Muurin tällä puolella…

Osasinpas taas huijata itseni tähän koneelle. Muka vain piipahtamaan, hah. Onneksi en katsonut kelloa tullessani…

En ihan aikaansaamaton ole kuitenkaan ollut. Sen vuokran maksoin jo aamuyöllä ennen koneen sulkemista. Kirpaisi, mutta vain vähän. Olisi niin ollut kiva jos se tilillä ollut summa olisi ollut siellä vuokranmaksun jälkeen, mutta oma koti (kullan-) KALLIS. Eikä niin hurjan kallis kuitenkaan, etteikö sitä tyytyväisin mielin maksaisi, että saa mahdollisuuden sulkea oven takanaan halutessaan. Harmittaa kun ei ole edes veronpalautuksia tulossa. Tai saattaisi olla, mutta vouti ehtii väliin…

Kahvia odotellessani käärin jonkun verran sätkiä valmiiksi. Yritin sitten istua kirjoittamaan niitä rästikirjeitä kahvia juodessa, mutta jotenkin takkusi. Ehkä se kiire-ajatus takaraivossa. Sitten kun valmiin tekstin päälle putosi läiskä kahvia, jätin koko touhun ja tiskasin suurimman osan tiskeistä. Vain ruokailuvälineet jäivät vielä veteen lillumaan. Kävin suihkussa ja voi ei; näyttää vähän siltä, että ‘ystäväni’ silmätulehdus tekee taas tuloaan oikeaan silmään. Tervetuloa huuliherpeskin sitten samaa rataa kuin aiemmin, voi jee.

Pojan koru on nyt täällä. On se hieno!!! Eikä pelkästään siksi, että korun paino herättää kunnioitusta. Onneksi ketju on pojan itsensä valitsema, joten ei ole pelkoa, etteikö olisi mieluinen. Saisi kyllä tulla pian sen noutamaan niin pääsisi äiti halaamaan poikaansa. Kappas, ja samantien tuli viesti, että yrittää tulla viikolla käymään. Jesh!

No niin, enköhän ole taas kökkinyt aikani tässä koneella. Nyt kengät jalkaan ja pullo- ja tölkkikassien kanssa ekalle kauppareissulle. Ei hommat hoidu tekemättä. Tarttuu härkää sarvista ja viskaa itsensä aktiiviseksi, heips!

Tänään olen maannut eilisissä meikeissä ja käymättä suihkussa. Katsellut isoa tiskivuorta, käynyt juuri ja juuri oksentamatta jääkaapilla, astellut eteisessä pikkukivien päälle ja yrittänyt sietää olkkarin sänkyä siistimättä sitä. (petauspatja valuu ulos sängystä) Olen saanut selvitettyä ne kolme solmua ihmisten kanssa, mutta siinäpä saavutukseni sitten ovatkin…

Huomenna eli tänään aion ottaa itseäni tukevalla otteella niskastani kiinni! On aika laittaa järjestystä elämääni. Kotiini. Asioihini. Aloitan vuokran maksulla ja jatkan rästikirjeiden kirjoittamisella. Hoidan pois tiskit ja tyhjennän pilaantuneet ruoat jääkaapista. Pesen pyykkiä ja vien roskat. Imuroin ja käärin ison kasan sätkiä valmiiksi. Lunastan poikani lahjan, Kalevalan hopeisen Väinö-kaulaketjun. Saan palkkanikin. Vien ne tyhjät pullot ja tölkit kauppaan. Ostan samalla kunnon ruokaa ja täydennystä kaappeihin vessapaperia unohtamatta. Illalla saan vajota siistitylle olkkarin sängylle katsomaan Salkkareita ja Pakoa hyvillä mielin. Hyvä minä!

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, vai-miten-se-meni. Nyt katson Täydelliset naiset loppuun ja sitten nukkumaan, jotta herään huomiseen ennen niitä Salkkareita…Hyvää yötä!

…ja vettä sataa.

Voitte varmasti arvata, että ‘jonkun’ oma olo on samaa laatua ilman kanssa, hoh. Kerrankos sitä, ja toisenkin. Ilta oli ihan hanurista siellä laulatushommissa. Samat kymmenen henkilöä paikalla alusta loppuun ja kyllähän reilussa viidessä tunnissa monenkin ‘meno muuttuu’. Oma olokin oli kipeä ja mieli sen mukainen. Kaikki loppuu aikanaan ja pääsin lähtemään pois.  Lähellä kotia kävelin suoraan baariin…

Istuin ensin yksin ja pelasin Shanghai’ta. Siirryin sitten samaan pöytään sen naisen kanssa, jonka ‘pelastin’ kadulla muutama viikko sitten. Nyt hän oli selvempi ja vihdoin sain kerrottua miten kaikki silloin meni. (Hän ei edes muistanut meidän tavanneen grillillä silloin viikko tapahtuneen jälkeen..) Oli ilmeisen helpottavaa molemmille, että asiat selvisivät vihdoin. Puhuttiin paljon laulamisesta -hän kun on ihan ammattilainen siinä. Jatkettiin valomerkin jälkeen toiseen baariin ja ‘pilkkuun’ asti meni sielläkin. Käveltiin yhtä matkaa kotinurkille.

Nooh, eipähän tarvitse baareilla hetkeen, uskoisin. Nyt taitaa olla kiintiö täynnä hetkeksi aikaa. Toipuminen on tässä iässä jo hitaampaa. Mukavaa kuitenkin oli, mutta samalla olen saanut laitettua solmuja ihmissuhteisiin. On yksi sun toinen jotenkin loukkaantunut, ehkä kolmaskin…Pakko puolustautua sen verran, että yhdellä/kahdella ei olisi varsinaista aihetta moiseen ja heidän tulisi se kyllä itsekin tiedostaa. Kolmannessa tapauksessa olen toiminut ilmeisen ajattelematta, mutta myös ollut vailla tarkempaa tietoa. Se siitä. Kaipa asiat selkiintyvät sitten kun niiden aika on. (’Kolmannelle’ anteeksipyyntö tässä ja nyt!)

Taidan ’siirtää’ tämän maanantain huomiselle kaikkine tiskeineen ja kaupassa käynteineen. Tai eihän sitä tiedä vaikka innostuisinkin moisista puuhista vielä tänään. En ainakaan vielä jaksa. Joudun varmaan varaamaan ajan lääkäriin tällä viikolla. Alkaa olla niin paksua limaa ja niin tiukkaan keuhkoissa, että on aika hankkia lääkekuuri. Jospa sen myötä pääsisin vihdoin terveenkirjoihin…(sikäli kun se kohdallani muuten on mahdollista, hih..)

Jaahas, jos menisi avaamaan ensimmäisen luukun joulukalenterista ja sitten hetkeksi peiton alle voimia keräämään…

Joko näkyy tonttuja ikkunan takana? JouluQ:n alkua!!!

Mä oon ihan kännissä ja kaipaisin seuraa lujaa….sorry, eipä näy…

Nice to be so lonely….cry me a river…

PS.5550…so what? Just thanks.

Ensimmäinen adventtisunnuntai, eikö niin? Sunnuntai kuitenkin…

Nukuin ehkä neljä-viisi tuntia. Niidenkin aikana tekstiviesti herätti pariin kertaan. Puheluun heräsin ja nousin ylös. Keitin kahvit ja tuli toinen puhelu. Sitten olenkin istunut tässä yskien ja blogeja lueskellen. Kello juoksee jälleen niin, että perässä on vaikea pysyä. Pitäisi alkaa ‘piirtämään naamaa’ ja valmistautumaan taas liikkeelle lähtöön. Tämän illan jälkeen homma on taas hetkeksi ohi, jeees.

Tulevan viikon ohjelmaan ei kuulu kummempia. Jos sitä vain yrittäisi parannella itseään ja vaikka tervettä päivää odotellessa tarttua joululahja-käsitöihin, joita olen laistanut riittävän pitkään. On tietysti perushommaa viikonlopun jäljiltä; kaupassa käyntiä, kokkausta ja iso tiskivuori, johon ei jaksa nyt paneutua. Voisi hiljalleen lisätä kynttilöiden määrää ja viritellä niillä itselleen joulumieltä. Edes vähän.

Eipä auta, ei voi jäädä tähän istumaan. Tassua toisen eteen, jotta tästä illasta pääsee. Huoh, miksi sitä on niin ‘tunnollinen’? Kuuluu kai luonteenlaatuun, ja rahanhimoon…

Joko lauletaan Hoosiannaa..?

Olen oikeastaan aika ylpeä itsestäni. Ainakin nyt ja tässä. Kotona ja kotihousuissani…

Oli jotenkin niin vaikea lähteä liikkeelle illalla. Sain itseni kuitenkin ovesta ulos ja eteenpäin. Perille asti. Asiakkaita oli paikalla vain kourallinen, mutta piristyksenä herra TeeJii, KIITOS seurasta!

Meinasi kyllä mennä heti alkuun kuppi nurin kun eräät asiakkaat näkivät asiakseen valittaa volumesta koko ajan. Teki niin mieli sanoa, että menisivät kotiinsa juttelemaan jos se ei karaokeravintolassa tunnu onnistuvan. En tietenkään sanonut. Kun sitten koitin itse laulaa nuhaisen ääneni kera, niin sieltä samaisesta pöydästä viittoiltiin tyyliin ‘kädet ylös, kädet alas’. Yritin aikani jatkaa laulamista ja olla kuin en huomaisi, mutta uusi portsari oli niin palvelualtis, että näin hänenkin jo lähestyvän minua samalla asialla. Silloin tein jotain, mitä en ole koskaan ennen tehnyt: sammutin laitteen kesken kappaleen ja tyynen rauhallisesti kuulutin seuraavan laulajan paikalle. MRRR, että ärrrsytti!

Paikalla oli muutenkin tavallisen ‘loistavaa’ porukkaa. Yksi sanoi minulle ensin, että “haista vittu” ja muutamaa minuuttia myöhemmin ihmetteli jäätävää suhtautumistani kun hän yritti kertoa tykkäävänsä minusta. Anna mun kaikki kestää! “Laita mulle Lapin kesä” ja tokihan minä. Paluumatka sujui ihmeen kivuttomasti mitä nyt taivaalta tuli sellaista räntäpaskaa, joka kasteli hiukset, valui pitkin kasvoja ja sai farkut liimaantumaan reisiin. Lahkeet olivat märkinä puoleen väliin pohkeita ja takki kuin pesukoneesta tullut. Nannaa.

Tuli aika ‘jänniä’ tuntemuksia kun tässä kotini lähellä näin valkotakkisen naisen odottavan yhden rapun kohdalla. Ennen kuin ohitin paikan, näin kuinka nainen päästettiin rappuun. Ohi mennessäni näin rapussa kaksi naista. Luulen tunnistaneeni toiset kasvot…Ei jäänyt hetkenkään epäilystä mistä siellä oli kyse. Kyllä koira koiran tunnistaa tai jotain sinne päin. En osaa sanoa mitä tunnen. Kaihoa? Vahvin tunne ei kuitenkaan tuolla hetkellä ollut ilo omasta tilanteesta. No, olen tietysti oikeasti iloinen ja tyytyväinen, etten enää tapaile ketään rapussani tähän aikaan yöstä…

Taitaa olla aika viedä pää tyynyn seuraksi parvelle. Jalat ovat jotenkin ihan poikki. Ei tule muuta syytä mieleen kuin se, että olen saattanut ‘lumota käärmettä’ niillä viime yönä…heh heh…Ei haittaa, oli se sen arvoista. Ja kadonneen kaulaliinan.

Hyvää aamuyötä ja sunnuntaita!

(ensi yönä tähän aikaan on jo jouluQ ja saa avata ekan luukun kalenterista, jee!)

Voi että. Ei innostaisi mennä minnekään. Haluaisin vetää kotihousut jalkaan ja piiloutua peiton alle katsomaan telkkaria. Ei onnistu. Voi että.

Tässä näyte ‘mestarikuvaajalta’…huh…

Ei voittanut Asikainen eilen, kuten kaikki tietävät. Kokemuksena Areena oli kuitenkin huumaava. Seura…nooh, eipä siitä sen enempää. Onneksi paikalla olivat myös ystäväni H ja H. Törmäsin muuten ihan alkumetreillä ex-valvojaani siellä. Yllättävää ja ihan kivaakin. Matsin jälkeen yritin löytää H&H:n, mutta onnistuimme kiertelemään eri puolilla rakennusta. Yritin saada taksia lennosta, mutta tuloksetta. Loppupeleissä kävelin  pari kilometriä vesisateessa baariin, jossa muut olivat. Sieltä vielä jatkettiin toisen H:n kanssa toiseen baariin…

Sieltä jatkettiin jatkoille parin kundin luo. Pizzaa ja viiniä ja mukavaa seuraa. Karkasin (!?) sen toisen miekkosen kanssa hänen luo ihmettelemään käärmettä. Oikeesti! Ja toista käärmettä…hih hih…Mukavaa, kivaa ja hauskaa oli! Sellainen ‘tapaus’ kuitenkin, ettei jatkoa seuraa. Kotiuduin vasta kolmen aikaan iltapäivällä, nukuin pari tuntia ja nyt yritän asennoitua lauluhommiin. Ääni tulee kuin maan alta ja limaa yhtä syvältä. Lopetan kesken jos kunto ei kestä, mutta menen yrittämään kuitenkin. Hoh-hoi-jaa!

Kunhan tästä illasta selviäisin…

Hih hih…mietin mitä laittaa otsikoksi ja päädyin tuohon. En tietenkään tässä tapauksessa tarkoita anonyymejä alkoholisteja vaan AMIN ASIKAISTA! Suuntana siis Hartwall Areena…

Uni oli jälleen hukassa pitkälle aamuun. Tuhansien ajatusten keskellä taistelin yskimistä vastaan ja yritin keksiä reittiä hengittämiselle. Meinasin moneen kertaan antaa periksi ja nousta koneelle kirjoittamaan, mutta ajatus tulevasta illasta vaati pitämään päätä tyynyä vasten. Tulihan se uni sitten joskus ja kellon soidessa nukutti kamalasti. Siirsin herätystä -muka itseäni huijaten- vain kolmella vartilla (vähemmän kuin tunti..) ja sitten oli pakko nousta. Keitin kahvit, käärin muutamat sätkät ja tulin tänne…

Sairaskertomusosa: keuhkot ovat täynnä paksua limaa, jonka ylös yskimiseen tarvitaan paljon voimaa ja enemmän hermoja kuin tuntuisi löytyvän. Tuntuu, että tällä tiellä on vain yksi loppu ja se on antibioottikuuri ellen saa yskittyä kaikkea ylös. Olisiko se varma päätös tälle sairastamiselle? Jos olisi, niin sitten tänne kiitos! Ensiapuna kokeilen kuitenkin pitkää kuumaa suihkua, jonka aikana aion yskiä niin paljon ’saldoa’ kuin mahdollista. Hah, eihän tämä yskimällä lopu, mutta tänään uskottelen niin. Vähän kyllä pelottaa lähteä liikkeelle kun arvailen liman tekevän apinoiden saman. Noloa siellä Areenalla yskiä tähän malliin…Ottaisinko valmiiksi mukaan kasan sateenvarjoja, joita voisin sitten ojennella edessäni istuville suojiksi..?

Huokaisu. Kyllä tämä tästä. Äiti muuttuu vahvana lapsuudenmuistona lähes oikeaksi ja kuiskaa selän takaa, että “kyllä sinä pystyt ja jaksat kun vain päätät niin!“. Kiitos äiti! Laitan sinulle heti tämän jälkeen nopean sähköpostin muutamalla mukavalla synttärikuvalla varustettuna kiitokseksi siitä, että tietämättäsi valat uskoa jaksamiseeni. Hoputat siinä korvan juuressa, että ‘nyt vain reippaasti sinne suihkuun ja sitten on jo parempi olo..’ Kyllä äiti tietää!

Olisi siis oikeasti aika pomppia sinne suihkuun yskimään ja yökkäilemään. Sovittiin juuri matsiseuralaisen (hih) kanssa alustavaa aikataulua eli tarvii alkaa puuhailemaan itseään kuntoon. No, huomiseen mennessä olen yhtä kokemusta rikkaampi. Toivottavasti tyytyväinen sellainen!

Aurinkoista alkavaa viikonloppua!

PS. Ja Asikainen VOITTAA tietysti..!!!

Nukuin oikeastaan koko päivän ja näin mitä ihmeellisempiä unia. Oli kellareita, ahtaita paikkoja, hissejä, kiirettä ja kadonneita tavaroita. Voi kun saisikin nuo tiskit, roskapussit ja tyhjät tölkit katoamaan nukkumalla…

Alkaa tuntua siltä, että voisin muuttaa blogini nimen vaikka esimerkiksi ‘blondin flunssablogi’ tai ‘räkäpään kätinät’. Tai sitten ‘valikoidut valitukset’, jotka kiteytyvät kuin epikriisi. Huono sellainen. Keskeneräinenkin.

Pähkäilen huomista…Haluaisin, ja aionkin. Kunnosta riippumatta. Hemmetti!

En ole koskaan käynyt Hartwall Areenalla. En ole koskaan käynyt nyrkkeilymatsissa. Nyt kun nuo liput ovat tuossa, niin en varmasti jätä väliin! Tankkaan kroppani täyteen särkylääkkeitä ja otan mukaan ison paketin nenäliinoja. Olen ‘loistavaa’ seuraa, mutta mukaan lähden!

Jospa tämän illan vielä laistan noista joka puolella olevien pussien poisviennistä, niin huomenna herään ajoissa hävittämään ne. Sen verran rauhallisesti tarvitsee huomisillasta suoriutua, että taistelen tieni viikonlopun velvotteisiin lauantaina ja sunnuntaina. Joulu kun kaipaa rahaa kukkaroon…

Ja nyt takaisin peiton alle…voi että…

Onneksi ei ole pakko mennä minnekään! En jaksaisi, eikä tuo räystäistä ja katolta putoileva sohjokaan ajatusta suosi. Ihanaa kun saa mennä peiton alle ja nauttia television valmiiksi pureskellusta tarjonnasta…

Sain (jo eilen) adventtikirjeen äidiltäni. Kuoressa oli partiolaisten joulukalenteri, jonka äiti oli ostanut kannatuksen lisäksi myös siksi, että muisteli muinaisia aikoja kun itse sellaisia ovelta ovelle kipitin kauppaamassa. Kirjeen mukana tuli poikani pienenä piirtämä tonttukin…

Mukana oli myös muisto omasta lapsuudestani. Sellainen kauppalappu, joka minulla oli ollut mukana ensimmäisellä yksin käydyllä kauppareissulla. KOLME vuotiaana! Rusina paketteja olin hakenut…Kauppa sijaitsi viereisessä talossa ja kauppias oli perheen tuttu. En muista tuosta mitään, mutta taatusti olen kovasti jännittänyt. Samasta paikasta muistan kyllä maitopussin ostoreissun kun en millään ymmärtänyt kuinka sain kympistä kympin takaisin. Tiedättehän kun ennen laskettiin vastarahat asiakkaan käteen? Summa päättyy siihen annettuun summaan enkä minä sitä silloin ymmärtänyt. Olen kysynyt kioskillakin ‘paljonko maksaa markan postimerkki’…

Flunssailu jatkuu samalla teholla. Aivastelua, niistämistä, yskimistä. Päätä särkee ja on kipeä olo. Peiton alle kaipaan -ja menen, heippa!