot on jo maksettu. Toki suon hänelle reissun rankan armeijavuoden päätteksi, mutta kateellinen olen. Myönnän sen!

Pojan lähdettyä pistin kutimen syrjään ja aloimme viettämään Epsoon kanssa hänen (meidän) vapaapäiväänsä. Minun on kyllä nyt pakko kehua sillä, että minulla ON mies, jonka kanssa voi puhua. Jutella ja keskustella. Olkoonkin, että silloin siinä samalla saattaa kulua hieman (?) alkoholia, mutta on se sen arvoista. Puhumme kaikki ne asiat, jotka viikolla jäävät selvittämättä ajan puutteen vuoksi. Ei sitä silloin yöllä jaksa kun hän tulee töistä saati sitten aamulla ennen kun minä lähden omaani.

Hetken mielijohteesta menin kylppäriin ja laskin ammeen täyteen ihanan kuumaa vettä sekä…

…kylpyvaahtoa. AAH! Ihana tuoksu ja ihana pehmeys! (Kiitos Minz!!!) Lepuutin kipeää olkapäätäni sekä käsivartta ja nautin mieheni läheisyydestä. Pesin hiukseni hyvän tuoksuisella shampoolla ja nautin.Valoa tuomassa oli Epsoolle joululahjaksi ostamani kynttelikkö…

Ei noiden nautintojen arvoa aina rahalla mitata… ♥

Jotain tuolla Epsoon kylppärillä on kuitenkin meitä vastaan…

Jostain syystä tuo vaahtovesi ei kokonaisuudessaan mennyt sinne minne sen olisi pitänyt. Ei vaikka huoltomies kävikin jo kerran avaamassa viemärin, joka on ihan oudosti neliö SEINÄSSÄ..!? Tulipahan pestyä tuo lattiakin samalla…

Tänään en sitten tietenkään olisi millään halunnut herätä, nousta ja lähteä töihin. Muistelin edellistä maanantaita ja pakotin itseni pois peiton alta. Keitin kahvit ja koitin saada itseäni hereille. Ei helppoa. Onneksi Epsoo jaksoi nousta ja heittää minut töihin. Oli vielä ajettava kotini kautta kun minulla ei ollut kulunvalvontalätkää mukana. Uuh. Onneksi se ei tee mutkaa matkaan ja olin vain muutaman minuutin myöhässä.

Päivä oli liisteriä, mutta meni ihmeen nopeaan kuitenkin. Sain tehtyä lapasiin peukalot ja aloitettua seuraavia. Siis lapasia, ei peukaloita. Heräsipä taas ajatus siitä, etten olisi vielä(-kään) valmis kokonaisiin työpäiviin. Neljässä tunnissa on minulle tarpeeksi. Huomenna ja ylihuomenna sinne meno onkin tuntia aikaisemmin. Muista Stansta!

Kotiin kävellessäni en voinut olla ihastelematta sitä kuinka valoisaa jo on.

Piipahdin kaupassa hakemassa ‘maitoa’ ja tulin kotiin. Ehdin ottaa kengät pois ja vaihtaa vaatteet kun ovikello soi. Ystäväni H. tuli hakemaan huivinsa ja sai samalla kassillisen paitoja itselleen. Hyvä mieli. Varmasti molemmilla.

Hänen lähdettyään nukuin vähän toista tuntia ja melkein heti herättyäni Epsoo tuli. Tuossa tuo mies katsoo kaikkea mitä telkkarista tulee ja ihan selvästi odottaa, että lopettaisin tämän naputtelun. Niin se on sitten tehtävä. Ymmärrätte varmaan.

Antoisaa alkanutta viikkoa!